“Perniö on ihana, mutta haluamme silti pois” – Maaseudun nuoret eivät jää kotikonnuille, mutta eivät he lähde poiskaan

Jokainen maaseudulla asuva nuori joutuu ennen pitkää kipeän kysymyksen eteen: lähteäkö vai jäädä. Harvaan asutuilla seuduilla on vähänlaisesti jos ollenkaan tarjolla opiskelupaikkoja ja työuria.

Aikuiset näkevät maaseudun nuorten ratkaisun tähän kysymykseen useimmiten mustavalkoisena: joko nuori karistaa aikuistuessaan maatilojen pölyt jaloistaan tai hän jää peltojen ja metsien keskelle kaapimaan niistä elantoa. Todellisuudessa valinta on harvoin selvä. Moni maaseudun nuori haluaisi yhdistää elämässään sekä maaseudun että kaupungin.

Asiasta kertoi Perniössä tutkija Kaisa Vehkalahti. Hän oli puhumassa Lehmirannan lomakeskuksessa osana valtakunnallista maaseutututkijoiden tapaamista. Lehmirantaan oli tullut noin 90 maaseudun parissa työskentelevää tutkijaa ja kehittäjää.

Maaseudun uusi aika -yhdistyksen järjestämä tapahtuma pidettiin nyt 30. kerran.

Nuorten suhde kotipaikkakuntaan ja odotukset siltä muuttuvat jatkuvasti, Vehkalahti kertoo Salon Seudun Sanomille.

– Ristiriitaiset tunteet ovat osa kehkeytyvää aikuisuutta, ja nuorten elämässä monet asiat ovat liikkeessä. Tutkimusaineistossamme näkyy hyvin esimerkiksi se, että nuorten elämä on monipaikkaista ja koko ajan peilataan sitä, mikä voisi olla oma juttu, Vehkalahti kuvailee.

– Nuoret voivat esimerkiksi muuttaa muualle opiskelemaan, mutta kotipaikkakunta säilyy silti tärkeänä heidän elämässään. He palaavat maaseudulle kesätöihin, ja sieltä löytyvät ystävät ja perhe. Tämän jälkeen lähdetään taas kokeilemaan toista paikkakuntaa, ja jälleen ehkä palataan takaisin ja tuumataan, mitä seuraavaksi.

Nuorten polveilevat valinnat käyvät ilmi Vehkalahden ja hänen kollegojensa tutkimuksesta, jossa on seurattu samoja nuoria vuodesta 2015. Mukaan rekrytoitiin viisi milleniaalisukupolvea edustavaa koululuokkaa. Tällä hetkellä nämä nuoret ovat 22-vuotiaita.

Maaseudun nuoret eivät siis lähde kokonaan pois kotikulmilta, mutta eivät he ole sinne jäämässäkään.

– Päätöstä lähtemisestä tai jäämisestä ei tehdä yhdessä hetkessä, vaan kyse on pitkästä prosessista. Lisäksi monella on syklistä ajattelua. Vaikka elämä olisi siirtynyt kaupunkiympäristöön ja korkeakoulu-uralle ja nuoret näkevät sen olevan juuri sitä, mitä he kaipaavat, moni on kokenut maaseudun hyvänä kasvuympäristönä lapsuudessa. He haluaisivat itse tarjota saman myöhemmin omille lapsilleen.

Osa nuorista tietää jo varhain haluavansa väljempiin ympyröihin: suurempien harrastusmahdollisuuksien ja sosiaalisten piirien luo. Osalla taas opiskeluaikaiset kokemukset kaupungista voimistavat kaipuuta maaseudulle.

– He eivät arvosta urbaania nuorisokulttuuria vaan nauttivat maaseudun rauhasta ja sitä, että tuntevat siellä voivansa olla oma itsensä, tietää Vehkalahti.

Opiskelu- ja työllistymismahdollisuuksilla on iso merkitys, kun nuoriso valitsee maaseudun ja kaupungin välillä. Jos sopivan etäisyyden päästä kotoa ei löydy peruskoulun tai lukion jälkeistä opiskelupaikkaa, muutto on väkisinkin edessä. Toisaalta opiskelu- ja työpaikat eivät Vehkalahden mukaan ole ainoita, jotka painavat nuorten vaakakupissa.

Vehkalahti ei itse työskentele kehittämishankkeissa. Hän miettii, että maaseutua kehitettäessä voitaisiin yhtä kaikki ottaa koppia siitä, onko nuorilla mahdollisuus kokea kuuluvansa maaseudulla sen yhteisöön.

– Varsinkin monet tytöt ja nuoret naiset tuntevat, että toteuttaakseen omaa itseä heidän on lähdettävä pois, harmittelee Vehkalahti.

– Lisäksi usein unohdetaan se, että nuoria – ja myös tyttöjä – maaseudulle voimakkaasti kiinnittävä tekijä on oma rauha sekä mahdollisuus olla luonnossa ja eläinten kanssa.

Tilastojen mukaan eniten maaseudulta haluavat pois nimenomaan tytöt ja nuoret naiset. Mitä harvaan asutumpi seutu, sitä jyrkempi tämä ero sukupuolten välillä on.

– Ilmiö on näkynyt meidänkin tutkimuksessamme. Pojat puhuvat siitä, että eivät haluaisi muuttaa pois, ja kokevat olevansa kotonaan maaseudulla. Maaseutu esimerkiksi mahdollistaa heille tärkeitä harrastuksia, kuten kalastusta, metsästystä ja autojen laittamista, Vehkalahti kuvailee.

– Osa hakeutuukin tietoisesti opiskelemaan alaa, jonka ajatellaan työllistävän kotipaikkakunnalla, kuten metsäalaa tai tiettyjä palveluammatteja. Nuoret myös puntaroivat sen välillä, mitkä ovat omat unelmat ja mitä niistä voi saavuttaa kotipaikkakunnalta käsin.

Varsinaisilta maatiloilta yhä harvempi pystyy löytämään oman unelmansa. Maatilojen on nykyään oltava jättimäisiä pärjätäkseen, minkä vuoksi moni tila on lopettanut.

– Meidänkään tutkimuksessamme ei oikeastaan näy nuoria, joille perheen maatilan jatkaminen olisi ajankohtainen kysymys.

Vehkalahden vastuulla tutkimushankkeessa on ollut haastatella nuoria keskisuomalaisesta, 5000 asukkaan kokoisesta kunnasta, jossa on lukio. Perniö, jossa Vehkalahti kävi luennoimassa, muistuttaa monelta osin hänen tutkimuskuntaansa. Erona on se, että perniöläisnuoret voivat tukeutua Salon keskustan tarjontaan.

– Nuorten näkökulmasta kaupungin läheisyys on kaksiteräinen miekka. Aikuisille pendelöinti on helppoa, he saavat asua maaseudulla ja käydä töissä mukavan ajomatkan päässä, mutta nuorilta puuttuu palveluja ja harrastusmahdollisuuksia ja he ovat täysin riippuvaisia vanhempien kuljetuksista.

Koronapandemia toi kertaheitolla etätyöskentelyn opiskelu- ja työpaikoille, ja digitalisaation on toivottu lisäävän syrjäseutujen vetovoimaa. Etätyön avulla ihmiset voisivat tehdä kunnianhimoista uraa pellonreunalta käsin.

– Voi olla, että laajamittainen etätyö jäi vain hetkelliseksi ilmiöksi. Meidän tutkimuksessamme näkyi ennen kaikkea se, miten korona-aika lisäsi nuorten jojottelua eli sitä, että itsenäistä elämää rakentavat nuoret aikuiset palasivat väliaikaisesti kotiin ja jäivät monissa asioissa riippuvaiseksi perheen tuesta.

Teoriassa etäopiskelu olisi ratkaisu maaseudun nuorten ongelmiin. Heidän ei tarvitsisi valita maaseudun ja mieluisimman ammatin välillä eikä muuttaa nuorena kauas perheestä.

– Meidän haastattelemistamme nuorista osa koki korona-aikana etäopinnot valtavana mahdollisuutena, jossa sai yhdistää opiskelun ja elämän maaseudulla. Toisaalta moni koki etäopinnot todella haastaviksi. Ammattitaito ei kehittynyt samalla tavoin kuin lähiopinnoissa, ja sosiaaliset kuviot jäivät pois. En itse näkisi etäopiskelua pääasiallisena ratkaisuna, joilla helpottaa maaseudun nuorten uravalintoja, mutta etä- ja lähiopetuksen yhdistämistä tulisi kyllä kehittää ja tutkia.

“Perniö oli kouluvuosina ihana, mutta nyt täältä on päästävä pois!”

– Ollaan oltu onnellisia, että saatiin olla Perniössä kouluvuosina, mutta emme me siltikään halua jäädä tänne.

Näin kommentoivat Perniön lukion abiturientit Siiri Heiskanen, Patricia Haro ja Leona Shabani.

Maa polttelee heillä jo jalkojen alla: Leona aikoo Turkuun yliopistoon, Siiri Helsinkiin ja Patricia vielä kauemmas Saksaan, saksa kun sattuu olemaan hänen toinen äidinkielensä.

Jos toiveyliopistojen ovet eivät heille avaudu, joka tapauksessa he tahtovat isoon kaupunkiin. Samanlaisia ajatuksia on monilla maaseudulla asuvilla tytöillä.

– Täällä ei ole meidän ikäisillemme juuri mitään vapaa-ajan tekemistä ja palveluita, Leona perustelee.

– Joukkoliikenne oikeasti toimii isoissa kaupungeissa. Ei tarvitse säätää, hyppää vain bussiin, Siiri kommentoi.

– Haluan nähdä maailmaa ja uusia ihmisiä, Patricia miettii.

– Kulttuuri on ihan toisenlainen isossa kaupungissa, Siiri täydentää.

Sen sanoittaminen, mikä kaupunkikulttuurissa on toisin kuin maaseudulla, osoittautuu heille hitusen vaikeaksi.

– Älä nyt vain laita siihen juttuun, että maaseudulla on juntteja! tytöt nauravat.

– Kaupungeissa on vain monikulttuurisempaa. Joutuu haastamaan itseä ja opetella selviytymistä, kun ei tunne kaikkia etukäteen. Ei Perniössä voi tutustua uusiin ihmisiin, ei ole valikoimaa!

Moni maaseudulta pois muuttava nuori haaveilee palaavansa kotiseudulle sitten, kun lastensaanti tulee ajankohtaiseksi. Siiri, Patricia ja Leona eivät kuitenkaan aio palata Perniöön. Toisaalta isot kaupungit eivät heistäkään ole lapsiperheille hyvä vaihtoehto.

Heillä on paljon lämpimiä tunteita maaseutua kohtaan, samalla tavoin kuin Kaisa Vehkalahden esittelemän tutkimuksen nuorilla. Siiri, Patricia ja Leona tietävät kaipaavansa myöhemmin monia asioita Perniöstä.

– Hiljaisuutta, kommentoi Siiri heti.

Ikävä jää myös kavereita ja muistoja – sekä halpoja hintoja.

– Perniö on kaunis, rauhallinen ja lasten kannalta kiva, Patricia ynnää.

Vaikka he odottavat nyt pääsyä pois, yhdeksännellä luokalla he olisivat valinneet Perniön lukion siinäkin tapauksessa, että maantiede olisi mahdollistanut muita oppilaitoksia.

– Tämä on mukava ja pieni, tunnemme kaikki opettajat, on helppoa pyytää apua ja vaikuttaa asioihin.

Salossa on vähänlaisesti mahdollisuuksia opiskella, minkä vuoksi suuri osa aikuistuvasta ikäluokasta katoaa muualle, yleensä Turkuun. Jäisivätkö nämä tytöt Saloon, jos Salossa olisi yliopisto?

– Jäisin. Olisi kätevää asua vielä vanhempien luona, vastaa Siiri.

Patricia ei jäisi. Hän aikoo joka tapauksessa Saksaan.

– Ehkä… ehkä en jäisi. Täällä ei ole tarpeeksi mitään muuta, kommentoi Leona.