Poliisin pyyntö ihmetyttää taloyhtiöitä Somerolla – kavallusepäilyjen tutkinta alkoi

0
Asunto-osakeyhtiöt ovat hakeneet jonossa mappeja ja avaimia kavalluksista epäillystä tilitoimistosta. Monessa taloyhtiössä tehdään nyt omia selvityksiä kirjanpidosta ja maksetuista laskuista. Kuva: SSS/Päivi Malin

Poliisi on aloittanut esitutkinnan somerolaisen tilitoimiston kavallus- ja petosepäilyistä. Tutkinnanjohtaja Kaarle Lönnroth Lounais-Suomen poliisista kertoo, että poliisille on jätetty tähän mennessä kaksi tutkintapyyntöä. Molemmat rikosilmoitukset jätti lakimies Juho Eloranta, joka alkoi epäillä yrityksen toimintaa työskennellessään itse tilitoimistossa isännöitsijänä.

Lönnroth korostaa, että tutkinta on vasta alkuvaiheessa, joten poliisi ei voi tiedottaa asiasta enempää. Asian keskeneräisyyden vuoksi Lönnroth ei anna tässä vaiheessa tilitoimiston hoitamille asunto-osakeyhtiöille myöskään erityisiä ohjeita.

– Jos asunto-osakeyhtiöllä on selkeä epäily rikoksesta, on poliisille mahdollista tehdä uusi rikosilmoitus, hän huomauttaa.

Juho Eloranta sai aiemmin poliisilta tiedon, että tutkintaa johtaa Raision talousrikostoimisto.

– Kokonaisuuden laajuuden vuoksi poliisi on esittänyt pyynnön yhteydenottojen rajoittamisesta ja materiaalin toimittamisesta kootusti useiden taloyhtiöiden kesken. Poliisi on pyytänyt myös mahdollisesti löytyvistä yksittäisistä rikoksista yhteistä koottua ilmoitusta, Eloranta kertoo.

Mahdollisen kavalluksen kohteeksi joutuneessa asunto-osakeyhtiössä ehdotusta taloyhtiöiden yhteisestä materiaalista ja yhteisestä rikosilmoituksesta pidetään ongelmallisena.

– Me emme tiedä toistemme tietoja, ja kaikilla on oma aineistonsa. Tuntuu mahdottomalta alkaa kokoamaan yhteistä aineistoa, tekemistä on nyt muutenkin paljon, yhden asunto-osakeyhtiön hallituksen puheenjohtaja sanoo.

Juho Eloranta työskenteli aiemmin kavalluksista epäillyn tilitoimiston isännöitsijänä, mutta sai viime viikolla potkut nostettuaan esille epäselvyyksiä. Elorannan tekemät rikosilmoitukset ovat nyt edenneet tutkintaan. Kuva: SSS/Minna Filppu

Kavallusepäilyjen kohteeksi joutuneessa tilitoimistossa on riittänyt viime päivinä vilskettä, kun asunto-osakeyhtiöiden hallitusten jäsenet ovat hakeneet tiliaineistoa pois toimistosta. Tilitoimiston ovi oli maanantaina muuten lukittu, mutta pyynnöstä tiloihin päästettiin asunto-osakeyhtiöiden edustajia sisään. Toimistosta esitettiin myös toive, että taloyhtiöt varaisivat etukäteen ajan papereiden hakemiseen.

Asunto-osakeyhtiöissä tehdään nyt tiiviisti omaa selvitystyötä.

– Käymme ensi viikonloppuna asioita läpi isommalla porukalla. Olemme pyytäneet apuun myös kirjanpidon tuntevia ihmisiä, kerrotaan taloyhtiöstä, joka löysi aiemmissa selvityksissään tililtään viime kuussa maksetun Lounean 2 250 euron laskun, joka ei kuulunut asunto-osakeyhtiölle.

Taloyhtiö aikoo teetättää myös viime vuoden tilinpäätöksen kokonaan uudelleen ulkopuolisella kirjanpitäjällä. Toisesta mahdollisten kavallusten kohteeksi joutuneesta asunto-osakeyhtiöstä kerrotaan, että taloyhtiössä ei ole vielä käsitelty viime vuoden tilinpäätöstä lainkaan.

Asunto-osakeyhtiöt selvittävät parhaillaan myös muita mahdollisia kavalluksia, joita on viime päivinä papereiden läpikäynnissä noussut esille.

Aiemmin esille nousseet yksilöidyt kavallusepäilyt koskevat Lounean 2 250 euron laskun lisäksi 15 000 euron, 4 900 euron, 1 700 euron ja 1 200 euron suoria tilisiirtoja asunto-osakeyhtiöiden tileiltä tilitoimiston tilille. Lisäksi yhden asunto-osakeyhtiön tililtä on siirretty 1 500 euroa yhdistyksen tilille, jonka kanssa taloyhtiöllä ei ollut mitään tekemistä.

Monimutkaiseen vyyhtiin kuuluvat lisäksi toisen tilitoimistoyrittäjän vastikerästit, joita on Juho Elorannan mukaan kertynyt yli 20 000 euroa vuodesta 2019 ja joista ei ole tiedotettu ilman vastikkeita jääneen asunto-osakeyhtiön hallitusta.

Salon Seudun Sanomat kertoi viime viikolla (SSS 5.9.), että kavalluksista ja petoksista epäilty tilitoimisto on jäänyt kiinni perusteettomista tilisiirroista jo aiemmin. Virheiden paljastuttua isännöitsijä maksoi viime keväänä asunto-osakeyhtiölle sekä tämän menetykset että hyvitystä tapahtuneesta.

Kavalluskohun keskelle joutunut yrittäjä ei halua edelleenkään kommentoida esille nousseita epäilyjä julkisuudessa.