Jenna Kostet: Kuuden Katariinan jäljillä, Aula & Co. 307 sivua, äänikirjan lukija Mimosa Willamo
Katariina Jagellonica ei tuonutkaan Suomeen haarukoita. Hänen matkassaan Turun linnaan saapui kyllä 25 hopealusikkaa ja ruuan annosteluun tarkoitettuja kaksipiikkisiä ottimia, mutta haarukoita ei puolaisen prinsessan omaisuudesta tehdyssä inventaariluettelossa ole.
Tämä ja monta muuta tarinaa Turun linnan naisten historiasta selviää Jenna Kostetin tietokirjasta Kuuden Katariinan jäljillä (Aula & Co.). Kostet jäljittää usein taustalle jääneiden naisten kertomuksia ja miettii, mitä he ovat mahtaneet kolkossa ja kylmässä linnassa, usein kaukana kotoaan ajatella.
Kostetin Katariinat ovat linnan menneiden vuosien mahtinaisia, ja heistä viisi vanhinta liittyvät toisiinsa sukulaissuhteiden ja avioliittojen kautta.
Katariina Stenbock (1535–1621) oli kuningas Kustaa Vaasan kolmas vaimo, ja hän emännöi linnaa yhden talven ajan. Kaarina Hannuntytär (1539–1596) oli Kustaa Vaasan pojan Juhanan jalkavaimo, Katariina Jagellonica (1526–1583) puolestaan tämän vihitty vaimo.
Kaarina Maununtytär avioitui (1550–1612) Juhanan velipuolen, järkensä menettävän Erikin kanssa, Kristiina Katariina Stenbockin (1608–1650) mies oli kenraalikuvernööri Pietari Brahe.
Kuudenneksi Katariinaksi Kostet sommittelee sisustusarkkitehti Carin Bryggmanin (1920–1993), joka suunnitteli linnan sisustuksen sotavuosien pommituksista johtuvien laajojen vaurioiden jälkeen.
Bryggmania ja Kostetia yhdistää samalla alalla työskennellyt menestynyt isä. Carinin isä oli arkkitehti Erik Bryggman, Kostetin Museoviraston pääjohtajaksi edennyt Juhani Kostet.
Jenna Kostetin katse Katariinoihin on ymmärtävä. Hän samaistuu ja selvittää, pohtii ja kuvittelee – asettuu naisten asemaan. Lähdekirjallisuudesta Kostet yrittää löytää jälkiä Katariinoista, jotka usein ovat jääneet kuuluisien puolisoidensa varjoon.
Samalla Kostet murtaa myyttejä, jotka ainakin suuren yleisön mielissä saattavat elää omaa elämäänsä Jagelloniacan lusikoiden tapaan.
Piikatyttönä uransa Tukholman hovissa aloittaneella Kaarina Hannuntyttärellä ei ollut suomalaisia juuria, vaan hän oli ruotsalaisen kirkkoherran avioton tytär. ”Kansallisromanttisista syistä Kaarinan tausta on myös haluttu sijoittaa Suomeen”, Kostet kirjoittaa.
Matkailijat taas etsivät Juhana-velipuolensa vangitseman Erikin kyynärpään jälkien painaumia ikkunalaudoista muistakin Vaasa-suvun asumuksista kuin Turun linnasta.
Linnan naisiin kuuluu myös turkulaissyntyinen kirjailija Jenna Kostet, joka on tutustunut linnaan jo lapsena isänsä työn kautta. Aikuisena Jenna Kostet on itse työskennellyt linnassa pitkälti toistakymmentä vuotta.
Kostet kuvailee kirjassa paitsi työtään myös omia vaiheitaan sekä Katariinojen jäljillä että uraansa aloittelevana kirjailijana. Kuuden Katariinan jäljillä on samalla myös tekijänsä kehityskertomus.
Turun linna on Kostetille kauneimmillaan talvisin, kun matkailijoita käy harvoin. ”Valo sattuu osumaan päälinnan torneihin niin, että ainoastaan tornien huiput kylpevät loppuvuoden punaisessa valossa ja koko muu linna on synkkä ja harmaa”, hän kuvailee.
Kuuden Katariinan jäljillä tarjoaa runsaasti tietoa Turun linnan vaiheista vuosisatojen saatossa. Kostet kirjoittaa haluavansa ymmärtää tätä päivää menneisyyden Katariinojen kautta ja siinä myös onnistuu.
Kostetin ote on paikoin lämpimän humoristinen. Hän hymyilee turkulaisten virkamiesten jälkikäteen typeriltä vaikuttaville päätöksille ja kertoo, miten linnan 2000-luvun työntekijät yrittävät pärjätä hienon mutta myös epäkäytännöllisen sisustuksen kanssa.
Sähköjohdot eivät meinaa mahtua kassatiskin laatikoihin, ja Karin Bryggmanin suunnittelemien valaisimien lamppujen polttimoiden vaihtoon tarvitaan avuksi vahtimestaria.
Kirjassa on harmillisesti yksi selkeä puute. Kun Kostet kuvailee yksityiskohtaisesti Katariinoja esittäviä maalauksia ja samaistuu naisiin, kirjan lukija olettaisi ja toivoisi näkevänsä maalauksista kuvat kirjassa.
Näin ei kuitenkaan ole, mutta onneksi on internet.
