
Ruotsissa järjestäytyneen rikollisuuden vastainen neuvosto piti tiistaina hätäkokouksen pahentuneen jengiväkivaltatilanteen takia. Hallituksen koolle kutsumaan tapaamiseen osallistui vakiokokoonpanoon kuuluvien oikeus- ja poliisiviranomaisten lisäksi edustajia myös muun muassa sosiaalihallinnosta, koululaitoksesta ja kunnista.
Oikeusministeri Gunnar Strömmerin mukaan tärkeimpänä asiana kokouksessa oli pohtia, miten estää lasten ja nuorten rekrytoiminen rikollisjengien palvelukseen.
Ruotsissa on ammuttu kuoliaaksi jo ainakin seitsemän ihmistä pelkästään tämän kuun aikana. Maalitauluiksi ovat joutuneet rikollisjengien jäsenten lisäksi myös heidän omaisensa ja täysin sivulliset. Sekä uhrien että tekijöiksi epäiltyjen joukossa on useita alaikäisiä.
Poliisiylijohtaja Anders Thonberg on luonnehtinut tuoretta väkivalta-aaltoa ennen näkemättömäksi Ruotsissa. Hän arvioi jo keväällä jengien rekrytoivan vuodessa tuhat uutta jäsentä, mikä merkitsee kolmea rekrytointia joka päivä.
Suuri osa veriteoista juontaa juurensa Foxtrot-nimellä tunnetun rikollisjengin sisäisiin välienselvittelyihin. Jengiä johtaa ”Kurdikettuna” tunnettu Rawa Majid, jonka epäillään piileskelevän Turkissa ja johtavan rikollista toimintaa sieltä. Majid on myös Turkin kansalainen.
Ruotsidemokraatit: Kaikki maahanmuuton syytä
Strömmer kommentoi viranomaiskokouksen jälkeen tavoitteena olleen muun muassa muodostaa yhteistä tilannekuvaa eri viranomaisten kesken. Hänen mukaansa kaikki ovat yhtä mieltä siitä, ettei viimeaikaisissa tapahtumissa ole kyse mistään tavallisesta nuorisorikollisuudesta vaan aivan omasta väkivaltarikollisuuden lajista, jonka rakenteet eivät ole sellaisia, joihin viranomaiset ovat tottuneet.
– Jos toimimme samalla tavalla kuin tähän saakka, tilanne jatkuu ennallaan, eikä se ole vaihtoehto, Strömmer sanoi.
Viranomaisten on määrä julkistaa yhteinen selvitys uusista toimista jengirikollisuutta vastaan tämän kuun loppuun mennessä. Strömmer sanoi uskovansa, että uusia konkreettisia toimia ryhdytään toteuttamaan pikaisesti.
Hallitusta tukevien ruotsidemokraattien puheenjohtajan Jimmie Åkessonin mukaan Ruotsia piinaava väkivalta on ”sataprosenttisesti” maahanmuuton syytä.
– Jos meillä ei olisi ollut vastuutonta maahanmuuttopolitiikkaa, meillä ei olisi ihmisiä, jotka ovat syntyneet Ruotsissa mutta elävät ehkä henkisesti jossain muussa maailmankolkassa tai jotka löytävät lähimmän samastumiskohteensa jengeistä tai klaaneista, Åkesson sanoi Expressen-lehdelle.
Ruotsidemokraattien johtaja olisi valmis selvittämään puolustusvoimien eli sotilaspoliisien mahdollisuutta auttaa poliisia väkivaltarikollisuuden vastaisessa taistelussa.
Niilo Simojoki