SAK:n liitoilta ensimmäiset tiedot työtaistelutoimista – ensi viikolla luvassa ulosmarsseja ja mielenosoituksia

0
Palvelualojen ammattiliiton PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen ja Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto SAK:n ammattiliittojen mediatilaisuudessa Helsingissä torstaina. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO
Palvelualojen ammattiliiton PAMin puheenjohtaja Annika Rönni-Sällinen ja Teollisuusliiton puheenjohtaja Riku Aalto SAK:n ammattiliittojen mediatilaisuudessa Helsingissä torstaina. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Ammattikeskusjärjestö SAK:n jäsenliitot ovat tänään kertoneet ensimmäisistä työtaistelutoimistaan, joiden aloittamisesta keskusjärjestö ilmoitti eilen. Toimilla vastustetaan hallituksen kaavailemia sosiaaliturvaleikkauksia ja työelämäheikennyksiä.

Esimerkiksi Teollisuusliitto on ilmoittanut tunnin ulosmarsseista tietyiltä työpaikoilta Oulun ja Lapin vaalipiireissä ensi tiistaina.

Ulos marssitaan esimerkiksi Nokian Ruskon toimipisteeltä Oulussa ja Skoda Transtechin vaunutehtaalta Otanmäessä. Lisäksi Teollisuusliitto aikoo kertoa lauantaina uusista ulosmarsseista.

Myös Sähköliitto järjestää tiistaina tunnin kestävät työnseisaukset Kemijoki Oy:n 18 vesivoimalaitoksella ja Stora Enson Veitsiluodon-sahalla Kemissä.

Palvelualojen ammattiliitto (PAM) puolestaan kertoo järjestävänsä keskiviikkona mielenosoitukset Turun ja Porin toreilla. PAMin mukaan myös Rakennusliitto on mukana mielenosoituksissa.

SAK:n liittojen rinnalle lähtee myös STTK:hon kuuluva Ammattiliitto Pro, joka järjestää tunnin mittaisia mielenilmauksia useissa yrityksissä.

Pistemäisesti toteutettavia protesteja on odotettavissa kolmen viikon ajan kolmena päivänä viikossa eri puolilla Suomea.

Toimilla näkyvyyttä ”hätähuudolle”

SAK kokoaa nettisivuilleen listaa toimista sitä mukaa, kun ammattiliitot ilmoittavat niistä. Pistemäisesti toteutettavia protesteja on odotettavissa kolmen viikon ajan kolmena päivänä viikossa eri puolilla Suomea.

Luvassa on ulosmarsseja ja erilaisia mielenilmauksia. Työtaistelutoimet on SAK:n mukaan kuitenkin rajattu tavalla, joka mahdollistaa hätätyön, eivätkä ne vaaranna omaisuutta tai henkeä ja terveyttä.

– Tavoitteenamme on saada hätähuudollemme mahdollisimman paljon näkyvyyttä mahdollisimman pienellä haitalla yhteiskunnalle, SAK:n hallituksen varapuheenjohtaja Katja Syvärinen kertoi torstaina.

– Toimet porrastetaan niin, että ne eivät pääsääntöisesti tapahdu samana päivänä, samassa paikassa ja samalla alueella, Syvärinen kuvaili STT:lle.

Hallitus halutaan neuvottelemaan

Liittojen edustajat korostivat, että työtaistelun tavoitteena ei ole hallituksen kaataminen, vaan se, etteivät työelämän ja sosiaaliturvan heikennykset toteudu. Toiveena on, että hallitus lähtee aidosti neuvottelemaan asioista työntekijäliittojen kanssa.

– Jos nämä toimet eivät toimi, niin siinä vaiheessa meidän on mietittävä seuraavaa ruuvinkiristystä. Toivomme, että nämä toimivat, Syvärinen sanoi.

Hallitus suunnittelee lakkojen rajoittamista nopealla aikataululla. Tukilakkojen vaikutusten pitäisi hallituksen mielestä kohdistua vain työriidan osapuoliin. Lisäksi poliittinen lakko voisi kestää vain päivän ajan. Laittoman työtaistelun hyvityssakkoa korotettaisiin ja työntekijä voisi saada jatkossa myös henkilökohtainen seuraamusmaksun.

Hallitus koettaa sorvata lakkoihin liittyvää lainsäädäntöä vauhdilla. Asiaa käsittelevän työryhmän pitäisi saada työnsä valmiiksi lokakuun puoliväliin mennessä.

Myös esimerkiksi paikallisen sopimisen edistäminen hiertää palkansaajajärjestöissä. Yritystasolla sopijana voisi olla luottamusmiehen sijasta luottamusvaltuutettu tai muu henkilöstön valitsema edustaja tai koko henkilöstö.

Pääministeri Petteri Orpo (kok.) kertoi torstaina, että on kutsunut työmarkkinajohtajat pääministerin virka-asunnolle Kesärantaan keskustelemaan ensi keskiviikkona. Hänen mukaansa tarkoitus on käydä läpi hallituksen työmarkkinauudistuksia ja lisäksi puhua muun muassa tulevasta eläkeuudistuksesta, josta on tarkoitus neuvotella kolmikannassa.

STTK:lta ja Akavalta ei vielä päätöksiä

Ammattiliittojen keskusjärjestöt STTK ja Akava eivät ole tehneet päätöksiä työtaistelutoimiin ryhtymisestä. Järjestöistä kerrotaan STT:lle, että toimia valmistellaan, mutta konkreettisia päätöksiä ei ole vielä syntynyt.

Keskusjärjestöjen hallitukset ovat koolla seuraavan kerran lokakuun alkupuolella. Akavasta kerrotaan, että päätöksiä keskusjärjestön mahdollisista työtaistelutoimista tehdään tarvittaessa tuolloin.

STTK:sta puolestaan sanotaan, että mahdollisten päätösten aikataulu on vielä auki. Järjestöstä korostetaan, että mahdollisten työtaistelutoimien sisällöstä päättävät järjestön jäsenliitot itsenäisesti.

Liitot voivat myös päättää toimiin ryhtymisestä, vaikka keskusjärjestöltä ei olisikaan vielä tullut omaa päätöstä asiassa.

Esimerkiksi STTK:hon kuuluva Ammattiliitto Pro kertoi jo torstaina, että sen hallitus on päättänyt aloittaa mielenilmaukset Orpon hallituksen suunnitelmia vastaan.

Ammattiliitto Pro aikoo toimia yhteistyössä muiden ammattiliittojen kanssa, jotka toimivat sen kanssa samalla alalla. Pron puheenjohtaja Jorma Malinen mainitsee esimerkkinä Teollisuusliiton.

– Meillä ei ole tässä tarkoitus toimia yksin ja omin päin, vaan me korostamme sitä, että liitot tekevät asioita yhdessä, sanoo Malinen STT:lle.

Sekä STTK:sta että Akavasta kerrotaan STT:lle, että keskusjärjestöt vastustavat ainakin osaa hallituksen kaavailemista muutoksista työlainsäädäntöön.

Liisa Kujala, Emmi Tilvis, Eetu Halonen