Tällä reseptillä teet todella omenaisen kakun – saksalaisen insinöörin Stefan Beckerin luottoreseptit ovat peräisin äidin keittokirjasta 1960-luvulta

0
Gedeckter Apfelkuchen on parasta valmistuksesta seuraavana tai sitä seuraavana päivänä. Kakkupalan kaveriksi sopivat esimerkiksi vaniljakastike tai jäätelö. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

– Hetkinen, yksi juttu vielä, Stefan Becker sanoo ja kaataa reilusti vaniljakastiketta korkean kakkupalan päälle. Rapean kannen ja pohjan välistä löytyy paksu kerros kanelilla ja rusinoilla maustettua omenatäytettä.

Saksalainen omenakakku, Gedeckter Apfelkuchen, on Beckerille tuttu herkku jo lapsuudesta 1970-luvulta. Hänen äidillään oli tapana leipoa sitä syksyisin omenoista, joita kasvoi Beckerin kotitalon takapihalla.

Becker perheineen asui Saksassa, lähellä Kölniä, isoisän vanhassa talossa. Talon takana oli pitkä ja kapea takapiha ja puutarha, jossa kasvoi omenapuiden lisäksi muun muassa kirsikoita, luumuja, ja päärynöitä sekä perunoita.

Omasta puutarhasta kerätyistä hedelmistä ja marjoista valmistettiin leivonnaisten lisäksi esimerkiksi hilloa.

Nyt Beckerillä ei ole omia omenapuita, mutta hän saa syksyisin omenoita naapuriltaan Gedeckter Apfelkuchenin valmistusta varten.
– Naapurini on tuonut joskus jopa kolme tai neljä ämpäriä omenoita, Becker kertoo.

Myöskään 80-vuotias äiti ei enää tee omenakakkua, mutta Becker leipoo sitä äidilleen, kun tämä vierailee hänen luonaan.

Stefan Becker leipoo omenakakkua ainakin kahdesti vuodessa. Hän on saanut reseptin kakkuun äidiltään. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Omenakakun reseptin alkuperästä ei ole täyttä varmuutta, mutta Becker muistelee, että resepti olisi hänen äitinsä saksalaisesta keittokirjasta 1960-luvulta. Äidin keittokirjasta ovat löytyneet myös monet muut luottoreseptit, kuten maustekakun ja joulupipareiden, reseptit.

Äidin keittokirja oli ollut niin kovassa käytössä, että sen kannet olivat alkaneet hajoilla. Kirja on Beckerin äidille kuitenkin niin tärkeä, että hän halusi viedä sen korjattavaksi.

Gedeckter Apfelkuchenin valmistus on Stefan Beckerin mukaan varsin helppoa ja vaivatonta. Ainoa vaikea osuus siinä on kansi. Ohueksi kaulittu taikinalevy hajoaa helposti, kun sen laittaa omenatäytteen päälle.

Omenakakkuun kelpaavat myös pakastetut omenakuutiot. Becker kertookin valmistavansa omenakakkua usein talvella pakastetuista hedelmistä.

Kakku on valmista tarjoiltavaksi heti paistamisen jälkeen. Parasta se on kuitenkin valmistuksesta seuraavana tai vielä sitä seuraavana päivänä, jolloin omenatäytteeseen lisätty kaneli on kunnolla imeytynyt omenoihin.

Stefan Becker on ammatiltaan insinööri, mutta leipominen ja ruoanlaitto ovat hänelle mielekkäitä harrastuksia. Saksalaisten ruokalajien lisäksi hän taitaa myös suomalaiset perinneherkut.
– Työkaverini sanovat, että olen suomalaisempi kuin suomalainen, Becker naurahtaa.

Yksi Beckerin suosikeista on mämmi, jota hänellä on tapana valmistaa pääsiäisen aikaan. Hänen mukaansa mämmin valmistus ei ole suinkaan vaikeaa, mutta aikaa ja kärsivällisyyttä se vaatii.

Stefan Becker on ammatiltaan insinööri, mutta harrastaa leipomista ja ruoanlaittoa. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Gedeckter Apfelkuchen

Pohja:

  • 180 g voita tai margariinia
  • 120 g sokeria
  • 1 kananmuna
  • 375 g vehnäjauhoja
  • 1 tl leivinjauhetta
  • 2 rkl vettä

Täyte:

  • 1,5 kg omenoita
  • 50 g voita
  • kanelia
  • rusinoita
  • omenasosetta

Kuorrutus:

  • tomusokeria
  • maitoa

Tee näin:

Sekoita kuivat aineet ja lisää paloiteltu voi, sokeri ja muna sekä vesi. Sekoita ainekset tasaiseksi ja kiinteäksi taikinaksi. Anna taikinan levätä jääkaapissa täytteen valmistamisen ajan.

Kuori ja kuutioi omenat. Kuullota omenoita voissa 10 minuuttia ja mausta kanelilla. Voit halutessasi sekoittaa joukkoon rusinoita.

Levitä noin kolme neljäsosaa taikinasta voidellun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille.

Kaada omenatäyte pohjan päälle. Kaada omenatäytteen päälle vielä omenasosetta, siten, että omenakuutioiden väliin jäävät kolot täyttyvät.

Kauli loput taikinasta ohueksi levyksi, ja peitä kakku sillä.

Paista 200 asteessa noin 45 minuuttia. Kun kakku on jäähtynyt, levitä päälle kuorrutetta.

Tarjoile jäätelön tai vaniljakastikkeen kanssa. Kakunpala kannattaa lämmittää mikrossa ennen tarjoilua.

Reseptin lähettäjä: Stefan Becker

Gedeckter Apfelkuchenin nimi viittaa kannelliseen tai peitettyyn omenakakkuun. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Lyylin omenapiirakka

  • 200 g voita tai margariinia
  • 4 dl sokeria
  • 2 munaa
  • 2 dl kermamaitoa
  • hieman vaniljasokeria
  • 3 tl leivinjauhetta
  • 8 dl vehnäjauhoja

Pinnalle:

  • omenalohkoja
  • kanelia
  • sokeria

Tee näin:

Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten.

Lisää joukkoon vehnäjauhot, leivinjauhe ja kermamaito vuorotellen.

Levitä taikina uunipellille. Jätä noin neljäsosa taikinasta omenalohkojen päälle.

Lado omenalohkot ja ripottele kanelia ja sokeria taikinan päälle.

Lisää loput taikinasta pieninä nokareina piirakan pinnalle.

Paista 225 asteessa noin 20 minuuttia.

Reseptin lähettäjä: Tanja Ilmanen

Helppo omenapiirakkaresepti 1960-luvun lehdestä

Pohja:

  • 100 g voita tai margariinia
  • 3/4 dl sokeria
  • 1 muna
  • 3 dl vehnäjauhoja

Täyte:

  • 1 tlk rahkaa ja 2 tl vaniljasokeria (tai 1 tlk vaniljarahkaa)
  • 1 dl kermaa
  • 2 munaa
  • 1 dl sokeria
  • sitruunamehua

Pinnalle:

omenaviipaleita ja kanelia

Tee näin:

Sekoita pohjan ainekset keskenään. Levitä taikina voideltuun ja korppujauhotettuun vuokaan.

Sekoita täytteen ainekset keskenään, ja levitä pohjan päälle.

Lado omenalohkot ja ripottele kanelia täytteen päälle.

Paista 175 asteessa noin tunti.

Reseptin lähettäjä: Kaarina Heininen