
”Van Life” on vapaa-ajanvieton pieni suuri muotivirtaus, jota ainakin sosiaalisen median perusteella voisi kutsua megatrendiksi.
Useimmiten sillä tarkoitetaan itse rakennettua matkailuautoa, jolla leiriydytään virallisten camping-alueiden ulkopuolelle – niin kutsuttuun puskaparkkiin. Tee se itse -matkailuauto puolestaan syntyy tyypillisesti vanhasta pakettiautosta, joka tuunataan retkeilykäyttöön ja muutoskatsastetaan matkailuautoksi.
Kun salolaisen Susanna Jaakkolan edellinen auto antautui eikä Jaakkola halunnut enää korjauttaa sitä, hän päätti heittäytyä megatrendin vietäväksi ja hankki tilalle pakettiauton.
Siitä syntyi kahden kuukauden uurastuksella ikioma kotitekoinen matkailuauto, joka van lifen ulkopuolella palvelee Jaakkolaa ja hänen teini-ikäistä tytärtään arkiautona.
Rakennustyön aihioksi valikoitui vuoden 2007 Volkswagen Caravelle -pakettiauto, koska se oli riittävän pienikokoinen toimiakseen myös jokapäiväisessä käytössä ja riittäisi tiloiltaan silti hyvin kahden hengen camping-käyttöön.
– Ihan ensiksi olin yhteydessä katsastusasemaan ja kävin tapaamassa katsastusmiestä selvittääkseni, mitä auton käyttötarkoituksen muutoksiin vaaditaan. Halusin pelata varman päälle, Susanna Jaakkola sanoo.

Käytetty Volkkarin paku löytyi huhtikuussa. Projekti alkoi takapenkkien irrottamisella, sillä auto oli aikaisemmassa elämässään palvellut tila-autona. Tämän jälkeen siitä riisuttiin kaikki sisäpaneelit.
Sitten lähdettiin tekemään eristyksiä. Lattiaan asennettiin rimat ja rimojen väliin eristettä, sen päälle vanerilevy ja vanerin päälle vielä laminaattilevy.
– Pelkkä vaneri olisi riittänyt, mutta laminaatti oli nätimpi!
Eristemateriaalina Jaakkola käytti erityistä matkailuautoeristettä sekä mustaa solukumieristettä.
– En ole itse kauhean kätevä käsistäni, mutta sain muutostöissä apua tutuiltani, hän kertoo.
Avuksi tulivat totta kai myös YouTuben videot. Van life on sen verran trendaava aihe, että myös ”tubessa” on lukematon määrä opastusvideoita, kuinka pakettiautosta viritetään retkeilyauto.
–Vinkkejä rakentamiseen löytyy tällä hetkellä todella paljon.

Heinäkuun ensimmäisenä päivänä Jaakkolan Volkswagen Caravelle muutoskatsastettiin ja katsastus meni läpi ilman mutinoita.
– Rakennusvaiheessa ei tullut vastaan yllätyksiä, mutta minua jännitti, miten saada mahtumaan pieneen tilaan kaikki se, mitä laki edellyttää, Jaakkola kertoo ja viittaa kiinteään sänkyyn ja säilytystilaan sekä ruokapöytään.
Projektia helpotti, että pöytä saa olla alas laskettavaa mallia. Pientä huolta lisäsi myös vaatimus kahdesta istuimesta, joiden ei tarvitse olla matkustuskelpoiset:
– Autossani on sohva, ja oli ainoa kysymysmerkki, lasketaanko sohva kahdeksi istuimeksi, Jaakkola sanoo.
Kyllä se lasketaan.
Ensimmäisen kesän aikana Caravellen mittariin rullattiin kolmisentuhatta kilometriä.
– Retkeilimme lähimaastoissa, koska täällä on niin paljon mielenkiintoisia paikkoja. Mieli tekee tietysti Lappiin ja Lofooteille ja Baltiaan, mutta aika loppuu kesken, Susanna Jaakkola kertoo.
– Ensi kesänä suuntaamme jalkapallon EM-kisoihin Saksaan ja samalla varmaankin kiertelemme Saksassa. Tyttäreni on innokas futispelaaja, ja tämä reissu on hänen haaveensa, josta löimme kättä päälle jo kesällä.
Ensimmäinen pakukesä Caravellen ratissa kului suurimmilta osin puskaparkeissa.
– Tykkäämme niistä enemmän kuin leirintäalueista. Puskaparkissa on rauhallisempaa ja voi löytää ihania paikkoja. Toisaalta kun on yhtäjaksoisesti reissussa yhdeksän vuorokautta, välillä kaipaa myös suihkua. Siksi kävimme välillä leirintäalueilla.
– Kesällä on tietysti helppoa, kun voi mennä järveen uimaan ja peseytyä siellä.
Kauden viimeinen reissu tehtiin pari viikkoa sitten, ja nyt Team Van Life Jaakkola keskittyy Caravellensa varustelemiseen seuraavaa sesonkia varten.
Tulossa on ainakin suksiboksi auton katolle sekä aurinkopaneelit ja kattoventtiili, sekä tietysti ikkunaverhot.
– Tänä kesänä ei vielä ollut verhoja. Sänky on sen verran korkealla, että auringonvalo osuu ikkunoista suoraan sänkyyn.
Eristykset sen sijaan riittävät viileäänkin kesäyöhön.
– Yölämpötila oli kesällä alhaisimmillaan kahdeksan astetta, ja siihen eristeet ovat riittäneet loistavasti. Ei olla tarvittu lisäpeittoja yöksi päälle.

Entä mikä on ensimmäisen camping-kesän kokemuksella matkailuautoksi muutetun hopeanhohtoisen Caravellen pahin puute?
– Kylmäsäilytystilaa ei ole. Siihen eivät nykyiset sähköt riitä. Sitten kun saan auton katolle aurinkopaneelit, hankin myös matkajääkaapin. Tämä kesä mentiin styroksisella kylmälaukulla, mutta ensi kesäksi haluan sähköllä toimivan kylmäkaapin. Se tulee mikron viereen ja mahtuu sängyn alle, sanoo Susanna Jaakkola.
Sekä tietysti ne ikkunaverhot. Sen jälkeen Jaakkolan Volkswagen Caravelle on valmis uuteen kesään ja entistä isompiin kilometreihin. Silloin toteutuu van lifen syvin olemus:
– Fiiliksen mukaan mennään. On vapaus mennä minne haluaa ja on vapaus vaihtaa suunnitelmaa kesken kaiken. Se viehättää pakuilussa.
Melko erikoinen, ilmeisesti pääosin, naisten harrastus. Melko ahtaalta vaikuttaa ja vessakin puuttuu. En ole oikein ymmärtänyt miksi tehdä suurella rahalla kylmäksi suunnitellusta pakettiautosta lämmin, kun tilaa ja korkeuttakin on lopulta varsin vähän. Samalla rahalla saa kuitenkin oikeankin matkailuauton.
Itse yövyn matkoillani esim. hotellissa. Löytyy vessat, suihkut ja kunnollinen aamupala. Rahaakin kuluu vähemmän kuin tuollaisen autoon.
Mikä se semmoinen harrastus olisi, joka ei veisi rahat ja ajan? Iloitsen puolestasi Susanna!
Ja tuo pitää muutoskatsastaa ja maksaa autovero .
Toivottavasti on huomioitu ettei noin vain voi tehdä
Mikä vero siitä pitää maksaa? Eikös matkailuautot ole verovapaita?
Luitko koko artikkelin?
”Muutostyö meni ensimmäisellä yrityksellä katsastuksesta läpi.”