Salolaiskasvatti Jasper Lindstenin kirkkaana tavoitteena on pelata ehjä kausi TPS:ssä –  ”Täältä kaikki aikanaan lähti kunnolla liikkeelle, toivottavasti lähtisi myös uudestaan”

0
Salo HT:n kasvatilla Jasper Lindstenillä on vyöllään 279 Liiga-ottelua. Ja lisää on tulossa alkavalla kaudella. Kuva: Teemu Saarinen

Mustavalkoiseen asuun varustautunut sähäkkä hyökkääjä karvaa vastustajalta keskialueella vaivattoman näköisesti kiekon itselleen. Hän luistelee hyökkäysalueen kulmaukseen ja pitää kiekon siellä taidokkaasti, kunnes muu joukkue on suorittanut vaihdon.

TPS:n ja Djurgårdenin viime perjantain harjoitusottelussa kyseisen pelaajan selässä lukee ” Jasper Lindsten”. Lindsten palasi täksi kaudeksi takaisin lähtöruutuun Turun Palloseuraan.

Salosta jääkiekkoilijan ammattiin ponnistanut Lindsten pelasi TPS:ssä viimeksi viisi vuotta sitten kaudella 2017–18, jota edeltävällä kaudella Lindsten voitti Liigan tehotilaston (+28).

Onnistuneiden kausien jälkeen tie vei Oulun Kärppiin ja sieltä kaksi vuotta myöhemmin Porin Ässiin. Hänen riesanaan olivat usean vuoden polven vaivat. Nyt haasteet näyttäisivät olevan voitettuja.

29-vuotias Lindsten odottaa innokkaana mutta jännittyneenä liigakauden avausta.

– Uralle haetaan uutta alkua vaikeiden vuosien jälkeen. Täältä kaikki aikanaan lähti kunnolla liikkeelle, toivottavasti lähtisi myös uudestaan. Sen takia tänne palasin ja onneksi sain siihen vielä mahdollisuuden, Lindsten ajattelee.

Viime kaudella ”Jasu” pelasi terveyden kannalta ehjän kauden Saksan kakkosliigassa Eispiraten Crimmitschaun riveissä. Ensimmäinen kausi ulkomailla antoi maistiaisen päinvastaisesta tavasta harjoitella ja pelata jääkiekkoa verrattuna Suomeen: kun esimerkiksi Tepsissä on joka arkipäivä pelipäiviä lukuun ottamatta yhteiset oheisharjoitukset, Saksassa oheisharjoittelu oli pitkälti yksilön vastuulla.

– Jos ei omatoimisesti tee mitään, olisi voinut vetää lonkalta koko kauden. Myös pelaamisen harjoittelu on enemmän yksilökeskeistä.

Suomessa puolestaan on Lindstenin mukaan jo varhaisessa vaiheessa iskostettu takaraivoon joukkuepelaamisen tärkeys.

– Mitä paremmin yksin osasi räplätä kiekon kanssa, sitä paremmin pärjäsi. Hyökkäyspäässä vaihdot venyivät usein yli minuutin. Joukkueen sijaan tärkeämpää oli selässä lukeva sukunimi, Lindsten arvostelee.

Kuluneiden vuosien aikana Lindstenille on käynyt selväksi, kuinka tärkeää on huolehtia omasta kehosta jään ulkopuolella.

– 5–6 vuotta sitten jääkiekko oli vain pelaamista ja harjoittelemista. Olen oppinut, että kun kroppa on kunnossa, pystyy pelaamaankin paremmin.

Harjoituskaudella Lindsten on esiintynyt pirteästi pääosin ikiliikkuja Juhani Jasun johtamassa nelosketjussa. Palloseuran osalta keskiviikkona alkavalle kaudelle Lindsten lähti ajatuksella, että kun vain pääsee pelaamaan ja pysyy ehjänä, kaikki muu on jo positiivista.

– Kaikki roolit kelpaavat, kunhan vain pääsen pelaamaan. Kyllä peli sitten palkitsee, kun painaa töitä ahkerasti.

Päävalmentaja Tommi Miettisen pelitapa saa kiitosta Jasper Lindsteniltä. Kuva: TS-arkisto/Jane Iltanen

Salo Hockey Teamin kasvatti kertoo nauttivansa TPS:n uuden päävalmentajan Tommi Miettisen pelitavasta. Lisäksi hyökkäävämpi pelitapa yhtenäistää joukkuetta, koska siihen jokaisen on helppo sitoutua.

– Uskon, että suurin osa tykkää pelata niin, että puolustetaan eteenpäin, ei koko ajan peruutella ja yritetään yllättää vastustaja ”housut kintuissa”. Erikoinen pitää olla, jos tykkää träppäämisestä (eli keskialueen sumputtavasta puolustustyylistä).

Lindsten toivoo, että hänet muistettaisiin nimenomaan jatkuvasti töitä tekevänä pelaajana.

– Sellainen kaveri, joka ei anna ikinä periksi ja tekee niin perkeleesti hommia kentällä.

Mikään ei siis ole muuttunut viime näkemän, vaikka viidessä vuodessa vettä onkin Aurajoessa virrannut. Vai onko?

– Jalka on nykyään tahmeampi, joten pitää käyttää enemmän järkeä. Mutta kyllä edelleen nuoruuden innossa tykkään säntäillä, hän naurahtaa.

Viime päivinä polttavaksi puheenaiheeksi on jälleen noussut Liigan sarjajärjestelmä, kun liigakapteeneja kiellettiin vastaamasta siihen liittyviin kysymyksiin kauden avaustilaisuudessa. Lindstenillä on keskusteluun ehdoton kanta: Liiga tulee avata.

– Se toisi aika paljon molempiin sarjoihin mielenkiintoa lisää. On aika hirveää seurattavaa, jos osa joukkueista myy tammikuussa ison osan joukkueesta pois, Lindsten kommentoi 75 Mestis-ottelua ja 279 Liiga-ottelua vyöllään.

Vaikka kotikaupunki Salossa asuu yhä moni Lindstenin sukulainen, laitahyökkääjä ei viime vuosina ole kovin usein Salossa vieraillut.

– Kun isäukko valmensi vielä Kiekkohaissa, olin kesäisin siellä treeneissä mukana moikkaamassa pelaajia. Enää tulee käytyä vain silloin tällöin Wiurilassa golfaamassa ja keskustassa kebabilla.

JYP–TPS keskiviikkona18.30 Jyväskylän LähiTapiola Areenalla

Subscribe
Huomio
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments