
Salolaisseurat Kiekkohait ja El Pantera toteuttivat urheilun hyväntekeväisyystempauksen viime viikonloppuna Virossa, Viljandin kaupungissa. Kiekkohait ja El Pantera lahjoittivat paikalliselle jääkiekkoseuralle Viljandi Hokiklubille ison kasan vähän käytettyjä suojia, mailoja ja muuta sekalaista jääkiekkotavaraa, mitä kiekossa tarvitaan. Kiekkohaiden ja El Panteran lisäksi varusteita lähti matkaan lahden toiselle puolelle myös Salon Salamilta.
– Mukana oli maalivahdin varusteet kolmelle veskarille ja kenttäpelaajille varmasti noin kymmenelle. Lisäksi mukana oli yksittäisiä varusteita. Varusteet menevät heidän juniorijoukkueille sekä miesten ja naisten edustusjoukkueille, Toni Elo Kiekkohaista kertoo.
Viroa ei tunneta varsinaisena jääkiekkomaana, joten siellä onkin pulaa varusteista.
– Tavoitteena on lahjoituksen avulla se, että harrastuksen aloittamisen kynnys siellä madaltuu. Vähän niin kuin Salossa, että voimme tarjota junioreille varusteita. Jääkiekkovarusteiden saatavuus on paljon heikompaa Virossa kuin Suomessa. Tallinnasta löytyy jokunen liike, mutta saavutus on rajoitettua ja varusteet ovat myös kohtuullisen kalliita, Elo kertoo.
Koska lahjoitettujen varusteiden joukossa on jopa lähes uutta kamaa, herää väkisinkin kysymys, eikö niitä olisi voinut käyttää vielä Salossakin.
– Salossa on jääkiekkovarusteita riittämiin. Pystymme tarjoamaan niitä tällä hetkellä kaikille halukkaille, joten lahjoitetut varusteet eivät ole keneltäkään täällä pois, Elo selventää.
Miksi sitten juuri Viro ja Viljandi? El Panteran Ari Lehtonen kertoo, että asia linkittyy salolaislähtöiseen Harri Aaltoseen. Aaltonen on toiminut vuosia Viljandin kaupunginhallituksessa. Lisäksi hänen omistamansa kynttilätehdas Hansa Candle on Viljandissa iso työllistäjä.
– Viljandista on tullut meidän ystävyyskaupunki. Olemme käyneet siellä viimeiset noin kymmenen vuotta ja pelanneet paikallisia vastaan eri lajeissa, Lehtonen taustoittaa.
Lehtosen mukaan Viljandissa ihmiset olivat kiinnostuneita ja innoissaan salolaisvieraiden tulosta ja heidän tarjoamastaan avusta.
– Meistä tehtiin juttu paikalliseen lehteenkin lauantaina, Lehtonen kehaisee.
Elo ja Lehtonen kehuvat Viljandin urheilufasiliteetteja, jotka vetävät – jääkiekkoilua lukuun ottamatta – vertoja jopa Salon Urheilupuistolle.
– Viljandissa paikalliset hämmästelivät, miten Salossa voi olla kaksi jäähallia, kun niitä koko Virossakin on vain muutamia, kaksikko naurahtaa.
Alkavalle kaudelle Kiekkohaiden ja Viljandi Hokiklubin on tarkoitus syventää yhteistyötään jääkiekon saralla.
– Sinne ollaan suunniteltu leiritystä ja taitovalmennusta, mutta pitää vielä hioa yksityiskohtia kuntoon. Silloin viemme myös loput lahjoitetut varusteet Viljandiin, sillä emme saaneet mahtumaan kaikkia mukaan kerralla, Kiekkohaissa valmennuspäällikkönä toimiva Elo sanoo.