Salolaisyrittäjä oli senttien päässä kuolemasta, kun betonijärkäle putosi kuorma-auton ohjaamoon

1
Onnettomuuspäivänä Pasi Oranta oli lähteä liikenteeseen kuvassa näkyvällä autolla, mutta valitsi lopulta vanhemman ajoneuvon. Ajossa ollut kuorma-auto tuhoutui täysin. Kuva: TS/Marttiina Sairanen

Salolaisen perheyritys Oranta Logistics Oy:n omistaja Pasi Oranta oli elokuisena tiistaina palaamassa työkeikalta Turun Pansiosta, kun Helsinginkadulla yhtäkkiä rysähti ja hänen kuljettamansa kuorma-auto pysähtyi kuin seinään.

Auton päälle oli pudonnut viereiseltä rakennustyömaalta betoninen elementti, jonka seurauksena ohjaamo painui kasaan ja kuormatila repeytyi rikki. Kuljettajan katsoessa ympärilleen hän huomasi valuvansa verta.

– Tilannetta ei pystynyt yhtään ennakoimaan. Yhtäkkiä kuului kauhea pamaus ja tuli äkkipysähdys. Järkytyin, kun katsoin apumiehen puolelle ja se oli kasassa, Pasi Oranta kertaa tapahtumia noin kuukausi myöhemmin.

Orannan mukaan noin 7 000 kiloa painanut elementti putosi yhdeksännestä kerroksesta.

– Pelästyin, kun katsoin autossa sivulle ja sitä tietenkin, kun vaatteet olivat veressä. Olin lyönyt pääni ilmeisesti oviaukon yläpuolelle. Kyllä siinä tuli mieleen, että miten tällaista voi tapahtua.

Orannan luo saman tien tulleet rakennustyömaan työntekijät hälyttivät paikalle ambulanssin.

Hänet kuljetettiin Tyksiin, missä hän sai päähänsä yhdeksän tikkiä. Tärähdyksen takia myös niska oli kipeä, mutta Oranta sanoo ainakin näillä näkymin selvinneensä ilman pysyviä vammoja. Tämä oli Orannan mukaan kuitenkin sekunneista kiinni, sillä auton toisenlainen asento olisi saattanut koitua kohtalokkaaksi.

– Jos olisin ollut tilanteessa hiukan väärään aikaan, elementti olisi tullut koko ohjaamoon. Nyt se musersi kuormatilan lisäksi oikean puolen ohjaamosta.

– Tapaus on kyllä järkyttävä. Jos tilallani olisi ollut henkilöauto tai ihmisiä täynnä oleva linja-auto, niin mitä sitten olisi tapahtunut, hän miettii.

Varsinais-Suomen pelastuslaitos ja Lounais-Suomen poliisi työskentelivät onnettomuuspaikalla 22. elokuuta. Kuva: TS-Ari-Matti Ruuska

Onnettomuushetkellä Pansiosta takaisin Saloon matkalla ollut Oranta kertoo vielä ennen lähtöään pohtineensa, valitako kaupungin läpi kulkeva lyhyempi vai Suikkilantien kautta menevä pidempi reitti.

– Minulla ei ollut enää silloin kuormaa päällä. Ajattelin, että säästän polttoainetta ja tulen varovasti kaupungin läpi. Siinä nähtiin sitten se säästö, hän naurahtaa kuivasti.

Orannan mukaan hän ei missään vaiheessa onnettomuustilannetta lamaantunut. Päinvastoin hän kertoo hypänneensä ulos autosta pian rysäyksen jälkeen nähdäkseen sen kunnon sekä kuvatakseen vauriot.

– Mietin, että herranjumala minkä näköinen se on, Oranta muistelee.

– En tiedä millainen adrenaliinivirtaus tuli, kun toimintakyky säilyi koko ajan.

Töihin hän olisi ollut valmis palaamaan heti seuraavana päivänä, mutta jäi lopulta lääkärin kehotuksesta kotiin lepäämään. Virallisesti eläkkeellä oleva Oranta kertoo tekevänsä yrityksessään yhä muun muassa kesälomien tuurauksia.

– Seuraavan kerran kun menen jonkin rakennustyömaan ohi, ajan mahdollisimman ulointa kaistaa, hän toteaa.

Yritykselle tilanteesta koituu melko suuret taloudelliset tappiot, arvioi Oranta. Esimerkiksi auton lunastushinta ei Orannan mukaan vastaa sen käyttöarvoa, eikä vakuutusyhtiön tarjoamalla summalla voi ostaa samanlaista ajoneuvoa tuhoutuneen tilalle. Asian selvittely on yhä kesken, mutta Oranta kertoo aikovansa hakea vahingoista korvauksia.

– Olen ollut sekä rakennusyrityksen että aliurakoitsijan kanssa puheissa, mutta en ole vielä esittänyt mitään vaatimuksia. En vielä tarkkaan tiedä, mistä korvauksia voi lähteä hakemaan.

Elementti tippui Rakennusliike Nurmen työmaalta. Onnettomuushetkellä aliurakoitsija oli asentanut elementtiä torninosturilla. Kun elementti oli asennettu ja torninosturin koukut irrotettu, elementin tuenta petti jälkisäädön yhteydessä, tiedotti elokuussa yrityksen toimitusjohtaja Mika Nurmi.

Tilannetta tutkii Lounais-Suomen aluehallintovirasto (Avi) sekä Lounais-Suomen poliisi. Aluehallintoviraston lakimies Matti Suontausta kertoo, että tarkastuskertomuksen pitäisi valmistua syyskuun aikana. Sitä ennen hän ei voi kommentoida tarkastuksessa tehtyjä havaintoja.

Lounais-Suomen poliisi puolestaan kertoo pyytäneensä Avilta lausunnon siitä, onko asiassa syytä epäillä työsuojelurikosta. Poliisi päättää jatkotoimista lausunnon saamisen jälkeen.

Teksti: SSS | Jenna Lakka

1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Päivi
2 kuukautta sitten

Huh, enkeleitä mukana.