Salon itäisen ohitustien jatko etenee: tiesuunnitelma työn alle ja maastotutkimukset käyntiin

4
Itäisen ohitustien linjaus kulkee Mahlakankareen ja Palometsän asuinalueiden läpi. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Salon itäisen ohitustien toisen osuuden toteutus harppaa pitkästä aikaa eteenpäin.

Varsinais-Suomen ely-keskus on käynnistänyt tiesuunnitelman laatimisen kantatie 52:n osuudelle maantie 110:n ja Somerontien välillä.

Tiesuunnitelman laatii Finnmap Infra Oy. Lähtökohtana on, että suunnitelma valmistuu syksyllä 2024 ja että hanke on toteuttamisvalmiudessa vuonna 2026.

Ohitustien jatkon rakentamisesta ei ole mitään päätöksiä eikä aikataulua. Projektipäällikkö Vesa Virtanen Varsinais-Suomen ely-keskuksesta pitää kuitenkin uutista hyvänä.

– Valtio on myöntänyt tiesuunnitelman hankkimiseen 1,2 miljoonaa euroa. Se on iso raha, jota ei käytetä, jos ei ajatella, että osuus voitaisiin myös toteuttaa, Virtanen päättelee.

Itäisen ohitustien hintalappu on ollut tähän mennessä noin 40 miljoonaa euroa. Vesa Virtanen ennustaa, että hinta tulee nousemaan suunnittelun edetessä.

– Kustannukset kaikessa elämisessä ovat kasvaneet, ja rakennuskustannukset ovat kasvaneet merkittävästi. Voi olla, että puhutaan lähes 50 miljoonan euron hankkeesta.

Petteri Orpon (kok.) hallitus on puhunut alkutaipaleellaan enemmän säästöistä kuin investoinneista väyläverkkoon. Toisaalta rahaa on luvattu esimerkiksi ratahankkeisiin.

Vesa Virtasen mukaan tiesuunnitelman teko tarkoittaa joka tapauksessa, että Salon ohitustien jatko pääsee mukaan valtion väyläverkon investointisuunnitelmaan. Se on kahdeksan vuoden lista, josta toteutettavat hankkeet valitaan.

– Tämän jälkeen ohitustie nousee samaan koriin kilpailemaan muiden valtakunnallisten hankkeiden kanssa. Aina on olemassa myös mahdollisuus, että valtio lähtee aikaistamaan hankkeita elvyttääkseen taloutta. Silloin kysytään hankkeita, jotka ovat toteutusvalmiita, Vesa Virtanen muistuttaa.

Itäisen ohitustien toisen osan tiesuunnitelmaan liittyvät maastotutkimukset alkavat syyskuussa. Suunnittelutyön aikana on tarkoitus järjestää myös kaksi yleisötilaisuutta, ensimmäinen syksyn aikana ja toinen kesällä 2024.

Ohitustien pohjoiseen osaan tulee suunnitelmien mukaan kaksi eritasoliittymää Somerontielle ja Inkereentielle. Somerontien eritasoliittymän ja moottoritien välinen osuus rakennetaan samalla kaksiajorataiseksi maantieksi, joka on varustettu keskikaiteella.

Uudelle tieosuudelle tulee kahdeksan uutta siltaa, jalankulun ja pyöräilyn uusia yhteyksiä sekä meluntorjuntaa.

Salon itäisen ohikulkutien eteläinen osa eli Mahtinaisentie valmistui vuonna 2016.
Ely-keskuksen mukaan kantatie 52 on merkittävä reitti elinkeinoelämän kuljetuksille Varsinais-Suomessa. Se toimii yhteytenä Hangon satamasta ykköstielle ja edelleen Hämeeseen ja keskiseen Suomeen. Tietä käytetään myös Salon seudulla työmatkaliikenteen reittinä.

Liikenne kulkee nyt alueen läpi 110-tien kautta. Kantatien liittymän ovat ruuhkaisia, ja onnettomuuksia tapahtuu ely-keskuksen mukaan usein. Uuden tieosuuden tavoitteena on ohjata läpi kulkeva liikenne pois Salon keskustasta.

Artikkelia on päivitetty kauttaaltaan 7.9. kello 16.

4 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Ohi on
3 kuukautta sitten

Kerrankin positiivisia uutisia Salosta.

Yrmy
3 kuukautta sitten

Kuka aina hukkaa ne vanhat tutkimukset?

Byrokratia
3 kuukautta sitten

Käsittääkseni ohikulkutien 2. vaiheen/pohjoisen osan tiesuunnitelma laadittiin lähes valmiiksi yhdessä 1. vaiheen/eteläisen osan kanssa jo lähes 10 vuotta sitten, mutta nyt koko suunnitteluprosessi halutaan aloittaa alusta ja pohjoisosan rakentaminen alkaisi vasta eteläosan 10-vuotisjuhlavuotena? Aikaa ja rahaa menee vain hukkaan.

Tavis torilta kävi ajamassa
3 kuukautta sitten

Jos ja kun tämä ohitustien jatko- osaa vihdoin suunnitteluun otetaan, niin Mahtinaisentien 110-tien risteys samalla uusiksi eli tilaa lisää 110-tien nousuun. Riihimäellä voisitte ajankuluksenne ajella katsomaan ja kokemaan kiertoliittymiä, kun E12/Vt3 lta ajetaan kaupungin keskustaan.