Salon kaupungintalo saa 300 aurinkopaneelia, mutta öljystä kaupunki luopuu etanan askelin – Suomusjärven koulukaan ei saanut vielä maalämpöä

17
Kaupungintalon katon molemmille puolille asennetaan 150 aurinkopaneelia. Kuvassa Salon kiinteistöpäällikkö Jarno Mustonen, energia-asiantuntija Fredrik Lindholm ja huoltomies Jouni Töyry. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Salon kaupungintalo saa jatkossa osan sähköstään omasta aurinkovoimalasta.

Kaupungintalon katolle asennetaan parhaillaan 300 aurinkopaneelia, joiden odotetaan pienentävän kaupungintalon sähkönkulutusta noin 20 prosenttia.

– Kaupungintalon sähkönkulutus on noin 500 megawattituntia vuodessa.  Olemme laskeneet, että voimala maksaa itsensä takaisin alle kymmenessä vuodessa, Salon energia-asiantuntija Fredrik Lindholm kertoo.

Kaupunki kilpailutti aurinkovoimalan toimittajan kesällä. Tarjouksia tuli kaikkiaan kahdeksan, joista voimalan toimittajaksi valikoitui Solar Age Oy.

Kokonaisurakan hinta on runsaat 95 000 euroa. Työ valmistuu kahden viikon sisällä, jos sää ei viivytä aikataulua.

Aurinkopaneeleita asennetaan kaupungintalon katolle kahdelle puolelle. Voimala on mitoitettu siten, että kaikki sähkö voidaan käyttää itse.

– Tavoitteemme ei ole myydä sähköä. Viikonloppuisin, jolloin oma käyttö on pienempää, Vaasan Sähkö ostaa meiltä ylijäämäsähkön, Fredrik Lindholm sanoo.

Kaupungintalo käyttää sähköä muun muassa ilmanvaihtoon, lämmitykseen ja jäähdytykseen. Kesällä jäähdytys on suurin kuluttaja, ja silloin myös paneelit tuottavat parhaiten.

Aurinkovoimalan paneelit ovat kiinalaisia ja Longi-merkkisiä.

– Emme voi suosia salolaista, vaikka haluaisimme. Hankintalaki määrää sen, että kaikkien pitää saada osallistua kilpailuun, Lindholm muistuttaa.

Kaupungintalon aurinkovoimala on Salon kaupungin omistamista voimaloista suurin. Toinen iso voimala asennettiin Halikon terveysaseman katolle viime vuonna, ja siinä on 159 paneelia. Pienempiä voimaloita on Tupurin ja Perniön Kirkonkylän koulussa.

Aurinkovoimaa on tarkoitus lisätä kaupungin kiinteistöissä jatkossakin.

– Pitää katsoa, missä rakennuksen katto sopii tuotantoon ja katto on uusittu suhteellisen lähiaikoina. Aurinkovoimalaa ei ole järkevää asentaa, jos tiedossa on kattoremontti muutaman vuoden päästä, Fredrik Lindholm perustelee.

Hänen mielestään seuraava hyvä kohde aurinkovoimalalle olisi pääkirjasto, jonka katto uusitaan. Toinen paljon sähköä käyttävä kohde voisi olla keskuskeittiö. Aurinkopaneeleita sopisi myös Halikon koulukeskuksen katolle.

Salon energia-asiantuntija Fredrik Lindholm laskee, että kaupungintalon aurinkopaneelit maksavat itsensä takaisin alle kymmenessä vuodessa. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Kaupungin kiinteistöistä 30 lämpiää edelleen öljyllä

Salon tavoite päästä eroon öljylämmityksestä on vielä kaukana.

Kaupunki on muuttanut viime vuosina useita öljyllä lämpiäviä kouluja, päiväkoteja ja liikuntahalleja maalämmölle ja kaukolämpöön, mutta lista on edelleen pitkä.

– Meillä on edelleen 30 kiinteistöä öljylämmityksellä. Niistä kymmenen on Varsinais-Suomen hyvinvointialueen käytössä, emmekä tiedä niiden tulevaisuutta, Salon energia-asiantuntija Fredrik Lindholm kertoo.

Muutostöitä on tehty edellisen kerran Hähkänän ja Muurlan kouluissa ja päiväkodeissa. Ne siirrettiin maalämmölle, ja öljy jäi enää huippupakkasten tukilämmitykseksi.

Suomusjärven koulu piti muuttaa maalämmölle tänä vuonna, mutta hanke siirrettiin ensi vuoteen rakennusmateriaalien hintojen kovan nousun takia. Ajatuksena on, että muutostyöt tehdään ensi vuoden alkupuoliskolla.

– Seuraava suuri kohde on Kaivolan koulu, jossa on tarkoitus hankkiutua eroon öljystä peruskorjauksen yhteydessä, Lindholm suunnittelee.

Lämmitystaparemontteja on viivyttänyt osaltaan se, että Salo oli pitkään ilman omaa energia-asiantuntijaa. Viime syksynä aloittaneella Lindholmilla on paljon töitä.

– Öljylämmityksestä luopumisessa ei ole pelkästään kyse siitä, että siirrytään maalämpöön. Järjestelmät pitää saada myös optimoitua, hän muistuttaa.

Kyse on myös rahasta. Kaupungin nykyisillä määrärahoilla lämmitystapamuutoksia tehdään 1–2 vuodessa. Jos tahtia halutaan kiristää, rahaa tarvitaan lisää.

Aurinkoenergiasta tarjolla tietoa kaupunkilaisille

Salolaisille ja somerolaisille on tarjolla lisää tietoa aurinkoenergiasta 19. syyskuuta Salo IoT Campuksella järjestettävässä tilaisuudessa.

Valonia ja Turun ammattikorkeakoulu järjestävät yhdessä viidellä paikkakunnalla infotilaisuuksia, joissa kerrotaan muun muassa taloyhtiöiden aurinkosähköstä, energiayhteisöistä, ylijäämän takaisinmyynnistä ja niihin liittyvästä lainsäädännöstä. Mukana on myös verkkoyhtiön edustaja.

Tilaisuudessa kuullaan esimerkkejä erilaisista ratkaisuista taloyhtiöissä ja yrityksissä. Tavoitteena on löytää myös uusia kiinnostuneita pilottikohteita.

Subscribe
Huomio
17 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
keijo.k
17 päivää sitten

Onko kaupunkilaisilla mahdollisuus tutustua tarjouksiin?

Tarkka Markka
17 päivää sitten

Paneelit maksavat itsensä takaisin noin kymmenessä vuodessa, jonka jälkeen on aika uusia ne.

Helle
17 päivää sitten

Ei taida Salo tietää että uusi hallitus peruutti kuntien ilmastohömppä velvoitteet? Ja on se kiva että kesällä kun kaupungintalo on suurimmaksi osaksi kiinni, niin on viileää. Kun esimerkiksi Hakastaron koulussa suljetaan ilmastointi ( ei siis viilennystä) yöksi ja koulu on kuin pätsi. Koulussa kun on oppilaita kesäaikaan kesähoidossa. Nyt kun tuntuu että meillä noi kesöt alkaa olla kuumia, niin Salo vois käydä kiinteistönsä läpi ja pitää huolta että kaikilla on hyvä olla myös helteellä.

Tammisiltalainen
17 päivää sitten
Reply to  Helle

Ottamatta sinänsä noihin tuuripaneeleihin kantaa, niin mainitsemasi ilmastoinnin sammuttaminen koulutuntien ulkopuolella on suurin syy homeongelmiin. Päivän aikana kertynyt kosteus ei ehdi poistua tiloista. En tiedä saako enää välituntien ajaksi avata ikkunoita (koneelinen ilmastointi häirintyy)?

MDI
16 päivää sitten

Taas pukkaa mutua. Koneellisen ilmanvaihdon (sehän ei ole ilmastointi) ei ole mikään syy homeongelmiin, ja sitähän ei pysäytetä samalla sekunnilla vaan esim. klo 18 ja aamulla tuntia ennen taas päälle. Tämä on maan suurimman kiinteistönomistajan ohje vuosikymmenten ja miljoonien neliöiden kokemuksella. Itsellä kokemusta oppilaitoksesta, jossa jokaisesta luokasta tulee reaaliajassa rakennusautomaatioon kosteus%, hiilidioksidin määrä ja lämpötila eli sen mukaan ilmanvaihto seis. LTO eli lämmöntalteenotto ei ota kaikkea lämmitysenergiaan hukattua lämpöä talteen ja itse iv-koneet ovat isoja sähkösyöppöjä. Suurin syy ”home”ongelmiin on käyttäjien piittaamattomuudessa ja esim. siivous saattaa olla ensi kertaa elämässään koulurakennuksessa ja eiku vaan ämpärillä vettä lattialle lastattavaksi. Myös kuntien… Lue lisää »

Vai oliko
16 päivää sitten
Reply to  MDI

Ja vesi jää lattialistojen alle ja siitä homeongelmat alkavat siitä ennen pitkään. Ennen kuin siivoustapa oli toinen. Pyyhittiin lattiat kostealla rievulla eikä näitä home ongelmia ollut.

Hulluutta ja sisäilmaongelmia
16 päivää sitten
Reply to  MDI

Juuri tuo laitteiden sammuttaminen on syy sisäilmaongelmiin. Laitevalmistajat ovat kieltäneet sammuttamisen, silti talonmiehet jatkuvasti rikkovat sääntöä.

Urpo
16 päivää sitten

Ei tulisi mieleenikään sammuttaa kotona ilmanvaihtoa lomaviikon ajaksi. Monenlaisia arvoja voidaan ilmasta mitata, mutta vaihtuva ilma pitää rakennuksen terveenä.

Tuuletuskielto ikkunoita avaamalla kuulostaa koulussa myös keksityltä. Oppilaat kulkevat jatkuvasti sisään ja ulos. Johan siinä paine-erot ovat vain teoriaa. Sama esim. liikerakennuksissa, jossa asiakasvirta on jatkuvaa. Mutta ongelma ilmanvaihdolle tästä tulee vain julkisen sektorin rakennuksissa. En voi välttyä ajatukselta, että omistusmuoto vaikuttaa negatiivisesti kiinteistön ylläpidon ratkaisuihin.

MDI
16 päivää sitten

Tietenkin, laitevalmistajat kertovat, että kaikki pitää uusia parin vuoden välein, uskotko? Onko sinulla kotona iv uusittu parin vuoden välein?

Harkiikintaa tarvitaan
15 päivää sitten
Reply to  MDI

Nimimerkillä MDI on minun mielestäni täysin oikea arviointi. Tehdään mikä on tarpeen. Ei markkinointi tarpeen mukaan joka ei välttämättä ole se oikea että mennään markkinointi edellä eli harkintaa tarvitaan.

MDI
16 päivää sitten

Luitko ollenkaan kommenttiani, Suomen suurin kiinteistönomistaja vuosikymmenten ja miljoonien neliöiden kokemuksella ohjeistaa näin. Laitevalmistajat toki ohjeistavat ostamaan uutta vuoden välein, uskotko?

Urpo
15 päivää sitten
Reply to  MDI

Ei ainakaan minun iv-koneen valmistaja neuvo vaihtamaan toimivaa laitteistoa. Turha keksiä typeriä väitteitä ja yrittää osoittaa niillä muiden näkemykset hölmöiksi.

MDI
15 päivää sitten
Reply to  Urpo

Hohhoijaa, ihan totta ettei liesituulettimesi valmistaja näin neuvo. Ompa hienoa mutta et tainnut ymmärtää mistä kirjoitin ja en todellakaan sen lastulevyrivarin/oktn ilmanvaihdosta.

Kotona kaupungissa on muuten kerrostalon painovoimainen ilmanvaihto toiminut jo yli 70 vuotta ja ilman iv-koneita.

Urpo
14 päivää sitten
Reply to  MDI

Kyselit kodin iv:n vaihdosta ja vastasin siihen. Isompienkaan kiinteistöjen laitteiston uusimistarpeesta en ole kuullut. Kerro toki, jos joku valmistaja näin ohjeistaa.

Muuten kun alat puhua liesituulettimista ja lastulevyistä (vrt. tuulipuku), ilmeisesti kaikki aiheseen liittyvä tuli jo sanottua. Ja suuren kiinteistönomistajayhtiönkin takana on julkinen omistaja, joka yhtiönsä toimintaa ohjaa.

MDI
15 päivää sitten
Reply to  Urpo

Hohhoijaa, kyllä nyt ykstotisuus loikkaa uusiin sfääreihin.

Faktaa tiskiin
13 päivää sitten

Oulun yliopiston uusi tutkimus selvitti oppilaitoksissa yöllisen ilmanvaihdon sammutuksen vaikutuksia koettuun sisäilman laatuun ja terveyteen. Tutkimuksessa ei havaittu tilastollisesti merkitseviä yhteyksiä ilmanvaihdon öisellä pysäyttämisellä ja oppilaiden tai henkilökunnan kokeman sisäilman laadun ja terveyden välillä. Tutkimus tehtiin yhteistyössä Tampereen yliopiston rakennusfysiikan ja Oulun yliopiston rakennusterveyden tutkimusryhmien kanssa. 12 koulu- ja päiväkotirakennuksessa tehdyissä tutkimuksissa selvitettiin ilmanvaihdon yöaikaisen sammuttamisen vaikutusta käyttöaikaiseen sisäilman laatuun, mukaan lukien hiilidioksidi, pienhiukkaset ja haihtuvat orgaaniset yhdisteet sekä lämpötila ja suhteellinen kosteus. Lisäksi tutkimuksessa kerättiin tietoja oppilaitosten henkilökunnan sekä pienten lasten vanhempien täyttämillä standardoiduilla kyselylomakkeilla koetusta sisäilman laadusta ja terveysoireista. Ilmanvaihdon osuus palvelurakennuksen lämpöenergian kokonaiskulutuksesta on tyypillisesti 20–50 prosenttia.… Lue lisää »

Urpo
8 päivää sitten
Reply to  Faktaa tiskiin

Käytetään sitten oikeita faktoja. Tutkimus ei ota kantaa siihen, miten ilmanvaihdon sammuttaminen vaikuttaa rakenteisiin. Siksi tulosta ei voi myöskään käyttää arvioitaessa, onko ilmanvaihdon sammuttaminen järkevää.