Salon oma Big Ben eli torin kello kaipaa rytmihoitoa

0

Torin kello Horninkadun kerrostalon katolla on Salon keskustan maamerkki, jonka toimintaa seurataan tarkasti. On seurattu jo liki 40 vuotta. Jos kasarin muotokieltä edustavaan elektroniseen kronometriin tulee vika, se aiheuttaa yhä puhetta ja kuohuntaa, etenkin sosiaalisessa mediassa.

Nyt Salon vastine Lontoon Big Benille on erkaantunut todellisuudesta, kello on näyttänyt omiaan jo jonkin aikaa. Yleisen sekasorron estämiseksi kello kytkettiin kokonaan pois päältä perjantaiaamuna.

Kellon omistaa OP Lounaismaa. Kellon huoltotöistä vastaa Salon Kiinteistöhuolto.

– Kellon ohjauslaite on hajonnut eikä kello pysy ajassa. Osia vaihdetaan ja korjaaja on jo tilattu, kertoo Salon Kiinteistöhuollon Tommi Jalava.

Torin kello ei ole ensimmäistä kertaa puheenaiheena. OP Lounaismaan kiinteistöasioista vastaava Timo Elonen muistaa, että viimeksi kolmisen vuotta sitten kello oli muutaman päivän rikki.

– Siitä keskusteltiin paljon ja minulle tuli kymmeniä puheluita ja viestejä, että koska korjataan. On se sellainen maamerkki Salossa, Elonen sanoo.

Vuoden 2000 keväällä kohistiin siitä, että diginumerot näyttivät sinnikkäästi talviaikaa, vaikka elettiin jo huhtikuun loppua. Syksyllä 1996 kauhisteltiin kiinteistön tuolloin omistaneen Arsenalin aikeita sammuttaa kello lopullisesti, koska ohjelmiston uusiminen tulisi kalliiksi.

– Salon sydän sammuu, kommentoi asiaa lokakuisella torilla kulkenut salolainen.

Kello pysyi pimeänä kuitenkin vain kaksi viikkoa. SSS kirjoitti 12.10.1996, että monen mielestä kello lämpömittareineen ei ole vain aikaa ja lämpötilaa näyttävä elektroninen laite vaan salolainen instituutio.

Sama Salkkarin juttu paljasti, että kellotaulussa on 700 lamppua ja että niiden vaihtaminen maksoi vuonna 1996 noin 10 000 markkaa.

– Se on aika kallista ”ilmaispalvelua”, huomautti Arsenalin Matti Rouvari jo tuolloin.

Luotettavan lähteen mukaan kello asennettiin Horninkadun silloisen pankkikiinteistön katolle vuonna 1986. Niinpä kello alkaa 37-vuotiaana lähestyä keski-ikää.

Silloin kellotalon kiinteistössä toimi Salon aluesäästöpankki SaSP. Pankin nimi muuttui Lounais-Suomen Säästöpankiksi seuraavana vuonna, ja lopulta kellon peri Salon Seudun Osuuspankki, joka toimi Horninkadulla vuoden 1995 loppuun.

Osuuspankin Horninkadun konttori muutti Turuntielle, jossa toimii nykyisin nimellä OP Lounaismaa. Kello jäi Horninkadulle, mutta sen omistajuus ja huoltovastuu pysyi OP Lounaismaalla, vaikka konttori ja kello sijaitsivatkin tässä vaiheessa tyystin eri kortteleissa.

– Kellon ylläpito on ollut vuosikymmenet salolaista kotiseutu- ja kulttuurityötä meidän osalta, ja se on aiheuttanut merkittäviä kustannuksia. Jos kello pitäisi kokonaan uusia, sponsoroinnin hintalappu tulisi aika suureksi, kiinteistöpäällikkö Elonen sanoo.

Mikä kellon on nyt sekoittanut, sitä ei Elonen tiedä. Syinä voi olla kasaritekniikan ikääntyminen, viimeaikaiset sateet ja myrskyjen aiheuttamat sähkökatkot, tai jotain muuta.

– Viimeisen kymmenen vuoden aikana, kun olen tätä työtä tehnyt, kelloa on korjattu ainakin kolme kertaa. Siitä on ainakin kerran uusittu tolkuttomasti sähköä vieneet lamput parempiin, mutta ei kuitenkaan vielä ledeihin. Saa nähdä, kauanko kasari- ja ysäriteknologian laitteeseen löytyy varaosia, Elonen pohtii.

Elosen mukaan OP Lounaismaassa on myös mietitty koko kellon uusimista.

– Torin kello on iso, kuusi metriä leveä, puhutaan aika isoista kustannuksista. Yritämme pitää nykyisen kellon toki kunnossa, mutta täytyy ottaa huomioon, että se on yli 30 vuotta vanha, Elonen sanoo.