
Salon Yrittäjät esittää jälleen, että Salon kaupunki eroaisi Lounais-Suomen Jätehuolto Oy LSJH:sta ja ottaisi jätehuollon omiin käsiinsä.
Yrittäjäyhdistys teki vastaavan aloitteen jo toukokuussa 2020. Samalla se alkoi kerätä nimiä aloitteeseensa Kuntalaisaloite.fi-palvelussa.
Aloitteen on allekirjoittanut runsaassa kolmessa vuodessa yli tuhat henkilöä. Todellinen määrä on kuitenkin hivenen pienempi, koska osa allekirjoittajista on käynyt kannattamassa aloitetta useammin kuin kerran.
– Lisäksi meillä on muistaakseni 268 nimeä paperilla. Nimiähän olisi saatu vaikka kuinka paljon, jos olisi ollut enemmän aikaa kiertää, Salon Yrittäjien puheenjohtaja Jukka Alanko huomauttaa.
Yrittäjien aloitteen sisältö on käytännössä sama kuin ensimmäiselläkin kierroksella. Yhdistyksen luottamus LSJH:ta kohtaan on heikko, ja se on huolissaan salolaisten jäte- ja kuljetusalan yrittäjien ja heidän työntekijöidensä toimeentulon ja työpaikkojen puolesta.
Yrittäjien mielestä Lounais-Suomen Jätehuollon alkuperäiset, liittymisvaiheessa kaupungin asukkaille luvatut säästöt ja esitetyt kierrätystavoitteet ovat jääneet toteutumatta.
Yrittäjäyhdistyksen mukaan LSJH ei enää ole pelkkä alueellinen jätehuoltoyhtiö, joka palvelee kuntaa ja kuntalaisia. Sen sijaan se haluaa ottaa hallintaansa ja valtaansa kuntien jätehuollon. LSJH:n epäillään myös pyrkivän valtaamaan alaa yksityisten jätehuoltoyritysten liiketoiminnalta hakemalla laajennuslupia toiminnoille, joihin salolaiset yritykset ovat suunnitelleet investointeja.
– Lain mukaan kunnalla on vastuu jätehuollosta. Nyt meillä on mukana yksi ylimääräinen välikäsi, LSJH, Jukka Alanko sanoo.
Alangon mukaan yrittäjien varovainen arvio on, että Salo tienaisi miljoona euroa vuodessa, jos se ottaisi jätehuollon omaan hoitoonsa.
– Kilpailu jatkuisi, paikalliset yritykset ja työpaikat säilyisivät, ja verotulot jäisivät Saloon. Kuntalaisille palvelu olisi edullisempaa, Alanko luettelee.
Lounais-Suomen Jätehuolto Oy vastasi kesällä 2020 tuoreeltaan Salon Yrittäjien aloitteeseen. Yhtiön mukaan aloitteen väitteet asiakashintojen merkittävästä noususta, yksityisten jätehuoltoyritysten liiketoiminnan varastamisesta ja kierrätyksen jarruttamisesta eivät pidä paikkansa (SSS 6.6.2020). Osa väitteistä oli sen mukaan silkkaa valetta.
LSJH korosti, ettei sillä ole intressejä varastaa yksityisten jätehuoltoyritysten liiketoimintaa. Sen sijaan se sanoi jätehuollon laajan kokonaisuuden onnistuvan vain tiiviillä yhteistyöllä muiden toimijoiden kanssa.
LSJH sanoi, ettei se ole hakenut ympäristölupaa uudelle toiminnalle tehdäkseen sitä itse. Sen sijaan luvitus mahdollistaa uusien yritysten tulon Korvenmäen jätekeskuksen alueelle.
Salon kaupunki vastasi yrittäjien aloitteeseen marraskuussa 2021. Vastauksen mukaan LSJH:sta luopuminen olisi kuntalaisten kannalta tarpeetonta ja kallista. Nykyistä ratkaisua pidettiin parhaana tarjolla olevista.
LSJH:sta eroaminen olisi virkamiesten selvityksen mukaan hyvin hankalaa. Irrottautumisen jälkeen kaupungin pitäisi huolehtia jätehuollosta itse, eikä sillä ole mitään omaa jätteenkäsittely- tai loppusijoitusmahdollisuutta saati henkilökuntaa. Infra pitäisi rakentaa tai palvelut kilpailuttaa julkisilla kilpailutuksilla. Kumpikin tapa nostaisi asiakashintoja.
Yksi iso kysymys oli jätteenpoltto. Salon kierrätyskelvoton sekajäte poltetaan Lounavoima Oy:n jätevoimalassa. Lounavoima tuottaa palvelun omistajakunnilleen omakustannusperiaatteella ja myy edullista kaukolämpöä Salolle.
Jos Salo irrottautuisi LSJH:sta, kapasiteettia ei välttämättä riittäisi salolaisten jätteille, tai ainakin palvelusta pitäisi maksaa nykyistä korkeampi hinta.
Yrittäjien puheenjohtaja Jukka Alanko pitää mahdollisena, että kaupunki vastaa aloitteeseen samalla lailla kuin kaksi vuotta sitten. Hän pitää kuitenkin tärkeänä, että keskustelu jatkuu.
Yrittäjäyhdistys aikoo järjestää aiheesta keskustelutilaisuuksia poliittisille ryhmille syksyn aikana. Tilaisuuksiin on tulossa myös jätehuollon asiantuntija, joka avaa asiaa.
– Toivomme, että poliittiset päättäjät kuulisivat meitä ennen lopullista päätöksentekoa, Alanko sanoo.
Hei haloo
Lounais-Suomen jätehuollon omistamme me kuntalaiset tämä tuottaa hyvää meille kaikille ei vain harvoille .
Salon yritäjäin Pj ei johda Saloa vaan demokraattisesti valittu valtuusto
Miten Salon Yrittäjät ja Jukka Alanko on vastannut noihin ongelmiin, jotka irtautuminen aiheuttaa? Mihin jätteet esimerkiksi viedään poltettavaksi? Vai onko uusi esitys kopio vanhasta?
Onhan tuo selvää että jätehuolto on heidän yrittäjäveljien työtä ja ajavat niiden etuja, mutta kyllä nämä haihattelut aiheuttaa myös turhaa työtä kaupungille. Aina se aika on pois jostakin hyödyllisemmästä.
Kunnat on maksaneet koko Korvenmäen alueen rakentamisesta,Alanko vaan haluaa rusinat pullasta.Onko ne yksityiset jätefirmat sijoittaneet miljoonia vaikkapa jätteenpolttolaitokseen? Nyt kaukolämpö on edullista ja homma toimii,ei tarvita mitään yksityisiä välistävetäjiä.Se jokiranta kahvilakin jäi rakentamatta kyseisen poppoon toimesta ja kun vanha kahvila Rio sulki ovet niin ei ole kuin ne parkkipaikat mitä kovin vaalittiin.Kaupunki näivettyy jatkuvan valituskierteen seurauksena.Yrittäjät voi istua siinä parkkipaikalla ja miettiä mihin johtaa visioiden puute ja vain omaan napaan tuijottelu.
Miksi me perniöläiset tuemme lounais-suomen jätehuolto oy 27.34 eurolla, koska maksamme paikalliselle jo jäte keräyksestä.Minkä virheen valtuusto on tehnyt, tai onko paikalallisille edustajalle saatu suojatyöpaikka, että tehdään näin kaikien edustajien hyväksi joita se lähinnä koskee.
Onko valvonta ajan tasalla, että maakuntakin tulee huomioduksi, eikä vaan puhuta vanhasta Salosta.Nim. erpe
Alangon ja hänen kaveriensa tavoite on vain estää kilpailua Salossa. Keinoina käytetään vaikka parkkipaikkoja tai jätteitä. Sen vuoksi Saloon on nyt syntynyt toinen, kilpaileva yrittäjäyhdistys.
Lehtitietojen mukaan riitapukari, jota omatkaan ei halua joukkoonsa.
Lounavoiman omistuksesta eikös Salo omista Lounavoimasta 60 %. Salon 100 % omistama Kaukolämpö omistaa 50 % ja LSJH: n kautta 10 %. Salon kaupunkille se on luokiteltu riskisijoitukseksi. Kertokaa myös kuinka paljon LSJH on tulouttanut voitoistaan esim. Salolle. En ole eron kannattaja, mutta asioilla on aina toinenkin puoli.
Onhan siinä LSJH:ssa puolensa, niin hyvässä kuin omituisuuksissakin, esim. kompostoripakko, siinähän tuo pihan perällä kököttää, kolmisen kuukautta käytössä olleena, pohjalla tavaraa n. 20 sm, siitä lähes puolet haketta kuivikkeena alimmaisena, minä en elinaikanani tällä ”vauhdilla” siitä multaa saa, maksoi kuitenkin parisen sataa, vähän päälle, mutta eipä tarvitse jäteauton tyhjentää biojäteastiaa parin viikon välein, sisältönä 1-3 pussia/ kerta niinkuin naapuririvarissa. (vihreääkö?)
Kompostin voi rakentaa itse,ei tarvita kummallista osaamista.Onhan se kierrätys kamalaa, kun olet oikein joutunut kompostin hommaamaan.Isoisän aikaan kompostointi ja kierrätys oli normaalia toimintaa,nyt hirveän rutinan ja valituksen aihe.Kompostointi pakko ei kuitenkaan ole LSJH,n keksintö,eli haukut väärää puuta.Uuden jätelain valmistelu alkoi Sipilän hallituksen aikana.Pitää mainita ennen kuin ossit ja allanit syyttää Sanna Marinia.
Kyllä ennen oli kaikki paremmin.
Epäilempä ettei kompostitarkastaja hyväksy itse rakennettua biojätekompostoria, jossa ei ole CE-merkkiä.
Kyllä hyväksyy,rakenne siinä ratkaisee ja ohje on simppeli.
Ai, niinkö, kiva saada tietoa asiasta, kompostori kuitenkin jo on, ja pysyy.
Niin,tuossahan kerroit ja itkit hintaa.Miksi valitat jos seuraavassa lauseessa olet tyytyväinen kyseiseen muovipönttöön.Asioista saa Olli tietoa lukemalla ja kysymällä.Suomalaiseen tapaan kuitenkin ensin aloitetaan valittaminen.Jos sulla ei kerry kompostiin tavaraa niin voit olla ylpeä kun et heitä ruokaa roskikseen ,vaan osaat hankkia sopivan määrän.
Miksi meni ”herne” nenään? Työssä LSJH:lla?
Ei ole, ABB Motion Norja on työpaikka. Ei kauheasti ole tekemistä minkään salolaisen kanssa. Salo on vanha kotikaupunki ja on hauska seurata nillittämistä jonninjoutavista. Mihinkään ei olla tyytyväisiä ja ongelmat ovat melkoisen marginaalisia, talonrottelot ja jätehuolto, maailmaa mullistavia ongelmia, jotka voisi ratkaista päivässä, kun olisi yhteen hiileen puhaltamista. Miettikää, että pitääkö jokaisen henkilön voittaa tai olla aina oikeassa joka asiassa. Voisiko tulla vastaan jossakin asiassa. Ei avioliittokaan kauaa kuki, jos toinen sanelee ja toinen alistuu.
Herne edelleen nenässä? Minä vain kirjoitin mielipiteeni biojätekeräyksestä, en mistään maailman asioista, mutta jos kahden viikon välein tyhjennetään biojäteastia jossa on 2-4 pussia biojätettä, hintaan 19.90 €. Onko se järkevää? Avioliitosta vielä, vaikka se ei asiaan mitenkään kuulu, 55 vuotta avioliittoa takana, kaikki todellakin hyvin.
Biojätteen tyhjennysvälin saa pidennettyä sähköisellä lomakkeella. Kannattaa paneutua asioihin, joista maksaa, eikä ekana valittaa. Kuten kirjoitin, suomalainen tapa. Sulla on erikoisen kallis biojätteen tyhjennys, onko se 1000 litran komposti. Toisekseen, kirjoitinko sinun avioliitostasi vai yleisesti? Luetun ymmärtäminen on heikkoa ja kaikki otetaan henkilökohtaisena loukkauksena. Millä yhtiöllä on biojätteen tyhjennys tuon hintainen ,LSJH ilmoittaa 240 litran säiliön tyhjennyksen maksavan vähän yli 13 euroa ja pienemmät pöntöt halvempia, vedätetäänkö sinua?
Jos todella olet Norjassa töissä, niin miksi provoat Salon tilanteesta? ”on hauska seurata nillittämistä jonninjoutavista.” Miten kompostoriasiat sinuun liittyvät jos et Salossa asu? Vai onko se vain ”niillittämistä” asiasta, joka monelle voi aiheuttaa isoja tarpeettomia kuluja pientuloisille?
Asutko sinä Salossa, jollet niin miten asia sitten liittyy sinuun?
No ne kompostointimääräykset tulevat eduskunnasta. Ei niistä voi syyttää kunnallista jäteyhtiötä.
Minäkin urputin biokompostoria hankkiessani, että jätettä ei tule juurikaan kahden hengen taloudessa. Nyt kun se on tuossa ollut pari kuukautta, niin 200 litran astia on jo yli puolillaan. Ja suoranaista ruokaa sinne ei ole heitetty kertaakaan. Kuoria ja naatteja pääasiassa. Ja suodatinpusseja tulee noin 800 kappaletta vuodessa. Että niin väärässäkin voi olla uuden edessä.
Itselläni ei kerry kesällä kompostiin tavaraa yhtään. Kaikki, minkä sinne kippaa, tuntuu häviävän johonkin. Nyt syksyllä pinta alkaa nousta, kunnes talven tullen kompostin toiminta lakkaa kokonaan.
Keväällä voi kaivaa pohjalta multaa pois, jolloin saan tilaa uudelle tavaralle. Toki komposti herää silloin muutenkin henkiin.
Avun tarvitsijoita pitää auttaa aina.
Minusta lakia pitäisi muuttaa siten, että kuntien/kuntayhtymien omistamien osakeyhtiöiden henkilökunta olisi samassa asemassa kuin muutkin kuntien virka-/työsopimussuhteiset työntekijät.
Tämä voisi olla hyvä toiminnan läpinäkyvyyden kannalta ja kuntalaisten suoran vaikutamisenkin osalta LSJH:kin toimiin liittyen.
Paikallislehdeltä olen odottanut jo vuosikymmenen huomattavasti suurempaa paneutumista Korvenmäen jäteaseman toimintaan.
Meinaatko duunareiden nyysivän jätteitä, vai mitä läpinäkyvyyttä kaipaat? Mikä jätehuollossa korpeaa ihmisiä, sekö kun ei voi enää heitellä rojujaan pitkin metsiä ja meriä ja joutuu maksamaan kun sonnat kuskataan pois pihalta. Pitäisi olla tyytyväisiä, mutta kun on kiva ruikuttaa. Älä tuota jätettä, tulee halvemmaksi. Miten vaikutat osakeyhtiön toimintaan muuten kuin olemalla osakas? Kuntalaisten suora vaikuttaminen tarkoittaa vissiin asioiden sotkemista ja omaan napaan tuijottelua.
Kaupunkilaisten jätteistä taistellaan. Mitä me saamme siitä? Laskun.