SalPassa noustiin tälläkin viikolla Nelosesta Kolmoseen – ”On erittäin tärkeää, että saavutimme tämän”

0
SalPa 2 ei menettänyt kotiotteluissaan pistettäkään. (kuva: SalPa)

Poikkeuksellisen lämpimän syyspäivän jälkeen Urheilupuiston pimentyneessä illassa todistettiin toinen Salon Palloilijoiden joukkueen sarjanousu alle viikon sisällä. Naisten tavoin myös miesten kakkosjoukkue kipuaa Nelosesta Kolmoseen.

SalPa 2 ei jättänyt itselleen painetilannetta ensi viikolle vaan sinetöi nousun viimeistä edellisessä ottelussaan. Kun joukkue päihitti Turun Weikot 5–0 (3–0), ei toisena oleva Euran Pallo pysty tavoittamaan salolaisia, vaikka keskinäinen ottelu Eurassa on vielä pelaamatta.

Jonatan Guseff, Matias Heikkilä ja Mehran Mohammadi tekivät torstaina maalin ensimmäisellä puoliajalla. Tauon jälkeen osuivat vielä Alper Dogan ja Veeti Toivonen.

SalPa voitti kaikki kauden 11 kotiotteluaan, kun taas kymmenestä vieraspelistä kuudessa voitto on jäänyt haaveeksi.

– Tekonurmikenttä on suotuisa meidän nuorelle, urheilulliselle joukkueellemme, kertoi valmentaja Ilkka Virtanen ”noususuihkusta” päästyään.

Hän kuvailee nousua hyvin olennaiseksi asiaksi SalPan kokonaisuuden kannalta.

Ykkösjoukkue pelaa erittäin suurella todennäköisyydellä ensi kaudella Ykkösliigassa, jolloin sarjaportaiden välinen ero olisi olennaisesti pienempi kuin tällä kaudella.

– On erittäin tärkeää, että saavutimme tämän. Kolmonen on selvästi kilpailullisempi sarja kuin Nelonen. Nyt meillä on entistä selkeämpi polku juniorien huippuvaiheen kehittämiseen myös pelien kannalta, Virtanen mainitsee.

– Ilman muuta on selvää, että meidän pitää olla ensi vuonna tätä vuotta parempia. Emme halua lähteä Kolmoseen vain osallistumaan, hän lisää.

Osa pelaajista tavoittelee vielä myös säilymistä 17-vuotiaiden poikien Ykkösessä. Sen tavoitteen suhteen näyttää kaksi kierrosta ennen sarjan loppua varsin hyvältä.

Juttua täydennetty 21.9. klo 22.00.