Stora Enson uudeksi toimitusjohtajaksi nimitettiin Hans Sohlström

0
Hans Sohlström on aiemmin toiminut muun muassa Ahlstrom-Munksjön, Ahlström Capitalin ja Rettig Groupin toimitusjohtajana. Sitä ennen hän toimi 20 vuoden ajan johtotehtävissä UPM-Kymmenessä. Arkistokuva vuodelta 2018. LEHTIKUVA / Mikko Stig
Hans Sohlström on aiemmin toiminut muun muassa Ahlstrom-Munksjön, Ahlström Capitalin ja Rettig Groupin toimitusjohtajana. Sitä ennen hän toimi 20 vuoden ajan johtotehtävissä UPM-Kymmenessä. Arkistokuva vuodelta 2018. LEHTIKUVA / Mikko Stig

Metsäyhtiö Stora Enson hallitus on nimittänyt diplomi-insinööri, kauppatieteiden maisteri Hans Sohlströmin yhtiön toimitusjohtajaksi tästä päivästä lähtien.

– Odotan innolla mahdollisuutta tehdä töitä uusien kollegojen kanssa tavoitteenamme tuloskäänne, omistaja-arvon kasvattaminen ja uusiutuvien materiaalien yhtiön tarkoituksen todentaminen, tuore toimitusjohtaja kommentoi nimitystään tiedotteessa.

Sohlström on aiemmin toiminut muun muassa Ahlstrom-Munksjön, Ahlström Capitalin ja Rettig Groupin toimitusjohtajana. Sitä ennen hän toimi 20 vuoden ajan johtotehtävissä UPM-Kymmenessä.

– Hans Sohlströmillä on mittava kokemus metsäteollisuudesta ja vahva näkemys Stora Ensosta yli kahden vuoden hallitustyöskentelyn seurauksena. Stora Enson hallituksen mielestä Hans Sohlström on oikea henkilö johtamaan yhtiötä haastavassa toimintaympäristössä kohti asetettuja pitkän tähtäimen tulostavoitteita, yhtiön hallituksen puheenjohtaja Kari Jordan sanoo tiedotteessa.

Sohlström korvaa Stora Enson toimitusjohtajana Annica Breskyn.

Tilanne markkinoilla vaikea

Metsäsektorin heikko markkinatilanne on iskenyt ankarasti Stora Ensoon. Toisella vuosineljänneksellä yhtiön liikevaihto laski 22 prosenttia ja operatiivinen liikevoitto peräti 93 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.

Syyskuun alussa yhtiö kertoi lopettavansa pysyvästi selluntuotannon ja ligniinin erottamisen Sunilan tehtaalla Kotkassa. Sulkemisen seurauksena tehtaalta irtisanotaan 240 työntekijää.

Aiemmin yhtiö oli kertonut, että Anjalankosken tehtaiden toinen paperilinja suljetaan tämän vuoden viimeisen neljänneksen aikana.

Subscribe
Huomio
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments