
Perniön Koskella Peltosaaren lammastilaa pitävä Petri Myllärinen vaatii, että alueella liikkuvia susia on harvennettava ”rankalla kädellä”.
Sudet ovat tehneet Salon seudulla useita iskuja lammastiloille kesän ja syksyn aikana. Nyt torstain vastaisena yönä iskun kohteeksi joutuivat Myllärisen lampaat, jotka olivat laitumella Ylikulmalla.
Sudet raatelivat kaikkiaan 13 lammasta. Osa eläimistä kuoli heti, ja osa piti lopettaa myöhemmin vammojensa takia.
– Susi kuuluu luontoon, mutta eiköhän niitä ole tällä alueella jo liian paljon. Tilanne on riistäytynyt käsistä, ja susilaumoja pitäisi harventaa rankalla kädellä, Myllärinen sanoo.
Myllärisen tilalla on kaikkiaan 800–1000 lammasta, ja ne laiduntavat usealla eri laitumella. Ylikulman laitumella, johon sudet iskivät, oli 60 lammasta.
– Yksi pelastus oli, että lampailla on kahdeksan hehtaarin laidun. Niillä on ollut tilaa juosta karkuun.
Lampaita ei ole syöty, vain raadeltu ja tapettu.
– Luulen, että susille on tullut jokin häiriötekijä, ja lauma on poistunut kesken kaiken. Ilman häiriötä kuolleita lampaita olisi vielä enemmän.
Laitumelle jääneet lampaat siirrettiin torstaina kotiin, ja niiden kuntoa tarkkaillaan. Petri Myllärisen mukaan on mahdollista, että shokissa olevat eläimet eivät pysty syömään ilman hoitoa.
– Meidän on pakko siirtää lampaat kotiin siksikin, että sudet voivat tulla takaisin ensi yönä. Ne ovat nyt löytäneet paikan. Harmi, koska laidunkausi on parhaimmillaan. Siellä olisi ollut syötävää vielä kuukaudeksi.
Ylikulman laitumella kuolleet lampaat olivat helmikuussa ja kesäkuussa syntyneitä. Petri Myllärinen laskee, että susien hyökkäys aiheutti tilalle useiden tuhansien eurojen vahingon.
– Ne on astutettu viime syksynä. Karitsat ovat kasvaneet ja syöneet, ja niille on pitänyt hankkia ruoka. Nyt tässä hässäkässä menee 1–2 työpäivää. Eläinlääkäri lähettää laskunsa, ja Honkajoki lähettää aikanaan minulle laskun eläinten hävittämisestä. Laskuja kertyy, mutta eläimistä odotettu tulo jää saamatta.
Peltosaaren lammastila myy lihaa suoraan ravintoloille ja kuluttajille. Tilalla on kolme toriautoa. Lammasta myydään markkinoilla ja tapahtumissa sekä reko-ruokapiirin kautta.
– Tässä on sekin riesa, että jos olen luvannut nämä lampaanviulut ravintolalle, ne jäävät nyt toimittamatta, Myllärinen sanoo.
Sudet ovat hyökänneet lampaiden kimppuun Salon seudulla useaan otteeseen lyhyen ajan sisällä. Petri Myllärinen ei ihmettele tapahtunutta.
– Petoyhdyshenkilö sanoi jo kolme vuotta sitten, että homma on lähtenyt lapasesta. Susikanta on niin suuri, että se tulee näkymään parin vuoden sisällä. Se ennustus toteutuu nyt.
Sudet eivät ole aiemmin käyneet Peltosaaren lammastilalla tihutöissä. Petri Myllärisen mukaan pedoista on kuitenkin useita havaintoja.
– Ilves otti nälkäänsä yhden lampaan heinäkuussa. Susien kanssa meillä on ollut vain läheltä piti -tilanteita pari kertaa. Susia on nähty Ylikulmalla aitauksen vieressä. Joku on häirinnyt niitä, ja ne ovat lähteneet pois.
Myllärinen on huolissaan siitä, että susia näkyy toistuvasti ihmisasutuksen lähellä. Sudet alkavat tottua ihmisiin.
Lapset ovat nähneet koulumatkoillaan susia ja susien raatelemia lampaita. Tilanne herättää pelkoa sekä lapsissa että vanhemmissa.
– Asumme maaseutualueella, ja monella on pitkä kävelymatka bussipysäkille. Tiedän, että osa vanhemmista vie jo nyt lapsensa kouluun omalla autolla.
Sudet ovat iskeneet useasti lammastiloille
- Salon seudun lammastilat ovat olleet alkusyksyn aikana kovilla susien kanssa.
- Heinäkuussa susilauma raateli 11 lammasta Halikon Vaskiolla. Seitsemän eläintä oli tapettu, ja neljä jouduttiin lopettamaan myöhemmin.
- Halikon Hajalassa sijaisevalla Mikkolan tilalla menetettiin yhdessä yössä 25 uuhta elokuun alussa. 17 lammasta sai lisäksi vammoja.
- Kiikalan Rekijoella sudet iskivät elokuun lopussa lammastilalle. Lampaita kuoli heti 18, ja neljä vammoja saanutta eläintä jouduttiin lopettamaan. Sudet kävivät samalla tilalla jo kolmatta kertaa.
Kaukana ei ole uutinen tapetuista susista?.
Eipä kerrota että tilalla on muilla laitumilla petoaita, mutta tässä laitumella missä lampaat raadeltiin, oli tavallinen sähköaita. Eli kyllä se kunnolla hoidettu petoaita pitää susia loitolla. Kuten Halikossa, sudet kävi laitumella missä ei ollut laamoja tai susiaitaa. Ja tuhannen lampaan laumasta, niin aika pieni prosentti. Omistaja saa kumminkin valtiolta korvauksia, toisin kuin seudun viljanviljelijät, sato todella pieni ja huonolaatuista, kustannukset korkeita, joten tappiota tulee koko ajan, eikä kukaan korvaa. Harva on ottanut vakuutuksia juurikin tämän kannattavuusongelman takia…
Lounas-Suomessa on jo liikaa laumoja ja on vain ajan kysymys koska käyvät ihmisiin kiinni. Samaa mieltä petoyhdyshenkilön kanssa, susia pitää hävittää rankalla kädellä. Saahan karhujakin metsästää, niin miksei susiakin.
Kohta saattaa löytyä lauma susia kuolleena.
Kun säälitään ja suojellaan susien elämää, samoja tunteita pyytäisin viattomia lampaita kohtaan, kun ne hädissään yrittävät kipittää pakoon ja sitten kovat leuat terävin hampain vetävät syviä viiltoja lampaiden kylkiin ja lonkkalihaksiin, jättäen sitten virumaan tuskissaan pellolle. Metsästäjä ampuu suden yhdellä tähtäyksellä, susi tuskin huomaa.
Vanhenmat vain lietsovat lisää pelkoa lapsiin kuljettamalla ne itse kouluun.
Näin vieraannutetaan myös luonnosta.
Aikuisten pitäisi ottaa järki käteen sillä petoaidoilla pystytään paljon ehkäisemään, myös ääniefektit ovat omiaan karkottamaan susia.
Kannattaisi viettää vuosi eläintilallisen arjessa, niin loppuisi taivastelu petoaidoista ja muista karkottimista.
Susien aiheuttamien tuhojen määrä on ennenkuulumattoman kova, silti jotkut kaipaa lisää susia ja järeämpiä keinoja niiltä suojautumiseen. Eihän tässä ole kerta kaikkiaan mitään järkeä. Itä-Suomessakin turhautuminen yhteiskunnan saamattomuuteen aiheutti melkoisia tapahtumia ja paljon turhaa kärsimystä.
Kun alakoululainen kävelee aamuhämärissä kilometrin metsätietä bussipysäkille, niin miten se matka turvataan petoaidoilla? Kommenttisi on suoraan kirjoituspöydän takaa, ei mistään luonnosta, eikä se ole mitään luonnosta vieraantumista jos ottaa pedot tosissaan, niin se luontokin tekee.
Suurin uhka lapselle kuitenkin on toinen ihminen. Todennäköisyys että toinen ihminen tekee toiselle ihmiselle pahaa on paljon suurempi kuin, että eläin tekee. Maalaisjärkeä saa käyttää.
Susia on Suomessa enemmän kuin pitkiin aikoihin. Lisäksi kanta jakautuu epätasaisesti. Täällä kanta on hyvin tiheä. Se aiheuttaa todistettavasti paljon vahinkoa kotieläintiloille. Tilanne ymmärrettävästi huolettaa myös maaseudulla lasten vanhempia. Yhteiskunnassa on tavoitteena luoda edellytykset turvalliselle elämälle ja kannattavalle yritystoiminnalle. Täällä susiin liittyen on varaa parantamiseen. Ei luonto ole ihmiselle asia, johon ei voi puuttua. Ihmistä suojellaan luonnolta monin tavoin. Lisäksi ihminen hävittää luontoa eli eläinten elinympäristöjä mm. rakentamalla kaupunkeja sekä näitä yhdistäviä teitä. Mitään ongelmaa tässä ei tunnu olevan. Kun ylitiheäksi kasvanut susikanta aiheuttaa joidenkin elinkeinolle sietämättömiä vaikeuksia ja maaseudulla löytyy suden jälkiä pihapiiristä muillakin kuin kotieläintiloilla, tähän puuttuminen koetaan… Lue lisää »
Sitten vaan aitoja pystyttämään ja lammasaitoihin huutamaan, kuka kieltää. Miksi vaan neuvoja antamaan, lähtekää toimimaan.
Susiin jos niitä on liikaa tehoaa ainoastaan yksi asia. Jokainen sen tietää eli taidan jättää sen sanomatta. Ilves on kuitenkin huomattavasti järkevämpi villieläin se tappaa vain syödäkseen toisin kuin susi