
Yhdysvaltalainen lastenkanavajätti Nickelodeon on tilannut suomalaiselta Gigglebug-animaatiostudiolta yli kymmenen miljoonan euron tuotannon.
Kyse on seikkailukomediasarja Super Duper Bunny Leaguesta, vahvistaa Gigglebugin toimitusjohtaja Anttu Harlin STT:lle. Käytännössä kaikki tuotannon kulut ovat palkkoja ja palveluita Suomessa.
– Meillä on täällä studiolla sata työpistettä ja freelancerit mukaan lukien 150 ihmistä mukana tuotannossa.
Enempää Harlin ei voi sarjasta kertoa, koska tiedotusvastuu on Nickelodeonilla. Se kertoi sarjan tilaamisesta viime vuonna, mutta ei silloin paljastanut, kuka sarjan tekee. Viimevuotisen ilmoituksen mukaan 2D-animaatiosarja perustuu brittiläisen sarjakuvataiteilijan Jamie Smartin teoksiin ja koostuu 26 jaksosta. Animaatiosarja on tarkoitus julkaista Yhdysvalloissa ensi vuonna.
– Me olemme rekrytoineet työntekijöitä niin Suomesta kuin ulkomailta. Ehkä yli puolet on korkeasti koulutettuja ulkomaalaisia osaajia, jotka muuttavat Suomeen vuoden tai puolentoista sopimuksilla ja toivottavasti jatkavat seuraavassa tuotannossa, joka tänne tulee, Harlin sanoo.
Viime vuoden aikana Gigglebug on tehnyt lisäksi uutta Tom & Jerry -sarjaa Warner Brosille ja parhaillaan he tekevät myös Batman-maailmaan perustuvaa elokuvaa.
Kiihtyvää kasvua
Gigglebug perustettiin kymmenen vuotta sitten. Ensimmäiset kuusi vuotta yritys teki Harlinin mukaan noin miljoonan euron liikevaihtoa, mutta maine, osaaminen ja tieto ovat vähitellen kasvaneet niin, että viime vuonna liikevaihto oli kuusi miljoonaa euroa ja tänä vuonna noin kymmenen miljoonaa euroa.
– Viimeisen vuoden tilaukset ja tuotannot ovat kokonaisbudjetiltaan 5–20 miljoonaa euroa, projektista riippuen. Yksi projekti kestää 1,5–3 vuotta. Jos verrataan suomalaisen elokuvan keskimääräiseen budjettiin, joka on piirun verran alle kaksi miljoonaa euroa, niin nämä projektit ovat merkittäviä ja työllistävät paljon.
Harlinin mielestä Suomessa näytellyllä elokuvalla on pitkät taiteelliset perinteet, mutta viihdeteollisuuden osalta on herätty vasta noin kymmenen vuotta sitten.
– Animaatioala on pelialaa vähemmän tunnettu klusteri, mutta väitän, että meidän yrityksemme tarina on aika hieno, kun teemme tällä hetkellä animaatiota Warner Brosille, Disneylle ja Netflixille. Olemme synnyttäneet varsin ainutlaatuisen animaatioteollisuuden klusterin Suomeen ja Pohjoismaihin.
Gigglebug kehittelee myös omia tarinabrändejään, joista tunnetuimmat ovat Kikattava kakkiainen ja Keltainen lumimies.
– Omissa brändeissä on potentiaalina jopa vuosikymmeniä kestävä kaupallinen hyödyntäminen. Silloin puhutaan jo miljardien eurojen franchise-liiketoiminnasta ja satojen miljoonien eurojen vuosittaisesta liikevaihdosta.
Harlinin mielestä animaatioalan potentiaalia voi hyvin verrata peliteollisuuteen.
Tuotantokannustin on tärkeä
Nickelodeon on saanut Super Duper Bunny Leaguen tuotannolle Business Finlandilta 1,8 miljoonan euron audiovisuaalisen alan tuotantokannustimen viime joulukuussa.
– Av-tuotantokannustin on äärimmäisen tärkeä ja mielestäni Gigglebug on hyvä esimerkki, miten tällainen instrumentti toimii ja miten sen avulla voimme olla Euroopan mittakaavalla kilpailukykyisiä, Harlin sanoo.
Harlin painottaa, miten tärkeitä kerran luodut hallinnolliset rakenteet ja infrastruktuuri viihdeteollisuudelle ovat. Hallintoa tekevät valtio ja kunnat, infraa esimerkiksi juuri Gigglebug.
– Toivon, että ministeritasolla asia huomataan ja jatkuvuus turvataan. Se on tärkein juttu, kun asiakkaana ovat esimerkiksi Disney tai Warner Bros. Heidän täytyy voida luottaa siihen, ettei lainsäädännöstä tule yllättäviä muutoksia.
Business Finlandin hallinnoima av-tuotantokannustin on enintään 25 prosentin maksuhyvitys Suomessa toteutetun tuotannon kustannuksista. Tavoitteena on vauhdittaa kotimaisia yrityksiä, saada isoja kansainvälisiä tuotantoja Suomeen ja toisaalta pitää isot suomalaiset tuotannot Suomessa.
– 25 prosentin hyvitys ei ole enää täysin kilpailukykyinen ja mielestäni sen nostamista pitäisi harkita, Harlin sanoo ja viittaa siihen, että kannustimen avulla Suomeen saadut tuotannot tuottavat kasvua ”hyvällä kertoimella” ja tuovat enemmän verotuloja kuin niitä maksetaan hyvityksenä takaisin.
Esimerkiksi Kanariansaarilla on espanjalaisissa yhteistuotannoissa jopa noin 45 prosentin maksuhyvitys, ja Irlannilla on oma, jopa 32 prosentin maksuhyvitys. Kummatkin järjestelmät tosin toimivat hieman eri tavalla kuin Suomen.
Myös Disneylle iso kannustin
STT teki Business Finlandille tietopyynnön tuotantokannustimia saaneista tuotantoyhtiöistä viimeisen vuoden ajalta. Nickelodeonin saama kannustin on toiseksi suurin, vain Walt Disney Company Nordic sai hieman suuremman kannustimen, noin 1,86 miljoonaa euroa. Tuo kannustin liittyy erittäin todennäköisesti Disney+:lle tulevaan Karhun keitto -sarjaan, josta STT kertoi aiemmin kesällä. STT ei kuitenkaan saanut Disneyltä vahvistusta asiaan.
Brittiläisen Turbine Studiosin saksalainen tytäryhtiö sai kahdessa eri erässä 1,5 miljoonan euron kannustimen Apple TV+:aan kuvattavaa Constellation-sarjaa varten. Helsingin Sanomat kertoi elokuussa, että Lapissa kuvatun jakson osalta paikalliset yrittäjät eivät ole saaneet kaikkia maksuja kuvausryhmän käyttämistä palveluista. Saatavia on HS:n mukaan yli miljoona euroa.
STT kertoi Constellationin kuvauksista tarkemmin helmikuussa. Sarjaa kuvattiin Ivalon ja Inarin lisäksi Helsingissä.
Seuraavaksi suurimman kannustimen sai Aku Louhimiehen tuotantoyhtiö Backmann & Hoderoff, jolle myönnettiin miljoona euroa helmikuussa. STT ei saanut varmuutta tuotannosta, mutta kyseessä on todennäköisesti kuusiosainen trillerisarja Konflikti, jota on kuvattu kesän aikana muun muassa Hangossa ja Kouvolan Utissa.
Pohjoismaiden suurimpiin elokuva-alan yhtiöihin lukeutuva ruotsalainen SF Studios puolestaan sai kesäkuussa noin 835 000 euron tuotantokannustimen. Tämä myönnettiin Kiiruna-katastrofielokuvalle, jonka kaivososuudet kuvattiin viime vuonna Tampereella. Tampereella on oma tuotantokannustin, joka 10–15 prosentin maksuhyvitys Tampereen seudulla syntyneistä audiovisuaalisten tuotantojen kuluista.
Kiirunan Suomen-ensi-ilta on 22. syyskuuta. Yhtä pääosaa näyttelee Peter Franzén. Elokuvan kokonaisbudjetti on yli kahdeksan miljoonaa euroa.
Muista kannustimen saajista mainittakoon myös suomalais-brittiläinen tuotantoyhtiö Gutsy Animations, joka sai viime syyskuussa noin 835 000 euroa Muumilaakso-3D-animaatiosarjan neljättä tuotantokautta varten. Gutsyn mukaan sarja on myyty jo yli 60 maahan. Sarja on ollut hitti myös Ylellä.
ReelMedia-tuotantoyhtiö sai puolestaan tämän vuoden helmikuussa kaksi eri kannustinta, toinen vajaa 300 000 ja toinen noin 560 000 euroa.
Yhtiön toimitusjohtajan Marko Röhrin mukaan kannustimet saatiin poliisisarja Paratiisin kolmannelle tuotantokaudelle ja Nainen joka katosi -draamasarjan ensimmäiselle tuotantokaudelle. Paratiisin kolmannen kauden budjetti on Röhrin mukaan 4,2 miljoonaa euroa (kuusi jaksoa) ja Nainen joka katosi -kauden 1,6 miljoonaa euroa (neljä jaksoa). Nainen joka katosi perustuu Simo Halisen samannimiseen rikosromaaniin, ja Halinen myös ohjaa sarjan.
Kumpikin sarja tehdään sekä kotimaisille että kansainvälisille markkinoille.
Kannustinbudjetti jo käytetty
Tämän vuoden av-tuotantokannustimen budjetti (9,5 miljoonaa euroa) on jo kiinni Business Finlandin myöntämissä tuissa ja rahoituspalvelu on suljettu. Tilanne on kaukana optimaalisesta, Harlin sanoo.
– Tilanne vaarantaa tuotantojen jatkuvuuden Suomessa. Toivomme alalla hartaasti, ettei tuki loppuisi kesken, koska sen kerrannaisvaikutukset kilahtavat Suomeen joka tapauksessa isompana kuin itse tuki.
Harlin ymmärtää, että tuen pilotointivaiheessa budjetti oli kiinteä, mutta monissa verrokkimaissa kannustimen määrällä ei ole vuosittaista kattoa, koska kannustin on aina kannattava instrumentti.
– Sanotaan niin, että verrattuna vaikka Kanadan järjestelmään melkein nolottaa välillä, jos joutuu sanomaan ulkomaisille kumppaneille, että kannustinta on pakko hakea tammikuussa, sillä jos se venyy kesäkuulle, on vaara, ettei kannustinta saada. Koko tuotanto voi vaarantua sen takia ja se kuulostaa vähän lilliputtimaan ongelmalta.
Harlinin mukaan Suomen tuotantokannustin toimii hyvin ja täällä maksuhyvitykset saa nopeasti sen jälkeen, kun kannustin on myönnetty. Ongelma on itse hakuvaihe ja rajallinen budjetti.
Pekka Torvinen