Syyssää iskee Suomeen ryminällä – etelässä ja idässä myrskyää, Lapissa tulee lunta

0
Ennusteen mukaan kova puuskittainen tuuli voimistuu suuressa osassa maata ja yltyy paikoin vaarallisen voimakkaaksi. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Ennusteen mukaan kova puuskittainen tuuli voimistuu suuressa osassa maata ja yltyy paikoin vaarallisen voimakkaaksi. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

Suomeen on saapumassa tiistai-illan ja keskiviikkoyön aikana voimakas matalapaine, jonka myötä kova puuskittainen tuuli voimistuu suuressa osassa maata ja yltyy paikoin vaarallisen voimakkaaksi.

Tuulivaroitus on voimassa huomisesta alkaen koko maassa, ja muun muassa sähkökatkoja voi esiintyä laajasti.

Ilmatieteen laitoksen korkeimman tason eli hyvin vaarallisen tuulen varoitus on voimassa keskiyöstä alkaen Uudenmaan, Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnissa. Varoituksen mukaan vaarallisen voimakas lounaistuuli puhaltaa näillä alueilla puuskissa jopa 25 metriä sekunnissa ja säätilanne on erittäin vaarallinen.

Tuuli voi aiheuttaa näissä maakunnissa vahinkoja laajoille alueille, joilla raivauksen tarve on huomattava. Varoituksen mukaan tiedossa voi olla paitsi pitkiä sähkökatkoja myös katkoja juomaveden jakelussa ja teleliikenteessä.

– Myrskypuuskia voi esiintyä Suomen etelä- ja itäosassa maallakin, ja keskituulessa myrsky on mahdollista eteläisillä merialueilla, meteorologi Joanna Rinne kirjoittaa sääpalveluyritys Forecansääblogissa.

– Yön ja keskiviikkoaamun tuulet saattavat toteutua jopa ennusteita rajumpina. Sääennustemallit usein aliarvioivat pienikokoisten nopealiikkeisten matalapaineiden keskuksien tuulia.

Myrskyllä tarkoitetaan, että kymmenen minuutin keskituulen nopeus on vähintään 21 metriä sekunnissa. Myrskynpuuska taas on lyhytaikainen tuuli, joka puhaltaa vähintään 21 metriä sekunnissa.

Muualla Suomessa tuuli ei näillä näkymin yllä aivan myrskylukemiin, mutta yli 15 metriä sekunnissa puhaltavia kovia puuskia ennustetaan keskiviikoksi koko maahan.

– Tilanteeseen kannattaa varautua esimerkiksi ottamalla irtaimistoa talteen pihalta, meteorologi Heikki Sinisalo kehottaa Ilmatieteen laitoksen tiedotteessa.

Puuskatuulet heikentävät myös ajokeliä jo tiistaista alkaen, Fintrafficin tieliikennekeskus puolestaan varoittaa.

– Liikenteessä kannattaa olla erityisen valppaana ja pitää molemmat kädet tiukasti ratissa, sillä puuskittainen sivutuuli riepottelee autoa helposti, liikennekeskuspäällikkö Sanna Piilinen sanoo Fintrafficin tiedotteessa.

Lehdet ja roudan puute lisäävät riskiä

Pohjois-Karjalassa ja Koillis-Savossa sähköverkkoa operoiva PKS Sähkönsiirto kertoo aloittaneensa varautumisen keskiviikon puuskatuuliin. Yhtiön tiedotteen mukaan puuskien ennustetaan alkavan yhtiön sähköverkon alueella huomisaamuna ja olevan kovimmillaan puoliltapäivin.

– Seuraamme sääennusteiden kehittymistä ja varaudumme niiden mukaisesti. Tällä hetkellä olemme varmistaneet vikojen korjaamiseen reilut 20 asentajaa, käyttöpalveluvastaava Juha Sirviö kertoo PKS Sähkönsiirron tiedotteessa.

Hänen mukaansa alueelle ennustetut puuskat ovat sen verran voimakkaita, että ne voivat kaataa puita sähkölinjoille. Tilannetta pahentaa, että puissa on vielä tähän aikaan vuodesta lehtiä.

– Ne tuovat lisää tuulipinta-alaa, eikä maa ole vielä roudassa, joka sitoisi juuret tiukemmin maahan, Sirviö toteaa.

Ilmatieteen laitos ennustaa tuulen heikkenevän koko maassa keskiviikkoiltaan mennessä.

Peräti 40 senttiä lunta Lappiin?

Matalapaineen myötä erityisesti maan pohjoisosassa sataa myös runsaasti vettä jo tiistaina. Lappiin on luvassa illalla jopa lunta tai räntää.

Tiistain ja keskiviikon sademäärä yltää pohjoisessa laajasti 20–40 millimetriin, ja paikoin sataa tätäkin enemmän.

Ilmatieteen laitoksen mukaan lämpötila on etenkin keskiviikon vastaisena yönä nollan tuntumassa Keski- ja Pohjois-Lapissa. Alueilla melko suuri osa sateesta voi tulla lumena ja räntänä, laitos arvioi. Ajoteille voi myös kertyä lunta tai sohjoa.

Forecan hurjimpien ennusteiden mukaan lunta voisi sataa Keski-Lapissa paikoin jopa 30–40 senttimetriä.

– On hyvin todennäköistä, että Keski-Lapissa mitataan keskiviikkona aamulla syyskauden ensilumi, meteorologi Rinne sanoo.

Hänen mukaansa maassa olevan lumikerroksen paksuudessa tulee kuitenkin olemaan suurta paikallista ja ajallista vaihtelua. Keskiviikon mittaan sateet muuttuvat Lapissa vedeksi, ja vettä on luvassa lisää torstaina.

– Ei ole odotettavissa, että sataneet lumet jäisivät maahan, Rinne toteaa.

Eteläisessä ja keskisessä Suomessa sademäärät ovat pienempiä kuin pohjoisessa. Varsinais-Suomesta Kainuuseen ulottuvalla alueella voi kuitenkin sataa 15–30 millimetriä vettä.

Maan etelä- ja keskiosien sadealueen ennustetaan väistyvän keskiviikkoiltaan mennessä itään. Pohjoisessa epävakainen sää jatkuu vielä torstaina.

Myräkkään kannattaa varautua

Hyvin vaarallisen tuulen varoituksen alueella toimiva Pohjois-Karjalan pelastuslaitos kehottaa ihmisiä varautumaan myrskyyn jo ennakolta muun muassa varaamalla vettä ja ruokaa sekä lataamalla matkapuhelimet ja vara-akut.

Pihalta kannattaa suojata tai kerätä kalusteet ja irtain tavara sekä purkaa teltat ja katokset. Turhaa matkustamista on syytä välttää sekä siirtää auto autotalliin tai pois puiden läheisyydestä.

Pelastuslaitos muistuttaa, että myrskyn aikana kannattaa oleskella sisätiloissa ja soittaa hätänumeroon vain, mikäli kokee tilanteen olevan henkeä uhkaava.

Myrskyn laannuttua on syytä varoa tielle kaatuneita puita ja varoittaa muita tielläliikkujia tiellä olevista esineistä. Jos ei ole välitöntä vaaraa, maanteillä olevista esteistä voi ilmoittaa Tienkäyttäjän linjaan, jonka puhelinnumero on 0200 2100.

Tärkeää on myös pysyä vähintään 20 metrin päässä vaurioituneista sähkönjohtimista.

Juna- ja lentoliikenteessä ei etukäteismuutoksia

Junaliikenteeseen ei ole etukäteen suunniteltu supistuksia keskiviikon myrskyn takia, mutta lisää henkilökuntaa on varattu tietyille paikkakunnille. Tilannetta seurataan ja päätöksiä tehdään tilanteen mukaan, jos häiriöitä liikenteeseen tulee, kerrottiin VR:stä.

Myöskään Finnair ei ole tehnyt ennakolta muutoksia keskiviikon lentämiseen myrskyn takia.

– Seuraamme tietenkin tilannetta, ja tarpeen tullen teemme muutoksia lentosuunnitelmiin, kerrottiin yhtiön viestinnästä.

Viking Linen tiedotusjohtajan Johanna Boijer-Svahnströmin mukaan myrsky ei ole vaikuttanut yhtiön laivaliikenteeseen muuten kuin että yhtiössä seurataan muun muassa Ilmatieteen laitoksen säätiedotuksia hyvin tarkasti.

– Kapteenit laivoilla päättävät, miten reagoidaan, hän sanoi.

Laivaliikenteessä vaikuttaa Boijer-Svahnströmin mukaan usein tuulen suunta eikä välttämättä niinkään tuulen kovuus.

Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd kertoi laivojen lähtevän keskiviikkona normaaliin tapaan aikataulun mukaisesti.

– Se tiedetään, että Baltic Princess ainakin (keskiviikon vastaisena) yönä joutuu menemään Långnäsin sataman sijaan Maarianhaminaan. Yöllä sitten näkee, pääseekö se Maarianhaminaan. Se riippuu senhetkisestä kelistä, Nöjd kertoi.

Helsinki–Tukholma-reitin laivojen kohdalla näkee vasta keskiviikon vastaisena yönä, pääsevätkö ne käymään Maarianhaminassa.

– Muuten laivat liikennöivät ihan normaalisti, Nöjd sanoi.

Emmi Tilvis, Eetu Halonen, Eeva Nikkilä-Kiipula