Nimimerkki What a f, ajattelepa mitä tapahtuisi jos Putin Ukrainassa voittaisi. Enpä usko että meillä kenelläkään on sen jälkeen hyvä olla. Ei sinullakaan
Vai ei puuro sovi kouluruokaan? Kansakoulun ruokalista Salossa minun aikanani: maanantaina ruispuuro, tiistaina lihakeitto (tosi harvoin lihaa osui lautaselle), keskiviikkona hernekeitto, torstaina kaalikeitto, perjantaina puolukkapuuro (mukana happamia marjoja) ja lauantaina velli. Omat eväät täydensivät lounaan. Näillä olen tullut aika terveeksi aikuiseksi. 180/80/85v.
Mitä pitkän matkan hiihtäjät juoksijat ja thriathlonistit syövät aamulla ennen kilpailua? No kaurapuuroa tietysti, koska se antaa ravintoa tasaisesti ja kauan. Päin vastoin kuin kaikki sokeroidut mössöt, joista saa nopean, mutta lyhyen energiabuustin. Se että koululaiselle tulee nälkä, johtuu siitä ettei hän syö tai syö liian vähän. Ihmisten pulma tänään on liiallinen varallisuus. Herkutellaan roskaruualla. Syömisestä on tehty huvi. Osaltaan siihen ovat syypäitä kova mainonta ja markkinointi, mutta myös me, vanhemmat. Kasvatusasia
Puuro lounasruokana on ongelma niille lapsille, jotka eivät voi syödä laktoosia sisältäviä ruokia. Heille tarjotaan veteen keitettyä kaurapuuroa, joka ei todella pidä nälkää pois. Laktoosittoman riisipuuron valmistaminen ei pitäisi olla mahdoton tehtävä. Laktoositon
Kyläkaupassa maksoivat kotimaiset omenat 4,79 euroa per kilo. Saisikohan kerrostalon parvekkeelle istuttaa omenapuun – sellaisen bonsaipuun? Inflaatio
Vaikka ay-liike on jymähtänyt viime vuosisadalle, mitään uudistusta ei suvaita. Toivottavasti päättäjät eivät anna ay-pomojen hyppiä pöydälle. Ei voi olla niin, että määräysvalta täällä Suomessa on heillä. Järki käyttöön
Miksi hoitajiksi otetaan ihmisiä, jotka eivät osaa muuta sanoa kuin ”anteeksi, en ymmärrä”? Vievät hirveästi muiden aikaa. Asiakas
Sähköpotkulauta pitäisi kieltää Suomessa, ainakin Salossa. Sillä ei kunto kohene, nuoriso rapistuu aivan. Onska
Mieluummin viisas ja laiska kuin tyhmä ja ahkera. Viimeksi mainittu saa paljon vahinkoa aikaan. Näin minua opasti erään elektroniikkafirman operatiivinen johtaja. Parta-Äijä
Kyllä Lindtmanin suhmuroinneista ja SDP:n kunnostautumisesta muutoinkin juttua on ollut, mutta vasemmistolainen media ei tietenkään siitä ääntä juuri pidä. Ja gallupit ovat taasen ihan oma lukunsa. Ei luottoa
Asumistuki on myös tukimuoto työnantajille. Mieluummin palkkaa kuin tukea, näin sen pitää olla. Kokoomus oikealla asialla
Olisiko kokoomuksella joku roskis, mihin osan kansalaisista voisi lakaista? Tuli mieleen
Ostaisinko 30·000 euron perheauton, jos tämän saisi ilman 2·600 euron autoveroa? 2 600 on liian vähän. En ostaisi
Nyt olisi aika laskea rikosoikeudellinen vastuuraja 14 vuoteen. Vastuu
Tykkäsin kun tekstarit olivat viikonloppuna lehden sisäsivulla ja vieläpä keskiaukeamalla.Tuntuu myös enemmän asialliselta sisäsivu tekstareille kuin jos ne ovat lehden alussa. Lukija
Trumplandia, vai ajattelumaailmaltaan yksinkertainen. Ilmeisesti sitten olen yksinkertainen kun pidän raakaa ja sadistista kissantappoa pahempana kuin Purran kirjoitusta. Kirjoitus ei tapa. Enkä ole persujen kannattaja, mutta en myöskään SDP:n. Ja kyllä 15-vuotiaan pitää jo tietää mikä on oikein ja mikä todella väärin. Jotain on pielessä
Trumplandia, en hyväksy minkään eläimen raakaa ja sadistista tappoa, en myöskään kissojen. Puhe tai kirjoitus ei tapa. Vai yksinkertainen
Ajattele, että työ on ihan kiva juttu. Jaksat paremmin. Uupuja Uninen
Kansanedustajat, jotka sinä olet äänestänyt, eivät tiedä mitä tavan ihmisen elämässä tapahtuu. Juoksevat kokouksesta toiseen. Kysypä heiltä, paljonko makkarapaketti maksaa. Siksi on tärkeää, että laitatte heille kirjeitä. Mummu
Purran täyttyy laittaa Keskisarja järjestykseen ja Orpon Risikko, muuten hallituksen selonteko täyttä höttöä. Suomalaisia ei koskaan eikä missään ole kutsuttu n-sanalla. Jättäisivät nyt RKP:n ja sen edustajat rauhaan ja hoitaisivat omat rivinsä järjestykseen. Oikeus ja kohtuus
Suomessa on kaikenmoisia vitsauksia, heinäsirkat vissiin vielä puuttuu. Juku