Ei voi kuin ihmetellä, Suomi vaipumassa taantumaan ainoana maana Euroopassa, ja ay-johtajisto suunnittelee lakkoa. Silläkö Suomi nousuun? Eikö näidenkin änkyröiden kannattaisi tulla jo nykyaikaan. Kannattaisiko se palkansaajan veroalennuskin sitten vetää vain pois, kun ei näemmä mitään hyötyä ole. Toimijoita menee konkurssiin, ja vain ajan kysymys, kun loputkin muuttavat ulkomaille. Miksi täällä jatkuvasti lakkoilevassa maassa kannattaa olla. Tältä näyttää tulevaisuus Suomessa
Kärryjen kanssa kiertävältä kysyisin, minkä kaupan parkkipaikalla on kävelyväylät? Hyvin pärjää kärryllä kiertäen. Kiertäen pärjää
Nimimerkki Valittamiseen kyllästynyt: Tarkoitin sitä, että kun kuljet ostoskärryjen kanssa Cittarin parkkipaikalla ja autosi on vaikka viimeisessä rivissä, joudut kiertämään ajoväylän kautta, koska autojen välistä ei mahdu. Jotkut kyllä menevät autojen välistä kauppakassien kanssa, ja silloin voi osua autojen kylkeen. Kyse ei ollut ihmishengistä. Kärryjen kanssa kiertävä
Suhtaudutaanko ajokorttiasioihin liian kevyesti. Liikennesääntöjen pitäisi turvallisuuden takia olla niin hyvin opittu, että oikea päätös tulee tehtyä sekunnin osissa ilman mietintä taukoa. Se on turvallisuuden perusta. Myös kertausta tarvitaan
Kiitos Salon pääterveysasema, labra, päivystys ja kotihoito. Sain ystävällistä ja hyvää hoitoa vaikka kiirettä riittää. Voimia syksyyn, olette ihania. Terveeksi toipuva
Sairaat tien päälle. Vuosia sitten sain hoidon kotona: jalka kipsissä. Turhaan olisin maannut sairaalassa kalliilla paikalla. Hyvin tulin toimeen. Piikitys 3 kertaa/vrk. Joustavuutta
Olipa syysmyrskyä! Joulupukki ja sääennusteet
Bensarahaa sähköautoille. Kyllä kansan saa jakautumaan, kun näin oikein kaivellaan. Minusta on ihan oikein, että sähköautojen voimanlähde otetaan huomioon ympäristötekona. Punaiset lasit pois silmiltä
Meidän taloyhtiö on juuri vaihtanut öljyn kaukolämpöön, ja lämpöputkia vedetään nyt paljon ympäri kaupunkia. Kaukolämpö on nyt edullista, kun on uusi polttolaitos ja LSJH johtaa jätehuoltoa eli näpit irti päättäjät! Näpit irti
Ja taas ollaan Armenian kimpussa. Armenian, jonka kansa on joutunut kokemaan sortoa, vainoa ja hirvittävän kansanmurhan. Vaino ei ota loppuakseen, ja nyt armenialaiset ovat muka terroristeja, että olisi syy käydä kimppuun. Yk, Yhdysvallat ja Venäjä ovat avuttomia. Etninen puhdistus
Olin Helisnummen hautausmaalla läheisen haudalla. Mukana oli pieni koirani kytkettynä lyhyelle. Vanhempi rouva oli jo poistumassa ja kääntyi puoleeni. Kysyin, onko jotain asiaa. Hän vastasi, että vaan katselee ympärilleen. Lähti kuitenkin seuraamaan meitä koko matkan. Vuonna 2003 on tullut voimaan järjestyslaki, jossa määritellään hautausmaa yleiseksi paikaksi, jonne saa koiran viedä kytkettynä. Muualla on jo poistettu koiran kieltokyltit Salossa yhä paikallaan. Kytkettynä
Voi hyvää päivää, vai tulee koiran elätys kalliimmaksi kuin lapsen. Keskityt terveydenhuoltoon, mutta unohdat ruoat, vaipat, vaatteet, päivähoidon, harrastukset, koulutuksen, noin niin kuin jotain mainitakseni. Näitä ei kai mikään koira tarvitse liki 20 vuotta? Mummeli
Noin vuosi sitten uutisoitiin Salon linja-autoaseman siistimisestä ja että tulee kunnon odotustila ja näyttötaulut. Rahakin oli tarkoitukseen varattu ja toteutus tänä vuonna. Ei ole näkynyt. Muutenkin ongelmallista, että koko tila on yhden kebab-baarin valloittama, joka kieltää sisällä istumisen. Asema ihmisiä varten
Milloin Vilpas tai muu toimija järjestäisi aikuisten yleisurheilukoulun? Tulijoita olisi, kun ei tarvitsisi Turkuun tai pääkaupunkiseudulle ajella. Salon yleisurheilukentän kenttäennätykset 1950–1980-luvuilta. Eiköhän olisi aika laittaa ne uusiksi. Liikettä
Oikeita luontoihmisiä tapaa mm. kansallispuistoissa. Lukuisia laavukeskusteluja käyty, ja kaikki ovat olleet yhtä mieltä, että sudet eivät kuulu asutusten lähelle. Nämä tekstaripalstan susien ihannoijat ovat luonnosta vieraantunutta porukkaa. Vieraantuneita
Susihyökkäysten vuoksi menehtynyt jo yli 70 lammasta. Erittäin ikävää, mutta on syytä tuoda myös esille, että ihminen lahtaa Suomessa vuosittain yli 82 miljoonaa tuotantoeläintä. Millaisiin lukuihin päästäänkään maailmanlaajuisella tasolla. Pahin peto
Miksi korjausrakentamista pitäisi tukea. Jos putkiremontti maksaa 80 000 euroa, eiköhän siinä ole tarpeeksi korvausta. Jep