Lasu. Ei tarvitse mennä äärilaidasta toiseen. Kultainen keskitie on havaittu hyväksi kulkea. Keskitie
Näin on. Olisi hyvä muistaa, että ihmiset ovat levittäytyneet laajalle ja vieneet eläimiltä elintilaa. Saastuttavatkin vielä ja pilaavat oman ja muiden elollisten elinympäristön. Ihmiset vievät elintilaa
Sähköpotkulaudalla kovaa vauhtia kyydissä kolme nuorta. Säännöt hukassa. Vaarallista
Säästöä syntyisi myös siitä, että sairaat, vaivojen uuvuttamat pitkäaikaistyöttömät pääsisivät eläkkeelle. Järjetöntä ja vastuutontakin kierrättää heitä kuntouttavissa ja muissa toiminnoissa, jotka eivät kuntouta vaan lisäävät vaivoja ja uupumusta, ja taas tarvitaan lääkäriä. Nämä ihmiset eivät tule enää työkykyisiksi, vaikka heitä kuinka patistettaisiin ja uhkailtaisiin ja vietäisiin viimeisetkin eurot. Tämä on kidutusta. Käyttäkää toimintaanne vielä terveisiin työttömiin. Uupuneet eläkkeelle
Mitä ihmettä, Laura. Petit äänestäjäsi. Luulin löytäneeni hyvän ehdokkaan muusta kuin isoista valtapuolueista. En enää äänestä
Asiakas, joka keksit valittamista Cittarin parkkipaikasta. Minkä liikkeen parkkipaikalla on mennyt henkiä? Mikäli pelottaa, tilaa ostokset himaan. Valittamiseen kyllästynyt
Tiedoksenne, leipurit. En osta tuotteitanne, jos luen, että tuotteessanne on palmua. Sademetsiä tuhotaan
Hyvinvointialueita suunniteltiin arviolta 17 vuotta. Saatiin aikaiseksi pahoinvointialue. Noilla mittaamattomilla varojen tuhlauksella olisi ongelmat jo ratkaistu. Rakennusmestari
Jopas oli räväkkä ja toimelias ikäihminen Perttelissä, kun kirjahyllytkin lähti liikkeelle ilman apuvoimia. Tällaisia ei joka kylässä kasvakaan. Voima jyllää
Isännöitsijän on aika vaikea kavaltaa asunto-osakeyhtiön rahoja, jos sen hallitus toimii kuten sen pitääkin. Hallitus hyväksyy tilinpäätöksen allekirjoituksin ja esittää sen vuosikokoukselle. Toiminnantarkastaja on sitä ennen tehnyt tarkastuksensa ja katsonut kuitti kuitilta tositteet vertaamalla pankin tiliotteisiin. Epäselvistä kuiteista voi kysyä puheenjohtajalta tai kirjoittaa se kertomukseen. Hallituksella on myös mahdollisuus silmäillä aineistoa. Lisää tarkkuutta
Luonto: kirjoituksestasi ei selvinnyt yhtään mitään. Mitä siis tarkoitit? Oma tapani on ajatella ensin ja kirjoittaa sitten. Parta-Äijä
Syntyvyys laskee, ihan normaalia, kurja tulevaisuus. Jos olisin tiennyt, en olisi itsekään synnyttänyt. Kurjaa olemassaoloa, elämäksi ei voi kutsua täällä oloa enää. Hirmuvaltaa vastaan
Nimimerkille Hallitus. Autoilijoiden kulut nousseet jo kaksi vuotta demareiden johdolla, eivät olleet vielä kokoomus ja persut vallassa. Työnteon pitää kannattaa aina, ja töitä täytyy tehdä, kaikki kynnelle kykenevät töihin. Työ kunniaan
Hus töihin. Toivottavasti et joudu työttömäksi, etkä turvautumaan sosiaalitukiin. Ei se ole helppo elämä
Palkansaajien veroja alennetaan 400 miljoonaa ja palkansaajia on 2,2 miljoonaa. Jos kevennys jaettaisiin kaikille, kukin saisi noin 15 euroa/kk. Nyt kun ministerin tuloluokassa alennus lähentelee 200 e/kk, voit päätellä, miten merkittävä ja oikeudenmukainen veronalennus kullekin on. Epäreilua
Voi hyvänen aika, kyllä lampaiden suojelu kuuluu niiden omistajalle, vahtimalla tai suojia rakentamalla. Lammas ei kuulu luontoon, susi kuuluu. Luontokato on hyvässä vauhdissa. Melkein kaiken ihminen on jo itselleen ominut. Luonto pärjää ilman ihmistä hyvin, ihminen ei pärjää ilman luontoa. Luontokato
EK:n kommentit paljastavat, kenen ehdotus Purran ja Orpon budjetti tosiasiassa on. Saa mitä tilaa
Neuvo sinkulle: osta siis jatkossa koko kaali ja ilahduta vaikka naapuria toisella puolikkaalla. Ei se puolituskaan ilmaista ole. Aikaa miettiä tuollaistakin
Ehdotetaan Koiraveroa? Rotukissoja kasvattaville myös! Vuosittain pentuja teettäville ainakin! Hinnat pilvissä niiden tasosta välittämättä. Parituhatta euroa saa pulittaa ns. kotikissatasosta. Ruokinnassa vika, jos elinikä jää vähäiseksi. Ei pidä uskoa kaikkea kuulemaansa. Lemmikkikala
Miksi tupakoitsijat heittävät tumpit maahan? Kauppojen pihoille, kaduille, parkkipaikoille jne. Sieltä ne huuhtoutuvat sadevesien mukana vesistöihin: jokiin, järviin ja mereen. Tähän olisi hyvä saada sakotusjärjestelmä. Esim. 100 euron siivoussakko, kun heittää tumpin ja minkä vaan roskan maahan. Tumppi