
Suomen miesten tennismaajoukkueen kapteenilla Jarkko Niemisellä on selvät suunnitelmat lähiviikoille, kun Suomi aloittaa valmistautumisen marraskuun lopussa Espanjan Malagassa pelattavaan Davis Cupin finaaliturnaukseen.
– Käymme kaikkien pelaajiemme kilpailukalenterit läpi. Jokainen tekee tiimiensä kanssa henkilökohtaiset valinnat ja kilpailukalenterit, Nieminen kertoi puhelimitse STT:lle.
Hän muistutti siitä, että Davis Cup on vain osa Suomen kärkipelaajien loppukauden ohjelmaa.
– Kun lähtöpäivä on tiedossa, alamme rakentaa joukkueen ohjelmaa. Seuraavat viikot menemme kaikki vielä tahoillamme, mutta olemme yhteydessä, Nieminen sanoi.
– Pyrin näkemään pelaajia, myös heitä, jotka eivät olleet nyt mukana. Tehdään kaikki yhtä huolella kuin tähänkin asti. Mietitään vielä, voiko jotain tehdä paremmin.
Kanadalla riittää syvyyttä
Suomen puolivälierävastustajaksi arvottiin tiistaina Kanada, joka on Davis Cupin hallitseva mestari. Toinen vaihtoehto olisi ollut Tshekki.
– Mahtava päästä pelaamaan hallitsevaa mestaria vastaan. Tshekki ja Kanada etenivät suvereenisti jatkoon, mutta Tshekistä olisi tiennyt sen, ettei se tule muuttumaan niin paljon, Nieminen muistutti.
– Kanada pelasi yllättävän hyvin, vaikka kärkitähdet Felix Auger-Aliassime ja Denis Shapovalov puuttuivat. He olivat suuressa roolissa, kun Kanada voitti mestaruuden viime vuonna. Kanada voi muuttua paljon lohkovaiheesta.
Kanada on vaarallinen vastustaja ilman maailmanlistalla 14:ntenä olevaa Auger-Aliassimea ja 31:ntenä olevaa Shapovaloviakin.
– Kanada todisti, että syvyyttä riittää, vaikka nämä kaksi tähteä puuttuivatkin.
Tähtikaksikolla on myös ongelmansa.
– Parhaimmillaan heidän pelinsä on top10-tasoa, mutta nyt heidän kautensa ovat olleet ailahtelevat, Nieminen sanoi.
Kahden kuukauden valmistautuminen
Nieminen aloittaa Kanadan pelaajien tarkkailun yhdessä Henri Kontisen kanssa.
– Käymme läpi kaikki mahdolliset pelaajat, mutta tuskin koko viisikko loukkaantuu. Aikaa on pari kuukautta.
– Valmistaudumme yhtä huolella ja samalla tavalla kuin tähänkin asti. Olemme onnistuneet valmistautumisessa vuosien saatossa, eikä voittavaa reseptiä tulla muuttamaan.
Puolivälieräpaikan tuonut Kroatian Splitissä pelattu turnaus iskettiin kovalla alustalla, joka oli Suomelle etu.
– Malagassa alustan ei pitäisi poiketa hirveästi vaan sen pitäisi olla aika samanlainen kuin lohkovaiheessa.
Suomen joukkueen muodostivat Splitissä Emil Ruusuvuori, Otto Virtanen, Harri Heliövaara, Patrik Niklas-Salminen ja Patrick Kaukovalta. Heistä etenkin Virtanen pääsi yllättämään vastustajansa, mutta ei Niemistä.
– Tiedän, mihin hän on kykeneväinen. Hän otti ansaitut voitot. Toivon kaikkien pelaajiemme uralle, että perustaso riittää pelaamaan tällaisissa otteluissa ja jokainen pystyy löytämään vielä ekstravaihteita tiukoille hetkille.
Kanadan, Suomen ja Tshekin lisäksi mukana Malagassa ovat Australia, Britannia, Hollanti, Italia ja Serbia.
Petteri Ikonen