
Sudanissa yli 1 200 alle viisivuotiasta lasta on kuollut pakolaisleireillä vain neljän kuukauden kuluessa, kertoo YK. Pakolaisjärjestö UNHCR:n mukaan toukokuun puolivälin ja syyskuun puolivälin välisenä aikana yhdeksällä leirillä rekisteröityjen kuolemantapausten syy on vakavan aliravitsemuksen ja epäillyn tuhkarokkoepidemian yhteisvaikutus.
YK:n mukaan kymmenettuhannet muutkin sudanilaislapset ovat vaarassa kuolla vuoden loppuun mennessä.
YK:n lastenjärjestön Unicefin edustajan James Elderin mukaan lokakuun ja joulukuun välisenä aikana Sudanissa ennustetaan syntyvän 333 000 lasta, samaan aikaan kun ruoanjakelupisteiden määrä sodan runtelemassa maassa on romahtanut.
– Joka kuussa 55 000 lasta tarvitsee hoitoa erittäin vakavaan aliravitsemukseen. Samaan aikaan Khartumissa vähemmän kuin joka viideskymmenes ruoanjakelukeskus on toiminnassa ja Länsi-Darfurissa joka kymmenes, Elder valitti.
UNHCR:n johtaja Filippo Grandi muistutti, että kuolonuhrit olisivat estettävissä.
– Maailmassa on olemassa keinoja ja rahaa, joilla jokainen näistä kuolemista olisi estettävissä. Me voimme estää ne, mutta tarvitsemme rahaa, pääsyn auttamaan hädänalaisia ja ennen kaikkea sen, että taistelut loppuvat, Filippo vaati.
Sudanin taistelut alkoivat yli viisi kuukautta sitten, huhtikuun puolessavälissä, kun asevoimien komentajan Abdel Fattah al-Burhanin ja hänen varamiehensä, kenraali Mohamed Hamdan Daglon erimielisyydet Daglon komentamien RSF-joukkojen sulauttamisesta Sudanin asevoimiin kärjistyivät.