Valkoinen, uudenkarhea Tesla kaartaa tallipihaan.
Hohdokkuus ropisee viimeistään auton sisälle katsoessa. Jos jonkinlaista purnukkaa, laatikkoa, työkalua ja lääkepakettia tursuaa melkein auton ikkunoista ulos.
– Tämä on monella tavalla kivikautinen ammatti. Vaikka teemme kaupungineläinlääkärin nimikkeellä töitä, olemme yksityisyrittäjiä ja ostamme lähes kaiken välineistömme itse.
Näin toteaa Salon kaupungineläinlääkäri Kaisa Kotamäki. Kotamäki on tehnyt Halikossa hoitovapaan sijaisuutta runsaan vuoden ajan.
Hän ei tiedä, milloin pesti päättyy. Työn loppuminen ei kuitenkaan Kotamäkeä jännitä, sillä hän on tottunut vaihtamaan työskentelypaikkaansa.
– Valvontaeläinlääkärin työhön en ehkä enää lähtisi, siinä tulee vastaan niin surullisia ihmiskohtaloita. Muttei pidä koskaan sanoa ei koskaan.
Kotamäki kasvoi lapsuutensa Paimiossa. Hän ilmoitti kaksivuotiaana vanhemmilleen tahtovansa eläinlääkäriksi.
– Siitä saakka homma oli selvä. Minun ei koskaan tarvinnut miettiä muita vaihtoehtoja.
Opiskellessaan eläinlääkärin tutkintoa Helsingissä Kotamäki asui Marttilassa. Pian valmistumisensa jälkeen hän suuntasi Päijät-Hämeeseen.
Vastavalmistunut eläinlääkäri osti silloisen puolisonsa kanssa maatilan Orimattilasta. Koirat, hevoset, kissat ja kanat täyttivät nopeasti tilan.
– Hevoset ovat minulle erityisen tärkeitä, sanoisin niitä voimaeläimikseni. Teenkin yhä muun työni ohella toisinaan yksityisesti muun muassa siittolaeläinlääkärin hommia.
Orimattilan aikana Kotamäki syventyi tuotantoeläinten hoitoon. Hän työskenteli kunnaneläinlääkärinä sekä valvontaeläinlääkärinä, ja ryhtyi suorittamaan tuotantoeläinten terveyden- ja sairaanhoidon erikoistumisopintoja. Hän oli jo aiemmin tehnyt tarkastuseläinlääkärin viransijaisuuksia teurastamossa.
Opinnot jäivät kesken hengenvaarallisen sairastumisen vuoksi.
Vuonna 2016 Kotamäki joutui jäämään melkein puolen vuoden sairauslomalle. Hän sai erikoistumisopintoja tehdessään navetasta vasikkaripulin, jota ei keskussairaalassa tunnistettu.
Kryptosporidioosi eli vasikkaripuli tunnistetaan nykyään paremmin kuin Kotamäen sairastumisen hetkellä. Oireet alkoivat rajulla ripulilla ja oksentelulla, joka ei mennyt itsestään ohi.
Sairaalassa diagnoosi viivästyi, minkä vuoksi lääkehoito ei enää tautiin tehonnut. Kotamäki meni niin huonoon kuntoon, ettei uskonut selviävänsä koitoksesta hengissä. Hän oli tuolloin vasta 28-vuotias.
Kotamäen vanhemmat onnistuivat painostamaan tämän siirtoa Turkuun yliopistosairaalan infektio-osastolle. Kun hoito saatiin taudinkuvaan sopivaksi, Kotamäki kotiutui parin viikon päästä.
– Lähes kaikki lihakseni olivat kuitenkin kadonneet, ja paino oli laskenut kymmenen kiloa. En pystynyt tekemään yhtään mitään. Kaiken huipuksi kotona oli imetysikäinen vauva odottamassa.
Puolen vuoden kuluttua Kotamäki oli jälleen työkunnossa. Suolinukka vaurioitui kuitenkin pysyvästi, eikä Kotamäki voi syödä enää gluteenia tai laktoosia sisältäviä ruokia.
Pitkän sairastumisen takia erikoisopinnot jäivät kesken. Samalla elämäntilanne muuttui parisuhteen päätyttyä ja Kotamäki alkoi harkita muuttoa takaisin Varsinais-Suomeen.
– Salosta vapautui kaupungineläinlääkärin viransijaisuus, ja päätin lähteä. Alue oli minulle entuudestaan tuttu praktiikan alkuajoilta. Jonkin verran muutenkin tuli nuorena Salossa pyörittyä.
Kotamäki muutti lopulta kolmen lapsensa kanssa kerrostaloasuntoon Paimioon. Orimattilasta lähtö oli yksi hänen elämänsä raskaimmista päätöksistä.
– Kaikki eläimet piti myydä koiria lukuun ottamatta. Ratsastamassa olen käynyt ainoastaan yhden kerran sen jälkeen, kun omat hevoseni lähtivät.
Salossa Kotamäen päivät täyttyvät vaihtelevasta asiakasvirrasta.
Koirat ja kissat tulevat hammaskiven poistoon, välissä puhelu pirahtaa hevosen jalkavaivasta Perniössä.
– Yksi eläinlääkäri ei osaa kaikkea. Minulla ei ole osaamista esimerkiksi matelijoiden hoitoon, mutta kissat, koirat, tuotantoeläimet ja tavalliset kotieläimet ovat tuttuja.
Ammatti ei suinkaan ole riskitön, kuten vasikkaripulikin Kotamäelle todisti. Kaupungineläinlääkärille tyypillisiä arkitapaturmia ovat puremat, potkut ja kynsien raapaisut.
– Usein sujuu parhaiten, jos omistaja ei itse ole toimenpiteessä paikalla. Kuitenkin kaupungineläinlääkärin vastaanotolla se on vaikeampaa, koska minulla ei ole hoitajaa avustamassa ja siksi tarvitsen toisinaan kiinnipitäjää.
Kotamäki vertaa kaupungineläinlääkärin työtä terveyskeskuslääkärin ammattiin. Erikoislaitteita ei vastaanotolla ole.
– Meiltä ei löydy esimerkiksi röntgen-laitteita. Lähetämme potilaat eteenpäin, jos meillä ei ole vaadittavaa laitteistoa.
Kummallisinta Kotamäen mielestä kaupungineläinlääkärin työssä on ammatin vanhanaikaisuus.
Kaupungineläinlääkäri hoitaa yksin käytännössä kaiken asiakastyöhön liittyvän välinehuoltoa myöten. Systeemi on Kotamäen mukaan peräisin kymmenien vuosien takaa.
– Tuolloin usein miehet olivat eläinlääkäreitä. Heidän aviopuolisonsa työskentelivät mukana eläinhoitajina ja hoitivat esimerkiksi ajanvarausta. Kun tällainen yhteistyö on hiipunut, samat työt ovat valuneet yhdelle tekijälle.
Vaikka kaupungineläinlääkäri työskentelee nimikkeensä mukaisesti kaupungin palveluksessa, hän ostaa kaikki käyttämänsä lääkkeet, tarvikkeet ja osan välineistä itse.
– Moni ottaa sitä varten lainaa, sillä tässä puhutaan tuhansien eurojen investoinneista. Kaupunki käytännössä tarjoaa katon pään päälle ja peruspalkan, mutta asiakaslaskutukset hoidetaan itse.
Kaupungineläinlääkärin peruspalkka liikkuu tyypillisesti 2 000–3 000 euron välillä, jonka päälle tulevat sekä palkkiot eläinten omistajilta että päivystyskorvaus. Työssä käytettävän auton ja polttoainekustannukset eläinlääkäri maksaa itse, ja jälkikäteen asiakkaalta laskutetaan kilometreistä.
Päivystystyö on Kotamäen mukaan kaupungineläinlääkärin työn rankin osuus.
– Työaikalaki ei koske kaupungineläinlääkäriä. Nytkin mennään kolmen tunnin yöunilla.
Viikonloppupäivystykset alkavat perjantaina kello 16 ja päättyvät maanantaiaamuna kahdeksalta. Siitä eläinlääkäri jatkaa suoraan normaalia työviikkoa.
Kunnallisen alan uusimmassa työehtosopimuksessa lukee, että ”eläinlääkärin työskentely järjestetään viisipäiväisen työviikon pohjalle, mikäli tämä on eläinlääkintähuollon toimintojen tarkoituksenmukaisen järjestämisen kannalta mahdollista.” Siihen Kotamäki toivoisi muutosta.
– Tämä nykyinen systeemi ei toimi etenkään perhearkea pyörittäessä.
Hyötyeläinten päivystysalueeseen kuuluu nykyään Salon lisäksi Somero, Sauvo, Paimio ja Kemiönsaari. Parainen ja Kaarina siirrettiin alueesta pois viime vuonna, mutta tilalle tuli Somero.
– Muutos hiljensi keikkojen määrää ja lyhensi ajomatkoja.
Kritiikkiä Kotamäki on saanut asiakkailta Salon alueen pieneläinpäivystyksestä. Hädän tullen on nimittäin kurvattava Eläinsairaala Evidensia Vettoriin Raisioon.
– Tätä on moni Somerollakin asuva harmitellut. Kiire tulee, jos on akuutista tilanteesta kyse.
Kaikesta huolimatta Kotamäki viihtyy kaupungineläinlääkärin työssä. Hän pystyy yhdistämään monipuolisen kiinnostuksensa eri eläinlajeihin, ja kuukausiansiot nousevat usein yksityistä puolta korkeammiksi.
– Yksityisellä eläinlääkäriasemalla työtuntimäärä on reippaasti pienempi kuin kaupungineläinlääkärillä. Kaupungineläinlääkärin työ toki vaatii isompia uhrauksia oman hyvinvoinnin, työtahdin ja perhe-elämän kannalta.
Hoitovapaan sijaisuuden päätyttyä Kotamäkeä saattaisi kiinnostaa täysipäiväinen työskentely yksityisellä puolella, kenties hevosten parissa.
– Katsotaan, kuinka käy. Mutta oma hevonen minulle tulee vielä, siitä olen varma.
”Eläinlääkärin ei tulisi päivystää yli kahta arkipäivystystä”
Lääkärien virka- ja työehtosopimukseen 2022–2025 kirjattiin useita kohtia, jotka rajoittaisivat eläinlääkärin työn kuormittavuutta.
Soveltamisohjeeseen lisättiin muun muassa tällaisia suosituksia:
1. Eläinlääkärin ei tulisi päivystää yli kahta arkipäiväpäivystystä peräkkäin.
2. Eläinlääkärin tulisi päivystää keskimäärin korkeintaan joka viides arkipäivä.
3. On suositeltavaa, että eläinlääkäri päivystää korkeintaan joka viides viikonloppu.
4. Viikonloppupäivystysten jakaminen voidaan suorittaa joustavasti suunnilleen saman pituisiin päivystyksiin.
Lisäksi päivystysvapaajärjestelmään tehtiin useita tarkennuksia. Kotamäen mukaan ongelma on kuitenkin se, että työehtosopimuksen kirjaukset ovat vain suosituksia. Todellisuudessa kunnallisella alalla päivystysten jakaminen ei välttämättä onnistu, ja päivystysvapaiden pitäminen venyy.
