
Märynummelainen Kasper Koskinen ei ollut lauantaina uskoa korviaan, kun hän sai kuulla, että hänen moponsa on voittaja.
Koskinen osallistui Salon vanhan sokeritehtaan pihalla pidettyyn Magea Stunt Show & Supermopomiitti -tapahtumaan, jossa järjestettiin tuunattujen mopojen ja mönkijöiden kisa. Näyttävin laite palkittiin, ja tämän kunnian sai Koskisen vuoden 1989 Honda Monkey.
– En edes ajatellut, että toisin sen tänne näyttelyyn. Ensin se oli tuolla parkkipaikalla, hän naurahtaa.
Monkey ostettiin vuonna 2017 Koskiselle mökkimopoksi.
– Mutta silloin se ei todellakaan ollut tällainen. Viime talven aikana kunnostimme sen isän kanssa, kun sain keväällä mopokortin, Koskinen kertoo.
– Kaikki osat on vaihdettu paitsi moottori. Runko on mökkimoposta. Levyjarru on takana ja levyjarru edessä, ja vähän olemme käyttäneet tuningosia, mutta olemme kuitenkin halunneet pitää mopon ulkonäön aika alkuperäisenä, hän kuvailee.

Tuomareina kilpailussa olivat salolainen stunt-kuljettaja Niko Säkkinen ja tamperelainen suosikkitubettaja JuhisRacing.
– Kokonaisuus oli hyvä. Oli säilytetty alkuperäisen 80-luvun klassikkomopon Honda Monkeyn tyyli ja lisäksi tuunattu hyvällä maulla. Hallittu ja siisti kokonaisuus, JuhisRacing perustelee valintaa.
JuhisRacing toteaa, että Honda Monkeyt ja Suzuki PV:t eli tossumopot ovat edelleen todella suosittuja.
– Ne ovat helppoja korjata, ja niiden tuunaaminen on suhteellisen edullista muihin mopoihin verrattuna. Ja ovathan ne vekkulin näköisiä. Se on varmaan myös monelle tärkeää, että mopo on persoonallisen näköinen, hän pohtii.
Kasper Koskiselle valikoitui mopoksi Monkey, koska hänen isälläänkin oli nuorena sellainen.
– Isä toivoi, että oppisin tekemään sillä myös temppuja, niin kuin hänkin on tehnyt. Ja jonkun verran olen oppinutkin, esimerkiksi keulimaan. Se on kivaa, Koskinen hymyilee.
Kasper on ajanut mopollaan tähän mennessä 4 500 kilometriä. Joskus hän ajaa mopolla kouluun, mutta eniten hänen tulee ajettua huvikseen ja kavereiden kanssa. Monilla hänen kavereillaankin on Monkey. Mutta mikä Monkeyssä on se juttu?
– Sillä on yllättävän helppo tehdä kaikkea. Ja se on aika yksinkertainen korjata, hän summaa.
– Vähän myöhemmin minua kiinnostaisi hankkia Opel Kadett B. Mutta tällä hetkellä kiinnostaa Monkeyt.

Magea Stunt Show & Supermopomiitti saatiin viettää kauniissa auringonpaisteessa.
Takatalon, Pyöräkeitaan ja Sokeritilojen järjestämässä tapahtumassa esiteltiin muun muassa mönkijöitä ja polkupyöriä, ja kävijöillä oli myös mahdollisuus koeajaa sähköllä toimivia mikroautoja. Lapset saivat kokeilla pikkumönkkärillä ajamista. Niko Säkkisen stunt-ajoa pääsi katsomaan kahteen eri otteeseen.
Tapahtumaan kannustettiin tulemaan omalla mopolla tai mönkijällä, ja JuhisRacing oli vaikuttunut siitä, miten hyvin nuoret olivat lähteneet liikkeelle.
– Tänne alkoi kerääntyä porukkaa heti klo 10.30, vaikka ajattelisi, että nuoret heräilevät vasta iltapäivällä, hän hämmästeli.
Pisimmän matkan paikan päälle ajanut palkittiin, ja palkinnon sai Somerolta mopolla tullut Henri Hauhia.
– En olisi uskonut, että voitan. Kyllä kannatti lähteä.
Hauhia ajaa mopolla päivittäin, muttei sentään Saloon asti.
– Ajan mopolla bussipysäkille, sillä käyn Salossa ammattikoulua. Ja koulun jälkeen tulee ajettua.


Tapahtuman järjestäjät olivat tyytyväisiä päivän menestykseen. Tavoitteena oli tarjota jotakin eri-ikäisille kävijöille, ja se onnistui.
Niko Säkkisen stunt-esitykset keräsivät paljon kaikenikäisiä katsojia, ja JuhisRacing taas oli erityisesti nuorten suosiossa.
– JuhisRacing on sellainen tyyppi, joka saa teini-ikäisetkin liikkeelle. Juhiksen idea oli myös järjestää tuunauskisa, kertoo Takatalon yrittäjä Antti Rauhala.
Tapahtumassa haluttiin saada kontaktia nuoriin, ja heille tarjottiin muun muassa freeride-mahdollisuus eli tilaisuus tehdä mopolla temppuja radalla. Lisäksi tapahtumaan haluttiin yhdistää nuorten mopomiitti. Päivä päättyi Supermopomiittiin, joka lähti letkassa ajamaan kaupungin läpi.
– Nuorille ei ole tarjolla paljon mitään, mutta mopomiitit keräävät yhteen satoja nuoria. Joskus mopomiitit ovat olleet esillä aika huonossa valossa, mutta nykyään he tekevät yhteistyötä poliisin ja kaupungin kanssa. Olemme antaneet myös sokeritehtaan parkkipaikan sovittaessa mopomiittien käyttöön ja lisäksi muutama nuori harjoittelee siellä stuntteja, kertoo Pyöräkeitaan ja Sokeritilojen yrittäjä Sanna Takatalo-Heinonen.
– Haaveena olisi järjestää tällä paikalla seuraavaksi nuorille ulkoilmakonsertti, hän paljastaa.