Pääkirjoitus: Ukraina tarvitsee pakolaisensa takaisin – Suomen etu on, että nämä eivät lähde

13
Ukrainassa tarvitaan lähivuosina kaikki saatavissa oleva jälleenrakennusvoima. Moni Suomeen paennut joutuu pohtimaan, lähteäkö vai jäädä. Kuva: Lehtikuva/AFP/Sergei Supinsky

Salo on pärjännyt hyvin kilpailussa ukrainalaisista uusasukkaista. Kilpailuksi sitä voi hyvällä syyllä kutsuakin, sillä muuttajista on pulaa lähes joka puolella Suomea. Koko maassa vain kymmenen kaupunkia on houkutellut ukrainalaisia asukkaikseen Saloa enemmän.

Kaikkiaan 215 ukrainalaista on valinnut Salon uudeksi kotikunnakseen heinäkuun loppuun mennessä (SSS 18.9.). Luku on aivan ratkaiseva, sillä ilman ukrainalaisia kaupungin väkiluku jatkaisi pienenemistään.

Salon väestökehitys on vuoden alusta elokuuhun 159 henkeä plussalla. Heinäkuussa väkiluku ylitti 51 000 asukasta. Alle oli pudottu tammikuussa.

Somerolla ukrainalaisten rooli näkyy vielä selvemmin. Elokuun tilastojen mukaan Somerolla asuu 8 480 ihmistä, mikä on 50 asukasta enemmän kuin vuoden alussa. Tänä vuonna lähes sata ukrainalaista on rekisteröitynyt somerolaisiksi.

Nihkeiden kasvulukujen taustalla on tietenkin Suomen matala syntyvyys. Salolaisperheissä kuollaan useammin kuin synnytään. Niinpä maahanmuutto on ratkaisevassa asemassa. Siksi Ukrainan ahdinko ollut Suomen onni.

Ukrainalaisten tulo sellaista maahanmuuttoa, joka herättää yleisesti melko vähän vastarintaa. Se on ilmeinen tosiasia, että tulijoiden ihonväri ja etninen tausta vaikuttavat asenteisiin.

Suuri osa ukrainalaisista on parhaassa työiässä ja moni on tuonut lapsensakin turvaan sodan jaloista. He siis korjaavat demogfrafista väärentymää vielä pitkään. Integroituminen on sujunut ilmeisen hyvin.

Salossa on siis syytä pitää huolta, että asuntoja löytyy tarvitsijoille. Tarvittaessa niitä voi rakentaa vaikka lisää. Suhdanne on siihen juuri nyt otollinen.

Asiassa on vain mutta, ja se on moraalinen. Ukrainan sota loppuu, tai ainakin jäätyy joskus ja silloin maa tarvitsee kaiken kynnelle kykenevän voiman jälleenrakennukseen. Jos hyvin sujunut kotoutuminen katkeaa vanhan kotimaan kutsuun, siihen saakka tehdyt panostukset valuvat hukkaan.

Ei olisi oikein toivoa, että ukrainalaiset jäävät tänne pysyvästi. Mutta se olisi Suomen kansallinen etu. Kävi miten vain, jäämis- tai lähtemispäätöksen tekevää ei voi arvostella. Ratkaisu on vaikein heille itselleen.

13 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Tuleva inflaatio työtön
2 kuukautta sitten

Omalla työpaikalla on ollut muutamia ukrainalaisa töissä, ja osa on lopettanutkin. Sanoisin että suuria sopeutumis ongelmia, ja kielitaito huono ukrainalaisilla. Ainakin itse saanut sen kuvan että suurinosa palaa ukrainaan kun sota loppuu. Valittavat myös samasta ongelmasta kuin suomalaiset että palkka rahat ei riitä elämiseen, että tuskin tulee ukrainalaisista pelastusta suomen ”työvoima pulaan”!!! Suomen olis korjattava palkkataso muutoinkin, ei kukaan ulkomaalainen erityisosaaja tule tänne näillä suomen nyky palkoilla ja verotuksilla!!!

Tavis torilta
2 kuukautta sitten

Tänne asti tulleet ukrainalaiset eivät olleet köyhälistöä, vaan oli hyvätkin ammatit ja elämät kotimaassaan isoissa kaupungeissa. Tämä elämä täällä piti olla äkkiä ohi, mutta niin ei käynyt. Oman elämän järjestäminen ei täällä ole helppoa. Ei varmaankaan ne työt, joihin päästy, ei loppuelämän työtä. Ankeaa on elämä nousevien hintojen kanssa Suomessa kaikilla. Toisaalta, pitävät ehkä puoliaan paremmin kuin hiljaiset, kaikkeen myöntyvät suomalaiset.

Tammisiltalainen
2 kuukautta sitten

Ainakin maataloudessa virallisesti maksetaan 8-9 €/t, mutta siitä työnantaja ottaa majoituksen ja ruoan. Käteen voi jäädä 2 €/t. Totuus voi olla toisenlainen kuin TES.

Juhani
2 kuukautta sitten

Ovat valkoisia työtä tekeviä ihmisia niin sopeutuvat Suomeen toisin kuin euroopan ulkopuolelta tulleet.

Marko
2 kuukautta sitten
Reply to  Juhani

Onko kaikki valkoihoiset suomalaiset töissä? Suomeen on kenen tahansa ulkomaalaisen todella vaikea sopeutua, suurin syy on kaltaisesi kommentoijat. Oletko tietoinen että on olemassa vain yksi ihmisrotu, homo sapiens, muita rotuja ei ole. Kaikki ovat geneettisesti samanlaisia, pituus, uskonto, ihonväri tai muut ulkoiset seikat eivät vaikuta ihmisen genomiin. Mitäs jos tulee Kanadasta, ei sun mielestä sopeudu sitten. Ei ne italialaisetkaan kovin hyvin tänne sopeudu, ei ainakaan mun tietämät duunarit tuolta etelän maista. Kovin on kiire kotiin kun urakat on tehty, ihonväristä riippumatta. Suomi ei ole ykkönen pakolaisten toivemaana, ei edes valkoihoisten ukrainalaisten! Oletkos tutkinut oman perimäsi?

Urpo
2 kuukautta sitten
Reply to  Marko

Kulttuurista on kyse, ei geeneistä.

Marko
2 kuukautta sitten
Reply to  Urpo

Jaa, onko valkoihoisuus joku kulttuuri?Luuletko etten tajua mitä tuo Juhani tarkoittaa? Kaunistele kaverisi näkemyksiä! Euroopassako on vain yksi kulttuuri, valkoihoisten kristittyjen kulttuuri, muut eivät sopeudu Juhanin näkemyksen mkaan. Onhan Euroopassa myös valtionpäämiehinä muita kuin valkoisia, mites näin, miten he ovat sopeutuneet?

Urpo
2 kuukautta sitten
Reply to  Marko

Ei ole yhtä ainoaa kulttuuria. Mutta kun toisten kulttuuri on lähempänä täkäläistä kuin toisten, sopeutuminen on vähemmän vaikeaa.

Marko
2 kuukautta sitten
Reply to  Urpo

Niin,suomen kulttuuri on melkoisen ohkainen.Aika hankala kenenkään sopeutua ,kun politikotkin pitävät korkeakulttuurina moottorisahalla sahaamista ja hirvensarvia seinällä.

Mamma maalta 75
2 kuukautta sitten

Olihan suomalaisilla Karjalan evakoillakin ainainen ikävä kotikonnuilleen ja aikamoinen järjestäminen elämälleen, joka isolle osalle oli oman talon ja navetan rakentaminen saamalleen maakappaleelle ja pienviljelijänä perheen elättäminen. Pitää siis ymmärtää, että ukrainalaisillakin on ikävä kotimaahansa ja pääsy takaisin toivottavaa. Vain nuoret sopeutuvat uuteen helpommin, kun ystävyyssuhteita syntyy.

Marko
2 kuukautta sitten

Niinpä.Hieman inhimillisyyttä ajatuksiin ja kirjoituksin,ei kait sotaa pakoon lähtevät ole täällä minään halpatyövoima reservinä.

Tammisiltalainen
2 kuukautta sitten

Aika itsekäs on pääkirjoituksen asenne. Ukraina tulee tarvitsemaan kaikki asukkaansa takaisin. Siinä ei Suomen maatalouden tarpeilla ole merkitystä kokonaisuudessa. Tottakai eräät haluavat että Suomessa on kielitaidotonta työvoimareserviä, jotka eivät tiedä oikeuksistaan. Mutta miksi SSS edistää tätä kantaa?

Lasse Reunanen / Salo
2 kuukautta sitten

Pääkirjoitus kertoi 215 ukrainalaista Saloon sijoittuneen. Asun kerrostalossa, joista naapureista noin puolet tunnistan paremmin – kaikkia en. Kesällä ukrainalaisperhe muutti taloon (en tiedä onko muitakin enkä perhekokoa), kieltä ei vielä osanneet – mutta ei haitaksi olleet. Vuosia naapureina olleista haittaa ollut kun joku asunnossani varkaissa usein käynyt (tekijästä ei tietoa) – vei mm. Viljo Hurmeen muotokuvani halikkolaisesta miesopettajasta 1940-luvulta, joka olin alena Aarresaaresta ostanut kesällä 40 eurolla (lähtöhinta oli yli 200 ja siitä hinta alentui pari kertaa). Uutinen äskettäin kertoi myös, että ukrainalaisia olisi Suomeen tullut jo 61 000 – joten Salossa väkilukuun nähden noin 1/3 sijoittuneena heitä.