
Ammattiliittojen tyytymättömyys Petteri Orpon (kok.) hallituksen politiikkaa vastaan purkautuu Salossa ulosmarsseina keskiviikkona. Valmet Automotiven akkutehtaan tuotanto Joensuunkadulla katkeaa kahdesti, kun sekä aamu- että iltavuoron työntekijät poistuvat tuntia ennen työvuorojensa päättymistä.
– Mahdollisimman monen ihmisen pitäisi herätä siihen, että hallituksen suunnitelmat ovat yksinkertaisesti mahdottomia, Teollisuusliiton pääluottamusmies Päivi Ignatius sanoo.
Työtaistelutoimet ovat osa SAK:n kampanjaa, jolla vastustetaan hallituksen kaavailemia työmarkkina- ja työelämäuudistuksia.
– Tämä on vapaaehtoinen, poliittinen mielenilmaus, joka ei kohdistu Valmetiin työnantajana, Ammattiliitto Pron pääluottamusmies Antti Kemppi korostaa.
Käytännössä akkutehtaan tuotanto katkeaa kummassakin ulosmarssissa yli tunniksi, sillä linjojen alasajo ja ylösajo vaativat oman aikansa. Kysymys on turvallisuudesta.
Somerolaisella Päivi Ignatiuksella on menossa toinen kausi Valmet Automotive EV Powerin teollisuusliittolaisena pääluottamusmiehenä. Hän kokee olevansa nyt kovassa paikassa.
– En olisi uskonut, että tavalliset ihmiset äänestäisivät täysin oikeistolaisen hallituksen, joka leikkaa työehtoja radikaalisti ja kurittaa ja kurjistaa työntekijöitä.
Ignatiuksen mukaan ulosmarssin tärkein viesti on se, että työmarkkinajärjestöjen tulisi sopia työehtosopimuksista ja vieläpä rauhallisesti neuvottelemalla. Nyt tavallisten työntekijöiden kimpussa on hallitus.
– Hallitus vaikuttaa kovapäiseltä, mutta toivottavasti siellä herää teatterin sijasta aito yhteistyö työmarkkinaosapuolten kanssa.
Päivi Ignatius ei voi käsittää väitteitä työmarkkinoiden jäykkyydestä.
– Teknologiateollisuuden työehtosopimus on jo niin joustava, että me pystymme sopimaan paikallisesti kymmenistä eri asioista. En ymmärrä, miksi sen pitäisi olla vielä joustavampi.
Ignatiuksen mukaan palkan alentaminen on lähes ainoita asioita, joita ei voi sopia paikallisesti.
Valmet Automotive EV Powerin toimihenkilöitä edustavan Ammattiliitto Pron pääluottamusmies Antti Kemppi puhuu hänkin työmarkkinaneuvottelujen puolesta.
– Nyt mennään perse edellä puuhun. Näitä asioita pitäisi hoitaa neuvotteluteitse niin kuin tähänkin asti, eikä ykskaks vain ryhtyä tekemään lakimuutoksia. Keskusteluyhteys pitäisi säilyttää ja pitää sitä myös yllä.
Kemppi pitää tilannetta ikävänä.
– Olemme tehneet paikallisia sopimuksia hyvässä hengessä. Tällä tehtaalla ei ole siinä mitään ongelmaa. Paikallisen sopimisen kulttuuri toimii meillä oikein hyvin.
Kemppi myöntää, että ulosmarssi on herättänyt toimihenkilöissä myös hämmennystä. Kielteistä palautetta hän ei ole kuitenkaan saanut.
– Itse kukin ajattelee, että tämä on hiukan väärä tapa lähteä osoittamaan mieltä hallitusta ja hallituksen suunnitelmia vastaan. Toisaalta työantajajärjestöt ovat mukana tekemässä tätä lakimuutosta hallituksen kanssa.
Akkutehtaan työntekijät ja toimihenkilöt päättävät aamuvuoronsa kello 14 sijasta kello 13. Iltavuoro puolestaan lähtee kotiin jo kello 21 eikä 22.
Teollisuusliiton julkaisemalla listalla työtaisteluista on keskiviikkona ulosmarssi myös Orionin pakkaus- ja logistiikkakeskuksessa Salossa. Salon Seudun Sanomat ei tavoittanut Teollisuusliiton pääluottamusmies Heli Niemeä kommentoimaan työtaistelutoimia.
Tuntuu vain että ideologisesti työttömien määrä on kasvanut , on helpompi jäädä tukien varaan kuin mennä töihin .
Niin ja me muut työssäkäyvät taidamme maksaa tämän ideologian .
Lakko-oikeus no politiikka ei kuulu työmaille sitten lakkoon kun kyseessä on Tes asiat .
Hallitus muodostuu Eduskunta vaalien mukaan tässä ei Ay liikkeen pidä enää jälkikäteen alkaa vaikuttaa .Työväellä on myös velvolliisuuksia ei pelkkiä oikeuksia ,Hallituksen toimet ovat oikean suuntaisia .
Ay liike pysyköön roolissaan työehtojen ylläpitäjänä ei kolmantena valtiomahtina
Mitä enemmän lakkoillaan, sitä enemmän tuloja menettävät sekä työnantaja viivästyneiden töiden vuoksi, mikä näkyy heti yrityksen tuloksessa, että lakkoilijat pienentyjen tulojen vuoksi, mikä näkyy omassa maksukyvyssä. Tuskin kenellekään palkkaa maksetaan tekemättömästä työstä? Luottamus toinen toisiinsa myös rapistuu, joten missä hyöty? Ja hallitus johtaa maata, ei SAK. Järjen käyttö ei ole kielletty, sitä jopa toivotaan.
Akkutehtaalla ei ole lakko vaan muutaman tunnin mielenilmaus.Ideologisesti työtön! Tuollaiset ilmaukset on melkoista potaskaa.Työläisenä pitää muistaa mitä AY-liike on aikaansaanut.Meillä on 8tunnin työpäivät,5päiväiset työviikot,kesälomat ja -rahat,tavilomat,irtisanomissuoja ect.Kaikki nämä ja paljon muuta on AY-liikkeen aikaansaannosta.Luultavasti nautit näistä jos olet töissä.Viimeinen polittinen lakko oli 2019 ,Sipilän touhuja vastaan.Ei näillä mielenilmauksilla ole mitään tekemistä politiikan kanssa ,vaan työehtojen heikentämistä tässä vastustetaan.Lakko-oikeus on kirjattu perustuslakiin.Hallitus on ottanut työmarkkinajärjestöjen roolin ja puuttuu asioihin joihin ei sen pitäisi puuttua.Hallitus on valittu ideologisin perustein,luuletko oikeiston ajavan etujasi työntekijänä ,kun ottaa työnantajan roolin?
Eiköhän se ole ollut eduskunta, joka on säätänyt lait työpäivistä -viikoista yms., ei niitä ole ”säätänyt” AY-liike.
Lakko-oikeutta ei olla nyt viemässä vaan tarkennetaan mistä ja miten voi lakkoilla ja korotetaan laittomien lakkojen ”sakkoja”. Mikä oikein onkin. Vapailla vaaleilla valittu eduskunta päättää hallituksen esityksistä asiat, ei pienen piirin käsikassara eli AY-liike.
Ei niistä patruuna-ajoista eduskunta ole säätänyt työlainsäädäntöä vapaaehtoisesti.
Esimerkiksi työaikalaki säädettiin marraskuun yleislakon jälkeen 1917.
Silloin säädettiin esimerkiksi 8 tunnin työaika.
No pianhan käynnistetään valtionhallinnon tuloksellisuus- ja tehokkuusohjelma, joka tietysti tehostaa toimintoja mukavan rutkasti ja jos ay-liikettä ei olisi niin silloin tehostettaisiin vielä enemmän.
Ei kannata unohtaa, että SDP äänesti itsenäistymistä vastaan ja oli liitossa itänaapurin kanssa tai että SDPn puheenjohtaja oli aikoinaan Otto Wille Kuusinen. Allanille tiedoksi, että valtionhallinnon virkahenkilöiden määrä on puolittunut vähän yli vuosikymmenessä mutta satojen turhien kuntien ei.
Marko voisi laskeskella kuinka suuri osaa työntekijöistä kuuluu AY-liikkeeseen ja kannattaa unohtaa SAKn kertomat jäsenmäärät, siellä on liki kolmannes opiskelijoita ja eläkeläisiä, asiathan päättää vapailla vaaleilla valittu eduskunta, ei AY-liike.
Kuudes kerta kun mainostat Kuusista. Kokoomus taasen perustettiin ajamaan Suomesta kuningaskuntaa, joku sakemanni oli jo valittu kunkuksikin. Mitäs demokratiaa se semmoinen on? Kuusinen erotettiin SDP,stä ja ukko lähti itään. Luepa siitä oikeistoterrorismista Suomessa 20- ja 30-luvuilla. Kiistit tässä taannoin koko ilmiön. Sata vuotta sitten rakennettiin tätä maata ja lähtökohdat ja luokkaerot oli eri tasoa kuin tänään.
Pitäisikö Kuusisesta ja ylipäätään SDPn osallisuudesta Vapaussotaan rintarinnan venäläisten kanssa vaieta?
”Mitäs demokratiaa se semmoinen on”, oletko sitä mieltä etteivät Ruotsi, Norja ja Tanska kuninkaallisineen ole demokratioita?
USAn keskipalkka oli vuonna 2011 USD 53.827,-, ja vuonna 2021 USD 74.738,-. Millaiset AY-lasit pitää olla, että näkee tämän ”rajuna putoamisena”?
USA:n suurin työnantaja 20 vuotta sitten oli GM, keskipalkka 27 dollaria tunti. USA;n suurin työnantaja 2021 Wall Mart, keskipalkka 8 dollaria tunti. Sinullakin on tuo luetun ymmärtäminen kohtuullisen heikko. Jos kokoomus on omin päin valinnut Suomeen jonkun Hesseniläisen prinssin kunkuksi, niin kysyin mitäs se semmoinen demokratia on. Demokratiassa kansa äänestää ,kuningasta valittaessa ei tainnut olla vaaleja, vai oliko? Kukaan ei ole vaiennut vapaussodan tapahtumista, paisi ne valkoiset jotka teloittivat tuhansia naisia, lapsia ja syyttömiä.
Miten parin yrityksen palkkataso kertoisi koko valtion keskipalkan, koita nyt ymmärtää tosiasioita. Kokoomus ei ole ikinä ollut asemassa, että se puolueena voisi päättää kuninkaasta, eikä Kokoomus valinnut kuningasta, valtiopäivät päättivät valtiomuodosta. Valtiopäivät muuten valittiin vapailla vaaleilla, toisin kuin SDPn ystävävaltiossa.
”Allanille tiedoksi, että valtionhallinnon virkahenkilöiden määrä on puolittunut vähän ”
Ei vaikuta mitenkään mainitsemaani valtionhallinnon tuloksellisuus- ja tehokkuusohjelmaan. Se on kirjattu hallitusohjelmaan.
Se oli helppo saada sinne kun sille oli jo tilausta laajemminkin.
Toivottavasti ay-liike ei vesitä sitä liikaa.
En unohda, että SDP vastusti itsenäistymistä.
Kehoitan myös herra Allania lukemaan sen itsenäisyyden alkuaikojen historian. Mitä AY-liike vesittää? Onko katkeruudellasi vasemmistoa kohtaan mitään painoarvoa, vaikuttaako mihinkään muuhun kuin omaan mielenterveyteesi? Pohjoismainen hyvinvointivaltio perustuu nimenomaan sosialidemokraattisiin arvoihin. Ei mihinkään oikeiston harvainvaltaan, vaan kansanvaltaan.
”Pohjoismainen hyvinvointivaltio perustuu nimenomaan sosialidemokraattisiin arvoihin”, sanos muuta kun syyskuun uhrisaldo on Ruotsissa tänään 12 kuollutta. Ja kruunu sukeltaa. Näitä ”arvoja” yrittää nyt sielläkin korjata muut kuin ongelmat aiheuttaneet sosdemarit. Sama täällä meilläkin myös talouden kanssa. ”Oikeiston harvainvalta”, mitä se on, oikeisto on nyt vapailla vaaleilla valittu valtaan, ihan kuten aiemmin demarit populistisilla vappusataslupauksillaan.
Olen mukana monissa valtion hankinnoissa. Virkahenkilöitä ei tosiaan montaa hankkeissa ole mukana, konsultteja sitäkin enemmän. Se on näppärä keino saada asiat näyttämään linjakkaalta, samalla vastuuta siirtyy pois omilta harteilta. Tosin konsulttisopimuksessa vastuu on melko rajallinen, kun verrataan toimittajan asemaan.
Olen virkahenkilönä tehnyt useita hankintoja valtiolle, aina yksin ja ilman ensimmäistäkään konsulttia. Hankintoja työterveyshuollosta ruokailuun, siivouksesta It-hankintoihin, rakentamisesta datayhteyksiin jne. Eikä niistä mikään ole rakettitiedettä, kunhan vain perehtyy asiaan eli konsulttia tarvitseva virkahenkilö ei osaa työtään.
Ilman AY-liikettä ei näitä mikään hallitus olisi toteuttanut. Kun näitä oikeuksia ajettiin duunareille, oli eri ajat. Ay-liike ei ole pienen piirin käsikassara. On käynyt minullekin niin että on jäänyt palkkasaatavia, soitto liittoon ja kas kummaa rahat ilmestyvät tilille. Olisko pitänyt soittaa eduskuntaan? Käsikassarat ajaa duunarien etuja mutta siitä tuskin tiedät mitään. Tippuuko sulta eläke, jos joku osoittaa mieltään. Jos ei, niin rauhallisia eläkepäiviä vaan ja mielenrauhaa! Voithan mennä sinne tehtaan portille saarnaamaan kuka on väärässä ja kuka oikeassa.
Minullakin on ollut saamattomia palkanlisiä 1200 euroa. Liiton kautta sain. Perheenjäseneltä yritettiin periä työnantajan toimesta väärin maksettuja palkkoja takaisin 2500 euroa. Kierrätin asiaan liittyvät asiakirjat liiton kautta. Lopputuloksena oli, että ei ollut maksettu mitään väärin ja ei ollut perusteita periä takaisin vaan työnantaja oli tulkinnut väärin sopimusta. Vuosia sitten eräs ammattikaverini sai liiton kautta väärin maksettuja palkkoja ja lisiä 10 000 euroa takautuvasti viiden vuoden ajalta senkin liiton kautta. On toki niinkin päin käynyt pari kertaa, että työntekijä on huijannut ja joutunut maksuhenkilöksi, mutta se on omaa tyhmyyttä. Kerran erään toisen työnantajan palveluksessa ollut ammattikaveri yritti pokkana hakea liitolta apua,… Lue lisää »
Entäs se sitten kun asuntotukirahat valtiolta menee ammattiliittojen pyörittämiin asuntosijoitusyhtiöihin? Sieltähän sitä käsikassaan rahaa löytyy. Jarkko Eloranta tienasi 240000 viime vuonna. Hallituksen toimien ansiosta hänenkin tulot kasvavat reippaasti ja ehkä Kojamon hieman lakevat kun asumistukea pienennetään.2019,ei vastustettu Sipilän touhua vaan sitä kun Marinin vasemmistohallitus hyväksyi työnhaun velvoitteen jota sitäkin vastustettiin, mutta nyt se on arkipäivää kunnes jonkun ajan päästä se poistuu kun uusi hallitus sen poistaa. Sitten kun ay liikkeen rahat loppuu niin ei tule lakkoja tai jäljelle jää muutama
Sullahan on reippaasti asiavirheitä. Häkämies taasen tienasi 380 000 EK,n pomona, eikös se ole enemmän? Kojamon suurin omistaja on Ilmarinen, sitten Varma. Työnhaun velvoite ei ole poistumassa, sekoitat asiat. Jos et kuulu liittoon et maksa, älä siis kuulu ei tarvitse valittaa, melko helppoa. Teet varmasti sitten 16 tuntia töitä päivässä 5 euroa tunti, kun liitoilla loppuu rahat ja pomot päättää yksin sun palkkasi ja etusi. Be happy!
En tee eikä kukaan muukaan suomalainen tee sillä palkalla koska se on laitonta jokainen sen tajuaa, että tuo on ammattiliiton propaganda lause. Ay-liike seisoo kädet taskussa kun tänne tuodaan työntekijöitä ties mistä hintoja polkemaan. Vai oletko kuullut rakennusliiton tai metallin puhuvan tästä ongelmasta ikinä, et koska vasemmistopuolueet määrää, että kaikki on otettava tänne töihin. Mikäli joku tekisi vitosen tunti niin luonnollisesti tavara halpenisi kaupoista kun palkkakustannukset pienenisi ja sen pomonkin palkka pienenee. Neuvottelen yrittäjänä itse oman palkkani koska laskutan yritystä ja saan siitä tuloni. Mitä tulee Ek niin suurin osa jäsenyrityksistä on pk-yrityksiä jotka Suomessa työllistää. Elorannan rahat mistäs ne… Lue lisää »
Hallitus purkaa pakkolain. Työttömällä on edelleen velvollisuus hakea töitä. Satosen sanoja, kinaa hänen kanssaan kun on ministeris miehiä. Mistäs se Häkämiehen palkka maksetaan, kerääkö pomot kolehtia vai? Maksatko sinä sitten liiton maksuja kun Elorannan palkka kaihertaa, vai ottaako pattiin kun duunaripuolellakin tienataan? Miten palkkojen lasku pudottaa hintoja,ei ole tippunut missään. Siinä tapauksessa joutuu vaan tekemään kahta duunia, kuten esim.jenkeissä. Siellä keskipalkat on pudonneet todella rajusti 20vuoden aikana, mutta hinnat ovat nousseet samassa suhteessa. Ja jos joku paikka on yrittäjämyönteinen niin USA.
Ei ole mitään pakkolakia,on velvoite, työnhaun velvoite joka puretaan jonka vasemmisto halllitus toimeenpani. Maksan yrittäjän työttömyyskassaan. Kolehtia kerätään kirkossa joka sunnuntai esimerkiksi Angelniemellä. Laskettiin työntekijöiden kanssa,että noin 3000 euroa kuussa tienaava saa noin 200 kuukaudessa enemmän kuin edellisen hallituksen aikana. Osa työntekijöistäni kuuluvat ammattiliiton ja ovat tyytyväisiä suurempaan palkkaan jonka tulevat saamaan ja ymmärtää yrittäjän kannalta tilanteen en minä ketään huvikseni irtisanoisi en missään tapauksess.
Paljonko muutos vaikuttaa vastuullisesti asiansa hoitavaan työntekijään? Itse olen ollut viimeksi yhden päivän yhden sairaslomalla n. 3 vuotta sitten. Ei siis mitään merkitystä sillä, onko tuo palkallinen vai ei. Työttömänä en ole ollut sitten vuoden -97.
Sipilän hallituksen aikana Suomen taloutta edes yritettiin tervehdyttää. Sen jälkeen meno on ollut synkkää.
Tavallista kansalaista on jymäytetty. On menty retkuun. Hallitus on puhunut talouden korjaamisesta, joka toki on ymmärrettävää, mutta todellinen agenda lienee työehtojen kurjistaminen.
Miten suomalaisista duunareista on tullut näin hölmöjä? Persut haluttiin valtaan, vaikka tiedettiin että oikeiston linjaa ajetaan ja työntekijän puolta ei tällöin pidetä. En voi kuvitella muuta, kuin että ihmisillä on väärä käsitys omasta asemastaan työpaikalla, tai sitten äänestyskopilla oltiin valmiit kurjistamaan entuudestaan omia ja ylipäätään suomalaisen työntekijän oloja, kunhan maahan ei oteta pakolaisia. Jännä ajattelumalli. Uhrautuvaisia äänestäjiä.
Tuntuu omituiselta että Hallitus koostuu puolueista jotka kaikki(lähes) vaalien alla vannoivat olevansa ”työväen” puolueita, tai ainakin työväestön asialla. Miten se nyt noin, tällä hetkellä menee??
Hallitus voi halutessaan pienentää työttömien määrää. Siirretään sairauseläkkeelle tai määräaikaiselle sairauseläkkeelle ne jotka eivät oikeasti ole työkykyisiä.
Kyllä useampi tuhat löytyisi noinkin.