Ruotsissa Stenungsundissa Göteborgin pohjoispuolella tapahtunut sortuma moottoritiellä sotkee liikennettä todennäköisesti hyvin pitkään, arvelevat viranomaiset.
Useita henkilöautoja ja yksi linja-auto ajoi lauantain vastaisena yönä tapahtuneeseen sortumaan ennen kuin liikenne saatiin katkaistua. Ainakin kolme ihmistä sai sairaalahoitoa vaativia vammoja, mutta kenenkään vammat eivät viranomaisten mukaan olleet vakavia. Lisäksi useita ihmisiä hoidettiin paikan päällä.
Pelastuslaitoksen mukaan alueella on uusien sortumien vaara. Ihmisiä on pyydetty välttämään aluetta, ja poliisi on myös eristänyt laajan alueen turvallisuusriskien vuoksi.
Poliisin mukaan vaikutukset liikenteelle tulevat olemaan merkittäviä ja pitkäkestoisia. Myös Ruotsin liikennevirasto on ilmoittanut odottavansa laajoja ja aikaa vieviä korjaustöitä.
Ruotsalaismedioiden mukaan sortumapaikan kohdalla kulkee yleensä noin 10 000 autoa päivittäin. Nyt liikenne kulkee kiertotiellä ja yleisesti sortuma-alueen läheisyydessä varsin hitaasti, ja alueella ajavia on ohjeistettu varautumaan viivästyksiin.
Sortumalla tulee olemaan merkittäviä vaikutuksia myös työmatkaliikenteeseen, sillä paikallisjunan käyttämällä rautatiellä tehdään ratatöitä, ja junaa korvaavat bussit ovat yleensä kulkeneet E6-tietä pitkin.
Poliisi tutkii yhteyttä räjäytyksiin
Poliisi tutkii, johtuiko sortuma maan länsiosassa alueella aikaisemmin tien lähellä tehdyistä räjäytyksistä. Poliisi aikoo muun muassa kuulustella läheisen rakennustyömaan työntekijöitä.
Tutkintanimikkeenä on yleisen vaaran aiheuttaminen.
Alueella rakennetaan teollisuusaluetta. Toistaiseksi ei ole varmaa, onko sortumilla ja räjäytyksillä yhteyttä. Seudulla on myös satanut viime päivinä paljon.
Pelastuspalvelu on kertonut, että sortuman vaikutusalue on yhteen suuntaan noin 700 ja toiseen noin 200 metriä. Poliisin medialle antamien tietojen mukaan sortuma on syvimmillään 20-metrinen.
Asiantuntija ei pidä odottamattomana
Uutistoimisto TT:n haastattelemien asiantuntijoiden mukaan sortumapaikka sijaitsee alueella, jossa on niin kutsuttua juoksusavea. Kyseessä on jääkauden jälkeen syntynyt savityyppi, jossa on yleensä mukana suolaista merivettä. Kun suola ajan myötä häviää, savesta tulee herkkää liikkumaan.
Luonnonmaantieteen ja kaukokartoituksen asiantuntija Johan Kleman sanoo TT:lle, ettei sortuma ole täysin odottamaton. Juoksusavea on Ruotsissa erityisesti maan eteläosassa, jossa Klemanin mukaan siten väistämättä tapahtuu maanvyörymiä.
Kleman arvioi, että Senungsundin sortuma olisi joka tapauksessa tapahtunut ennemmin tai myöhemmin. Hänen mukaansa on kuitenkin mahdollista, että sortuma olisi tullut vaikkapa vasta 200 vuoden päästä. Kovat sateet kasvattavat riskiä, mutta Kleman painottaa, ettei sortuman syntymiseksi tarvita erityisen valtavaa muutosta ympäristössä.
Ruotsin geoteknisen instituutin SGI:n strategisesta ilmastonmuutokseen varautumisesta vastaava johtaja asiantuntija HannaSofie Pedersen kertoo TT:lle, että viranomaisilla ja kunnilla on tieto riskialueista. Hän sanoo, että usein maanvyörymät ovat seurausta luonnollisten tekijöiden ja ihmisen toiminnan yhdistelmästä.
Purilaisravintola ”täysin hajalla”
Sortuma-alueella on liikerakennuksia, kuten bensiiniasema ja hampurilaisravintola, jotka ovat vaurioituneet. Kuorma-autonkuljettaja Michail Romanescu oli nukkumassa hampurilaisravintolan parkkipaikalla, kun hän heräsi sortumaan.
– Näin puiden kaatuvan ja maan ikään kuin liukuvan niiden alta. Hampurilaisravintola on täysin hajalla, talo on siirtynyt varmaan ainakin viisi metriä, kertoi Romanescu Dagens Nyheter -lehdelle.
Stenungsundin alueen poliitikot ja kunnan johto ovat kokoontuneet sortuman vuoksi kriisipalaveriin.
– Tällainen tapahtuma poikkeaa normaalista, ja tällaisten varalle on toimintamalleja. Luotan siihen, että alueen johto tekee kaiken mahdollisen ajatellen niitä ihmisiä, joihin tämä vaikuttaa. Samalla toivon, ettei kukaan ole vakavasti loukkaantunut, sanoi oppositiopoliitikko Nedzad Deumic Ruotsin radiolle.
SGI on antanut tapahtumapaikalla pelastuslaitokselle ja poliisille asiantuntija-apua. Instituutti varoitti vuonna 2005, että maanvyörymä- ja tulvavaara kasvaa Ruotsissa dramaattisesti seuraavien sadan vuoden aikana. Syynä riskien kasvamiseen on lämpötilan, sademäärien ja merenpinnan nouseminen.