Salon taidemuseo Veturitallin syksyyn avautuu lauantaina kaksi näyttelyä. Pääsalien hämärissä esillä on kuvataiteilija Jarno Vesalan (s. 1977) installaatioita ja Sivuraide-galleriassa kuvataiteilija Sanni Weckmanin (s. 1993) näyttely Jälki.
Vesalan yksityisnäyttelyssä nähdään pääasiallisesti kuvataiteilijan kolmen viime vuoden aikana tehtyjä suuriakin installaatioita. Veturitalliin on kuitenkin toteutettu myös kokonaan yksi uusi teos. Siinä pohditaan, miltä tuntuu olla osana ryhmän toimintaa, mutta samalla ulkopuolinen ja yksin.
Vesalan teoksissa taiteen ilmaisumuodoista yhdistyvät kuvanveisto, ääni ja liikkuva kuva. Näyttelytilojen pimeys ja Veturitallin korkeat salit toimivat välineenä Vesalan kolmiulotteisten installaatioiden esittämiselle.
– Vaikka teen videota ja ääntä, olen lähtökohtaisesti kuvanveistäjä. Kädet savessa -henkeen palaaminen on minulle tärkeä työskentelytapa, kymmenen vuotta sitten Vuoden nuoreksi taiteilijaksi valittu Vesala luonnehtii.
Vesala ei puhu teoksistaan niinkään installaatioina.
– Ajattelen niitä kohtauksina. Niissä joko minä tai katsoja kohtaa. Teoksissa on usein realistisia hahmoja tai henkilöstä tulee jokin mielikuva.
Kohtauksissa Vesala luottaa vahvasti katsojan omiin muistoihin ja kokemuksiin.
– Näin katsoja saa jatkon kohtaukseen. Monilla lähtökohdat ovat niin erilaiset elämässä, että kokemus on usein myös kaikilla eri. Toivon, että katsoja menee yksin teoksen äärelle ja myöhemmin jakaa kokemuksia ystävänsä kanssa. Toiselle voi tulla muistoja lapsuudesta, kun taas toinen ei pysty samaistumaan siihen, Vesala vertailee.
Näyttelyn yksi mieleenpainuvimmista installaatioista on Isän ja tyttären muotokuva vuodelta 2021.
– Se on hyvin vanhaan valokuvaan viittaava potrettikuva. Aikakauteen, jolloin ihmisestä otettiin se yksi kuva elämässä. Jyrkännäköinen, myrtsi pönötys, kun kamerassa valotusaika oli pitkä. Jos löydät vintiltä pahvilaatikosta kuvan esi-isästäsi, ajattelet, että tuostako olen polveutunut. Kuvattava on ollut entisaikaan niin pahassa asennossa, kun hän on joutunut pitämään sen saman ilmeen pitkään, Vesala kertoo.
– Nykypäivään verrattuna ero on iso. Kuvissa käytetään paljon suodattimia ja ne alkavat olla samaa digitaalista mössöä. Ethän sä tunne välttämättä somekaveriasi kadulla, kun se näyttää ihan eriltä kuin kuvissa.
Sanni Weckmanin teoksissa lähtökohtana toimivat vanhat valokuvat. Työt Weckman on tehnyt eri tekstiilitekniikoilla.
– Olen koulutukseltani nimenomaan kuvataiteilija, tekstiilitekniikat olen oppinut itse. Tekstiili on tällä hetkellä itselleni tärkeä materiaali. Tekstiilit ovat suurimmaksi osaksi kierrätettyjä kirpputoreilta tai lahjoituksena saatuja. Osa on myös purettu jostakin vaatteesta, Weckman kertoo.
Näyttelyn nimi viittaa siihen, millaisia jälkiä jätämme itsestämme elämän varrella. Vaikka teoksista voi saada lämpimän olon, Weckman haluaa tarkastella niitä myös kriittisesti ja kyseenalaistavin ajatuksin.
– Onko nostalgia aina ihana ja lämmin asia? Peittääkö se joskus totuutta? Weckman kysyy.
Weckmanilta nähdään Veturitallissa myös kierrätyslangasta syntynyt uusi kuvakudossarja Tunniste, joka on syntynyt lahjoitetuista passikuvista.
– Passikuvillahan on tiukat rajoitteet. Niissä ikään kuin riisutaan ihmisten oikeus olla niin kuin haluaa. Aika moni myös vihaa omaa passikuvaansa, Weckman muistuttaa.
Veturitallin museonjohtajan Susanna Luojuksen mukaan molempia näyttelyitä yhdistää teemana muisto, muisti ja muistaminen.
– Ei ole olemassa mitään näyttelykauppaa, mistä ostetaan näyttelyitä. Teosten pitää syntyä ihmisten päässä, yhteistyökuvioissa ja vuosien aikana rakennetuissa verkostoissa, hän näkee.
Luojus pitää Vesalaa hyvin omintakeisena tekijänä Suomen taidekentällä.
– Ihan samanlaista elokuvallista estetiikkaa ja tarinankerrontaa ei oikeastaan tee kukaan muu.
Luojus kuvailee pääsalien näyttelyä jännäksi projektiksi toteuttaa.
– Tämänkaltaista näyttelyä ei ole koskaan ollut Salon taidemuseossa. Se oli myös haasteellista ja oppimisen paikka koko henkilökunnalle. Täytyy sanoa, että siitä tuli ihan törkeän hieno.
Veturitallin edellinen näyttely, Gertrude Bellin ja Meeri Koutaniemen Kätketty vapaus – Hidden Freedom, oli menestys. Sen näki 16 093 kävijää, mikä tekee siitä kolmanneksi suosituimman näyttelyn Veturitallin historiassa. Edelle jäivät vielä Herb Rittsin valokuvanäyttely vuodelta 2018 In Full Light (18 201 kävijää) sekä Nick Brandtin valokuvanäyttely vuodelta 2015 On This Earth, A Shadow Falls (32 235 kävijää).
Veturitallin pääsaleissa kuvataiteilija Jarno Vesalan installaatioita ja Sivuraide-galleriassa kuvataiteilija Sanni Weckmanin tekstiiliteoksia 30.9–7.1.
