
Ensimmäistä kertaa kotiyleisönsä edessä pelannut Vilpas onnistui olemaan perjantai-iltana samaan aikaan sekä arka että laiska.
Huomattavasti valmiimpi Korihait rikkoi Bojan Sarcevicin johdolla Vilppaan aktiivisen palloskriinipuolustuksen ja tukki oman korinalustansa niin, ettei Vilppaalla ollut sinne mitään asiaa.
– Palloskriinipuolustus vaatii pallollisen puolustajan ja ison puolustajan yhteistyötä. Myös heikon puolen apu(puolustus) pitää olla valmis. Nyt se paketti ei ollut kasassa, Vilppaan parhaana palkittu Teemu Suokas myönsi.
Siinä missä Korihait teki pisteensä joko helpoilla lay-upeilla tai vapailla kolmosilla, joutui hitaasti palloa liikuttanut Vilpas tekemään valtavan työn jokaisen pisteen eteen.
Olisi saattanut luulla, että varsinkin harjoitusottelussa pelin kuva muuttuisi dramaattisesti pelin sisällä, mutta nyt niin ei totisesti käynyt.
Sarcevic ruokki loistavaa sentterikaksikkoa Mikael Aalto–Javion Ogunyemi kerta toisensa jälkeen, kun taas Vilppaan sentterikaksikko DeAndre Dishman–Luukas Vaara oli vaaraksi vain omilleen.
Korin alta tehdyt pisteet menivät Korihaille rumasti 42-24.
Dishmanille ei voikaan ennustaa pitkää liigauraa ja varusmiespalveluksensa juuri päättänyt Vaara jäi pahasti Aallon ja Ogunyemin jalkoihin.
Vilppaan sentteriongelmasta kertoo paljon se, että kun päätösneljänneksen alussa korin alle vaihdettiin nelospaikan kaksikko Onni Mäkynen–Juho Nenonen, seuraavat kolme minuuttia Vilpas vei 8–0.
Vilppaan muista amerikkalaispelaajista Georgian korikunkku Djimon Henson pääsi kyllä hyville heittopaikoille, mutta heitti 14 kertaa (!) ohi. Takamies Tavon King taas ei pystynyt ruokkimaan kuin itseään. Laituri Tyree Eadyn odotusarvo oli jo valmiiksi niin matalalla, että hän vaikutti paikoin jopa kohtuulliselta.
Yhtä kaikki, Vilppaan amerikkalaisnelikko hävisi Korihaiden vastaavalle kaikin tuomariäänin.
Nöyryyttävän kotidebyytin kruunasi vaka vanha Sarcevic, joka pullisteli omilleen neljännen (!) torjunnan jälkeen. Sitä hetkeä voi kutsua jo pohjakosketukseksi.
Ottelun jälkeen Vilppaan päävalmentaja Jussi Savolainen piti ilmeisen kovasanaisen puhuttelun omilleen.
– Saatiin kyllä kuulla, ja ihan oikein, että saatiin. Olimme huonolla jalalla liikkeellä. Hävisimme kaikki yksi vastaan yksi -tilanteet, emmekä olleet valmiita auttamaan toisiamme.
– Lähtökohtaisesti meidän pitäisi voittaa tällaiset joukkueet helposti. Onneksi päästään heti huomenna (lauantaina) pelaamaan, Suokas huokaisi.
Suokas ja Mäkynen olivat perjantaina Vilppaan ainoat valopilkut. Suokasta se ei juuri lohduttanut. Sen sijaan ensimmäinen kuukausi Salossa on maistunut.
– Kaikki toimii ja mut on otettu todella hienosti vastaan. Tosi kiva saada tavallaan uusi alku uralle.
Turnauksen avausottelussa Kouvot voitti Pyrinnön 91–75.
Kouvot tiedotti aikaisemmin päivällä, että vahvan viime kauden pelannut Quan Jackson palaa joukkueeseen. Kun perään lisää perjantaina 14 pistettä heittäneet Joel Mäntysen ja Aapeli Alasen sekä loistolöydöltä vaikuttavan Ricky Lindon (18) ja vasta 19-vuotiaan jässikän Malik Bowmanin, on Jyri Lehtosella käsissään taas kerran lupaava nippu. Joskin takamies Kamau Stokes näyttääkin vielä keskenkuntoiselta.
Pyrintö on tällä kaudella erittäin lyhyt, joukkueessa on vain yksi yli kaksimetrinen pelaaja (Nighael Ceaser, 203 cm). Perjantain joukkueesta puuttui kolme kotimaista runkopelaajaa (Justus Kilpinen, Chrystostom Chukwuma ja Valtteri Leppänen), mikä selittää sekavuuden. Sekou Sylla heitti 24 pistettä ja takamies Jordon Talley jakoi kahdeksan syöttöä – tämä tandem ainakin toimi.
Turnauksen päätöspäivä alkaa Korihaiden ja Pyrinnön ottelulla ja päättyy Vilpas–Kouvot-otteluun.
HANHIVAARA-TURNAUS
Vilpas–Korihait 67–76 (17–20, 13–20, 15–23, 22–13)
Vilppaan pisteet/levypallot: Teemu Suokas 16/4, DeAndre Dishman 7/6, Tyree Eady 10/2, Juho Nenonen 4/10, Onni Mäkynen 5/0, Thomas Rönnholm 0/0, Tavon King 9/2, Tuukka Juntunen 0/1, Luukas Vaara 0/2, Riku Laine 2/3, Djimon Henson 14/5.
Korihaiden parhaat pistemiehet: Mikael Aalto 17/6, Wesley Person 14/0, Travis Jocelyn 12/7, Jalen Jackson 12/4, Javion Ogunyemi 11/6, Bojan Sarcevic 8/5/7 syöttöä.
Levypallot: 38–42
Syötöt: 9–24
Menetykset: 11–15
Heittoprosentit:
1 p: 69–67
2 p: 41–62
3 p: 26–29
OHO!
Apuvalmentaja Teemu Rannikko oli siirtynyt katsomosta yhden rivin alemmas Vilppaan vaihtopenkille.
Pyrintö–Kouvot 75–91 (34–45)
Pyrinnön parhaat pistemiehet: Sekou Sylla 24, David Atore 16, Jordon Talley 11.
Kouvojen parhaat pistemiehet: Ricky Lindo 18, Aapeli Alanen ja Joel Mäntynen 14.
Lauantain ottelut: klo 14 Korihait–Pyrintö ja klo 16.30 Kouvot–Vilpas.
Vilppaalle jäi melkoisesti parannettavaa lauantaille – katso tästä perjantain ottelun tallenne!