Salon Vilppaan seiväshyppääjä Wilma Murto päätti kilpailukautensa Yhdysvaltain Eugenessa myöhään lauantai-iltana Suomen aikaa. Murto taivutti Timanttiliigan finaaleissa neljänneksi tuloksella 471.
– Vähän kaksijakoiset fiilikset. Ihan ok, pystyin sopeutumaan aikaeroon ja muuhun, mutta toki olisin halunnut hypätä korkeammalta. Ihan sellainen salonkikelpoinen lopetus tälle kaudelle, Murto kertasi CMoren haastattelussa.
Murto kertoi lomailevansa kolme viikkoa ennen kuin paluu treeneihin tapahtuu.
Neljännestä sijasta Murto tienasi 4 000 Yhdysvaltain dollaria, mikä on reilut 3 700 euroa.
Helsingin Sanomat laski, että ennen Timanttiliigan finaaleita Murto on kahminut palkintorahoja ulkoratojen kisoista yhteensä reilun 42 000 euron edestä. Yksistään MM-kisojen pronssista Kansainvälinen yleisurheiluliitto WA maksoi Murrolle 20 500 euroa. Eugenen palkintopotin myötä Murto kuittasi palkintorahaa tänä kesänä siis reilut 45 000 euroa.
Palkintorahojen päälle tulevat vielä kisoihin osallistumisesta maksettavat starttirahat sekä Murron henkilökohtaisten yhteistyökumppanien maksamat menestysbonukset.
Timanttiliigan finaaleissa palkintosummia oli korotettu normaalikisoista. Silti nekin herättivät kritiikkiä. Yhdysvaltain aitajuoksutähti Rai Benjaminin mukaan palkintorahat yleisurheilun kovimmassa kilpasarjassa ovat aivan liian pienet.
– Tämän täytyy muuttua, koska mitä tämä on? Älkää ymmärtäkö minua väärin, on se parempi kuin ei mitään, mutta tämä on ammattiurheilua, Benjamin kirjoitti X:ssä (ent. Twitter).
Benjamin voitti Eugenessa 400 metrin aitakisan ja tienasi siitä 30 000 dollaria.
Kokonaisuutena Murto oli tyytyväinen kauteensa. MM-pronssin lisäksi Murto taivutti uransa ensimmäiseen Timanttiliigan osakilpailuvoittoon, kun hän oli ykkönen Lontoossa heinäkuussa. Murron vahva vuosi alkoi jo talvella, kun hyppäsi EM-hallikultaan.
– Perustaso nousi, vaikka sellainen piikki sieltä jäi puuttumaan. 480 ei ole sitä, mihin olisi ollut kapasiteettia. Mutta hyvä perustaso on se, millä mahdollistetaan, että voi kilpailla mitalisijoista, Murto totesi Suomen Urheiluliiton nettisivuilla.
Murron ennätys 485 on peräisin Münchenin EM-finaalista viime vuodelta.
Eugenessa Murto siirsi kaksi yritystä uusiin SE-korkeuksiin 486, mutta se jäi ylittymättä vielä ainakin tällä kaudella.
– Vähän oli epätasaisuutta tekemisessä ja juoksemisessa, Murto tuumi.
Murron mukaan kuuden hyppääjän kisa oli haastava.
– Tuntui, että saa olla joka toinen minuutti hyppäämässä. Juteltiin tuossa hyppääjien kesken, että olisi voinut olla rauhallisempi tahti, hän sanoi.
– 471:n jälkeen 481:n ensimmäinen hyppy tuli tosi nopeasti ja siksi siirsin kaksi seuraavaa hyppyä 486:een. Vaihdoin siihen seipään ja todettiin, että jos saan hyvän hypyn, 486 menee.
Myös Murron valmentaja Jarno Koivunen oli samaa mieltä.
– Se oli ikävää, että 471 meni viimeisellä, koska sen jälkeen seuraavat hypyt tulivat niin nopeasti, kun kilpailijoita oli niin vähän.
Kisan voitti Yhdysvaltain Katie Moon, joka päihitti uusinnassa Slovenian Tina Sutej’n ylittämällä 486. Aiemmin kaksikko hyppäsi samalla kirjauksella 481 yli.