Yhdysvalloissa hiljennyttiin muistamaan syyskuun 11. päivän terrori-iskujen uhreja

0
Kuvat World Trade Centerin savuavista tornitaloista ja niiden romahtaminen suorassa tv-lähetyksessä jäivät lähtemättömästi tapahtumia todistaneiden ihmisten mieleen. LEHTIKUVA/AFP
Kuvat World Trade Centerin savuavista tornitaloista ja niiden romahtaminen suorassa tv-lähetyksessä jäivät lähtemättömästi tapahtumia todistaneiden ihmisten mieleen. LEHTIKUVA/AFP

Yhdysvalloissa hiljennyttiin maanantaina muistelemaan syyskuun 11. päivän terrori-iskuja, joista tuli kuluneeksi 22 vuotta. Liki 3 000 iskuissa kuolleen ihmisen nimet luettiin ääneen, ja heidän muistokseen soitettiin kelloja New Yorkissa, Washingtonissa ja Pennsylvaniassa.

Varapresidentti Kamala Harris sekä entiset ja nykyiset New Yorkin pormestarit osallistuivat muistotilaisuuteen terrori-iskujen muistomerkillä New Yorkissa yhdessä uhrien omaisten ja sukulaisten kanssa.

– Toivoisin, että minulla olisi ollut mahdollisuus todella tuntea sinut. Kaikki perheessä ikävöivät sinua. Emme unohda koskaan, sanoi pelastusoperaatiossa kuolleen palomiehen pojanpoika Allan Tarasiewicz seremoniassa.

Valtiovierailulta Vietnamista palaava Yhdysvaltain presidentti Joe Biden osallistui muistotilaisuuteen maanantaina Yhdysvaltain sotilastukikohdassa Anchoragessa, Alaskassa.

Osama bin Ladenin suunnittelemassa itsemurhaiskussa kaksi kaapattua lentokonetta lensi New Yorkissa World Trade Centerin kaksoistorneja päin, minkä seurauksena pilvenpiirtäjät romahtivat. Kolmas kaapattu kone osui Yhdysvaltain puolustusministeriön rakennukseen Pentagoniin Virginiassa lähellä Washingtonia.

Neljäs kone syöksyi maahan Pennsylvanian maaseudulla matkustajien yritettyä taltuttaa kaappaajat. Tämä kone oli matkalla Washingtonia kohti.

Ensin Afganistaniin, sitten Irakiin

Yhdysvalloissa päivämäärän mukaan nimellä 9/11 tunnetuista terrori-iskuista tuli myös merkittävä historian käännekohta. George W. Bush oli ollut siinä vaiheessa Yhdysvaltain presidenttinä alle kahdeksan kuukautta, ja iskujen seurauksena ulkopolitiikka dominoi hänen presidenttikauttaan.

Vielä samana syksynä 2001 Yhdysvallat hyökkäsi Afganistaniin ja kaatoi Osama bin Ladenia piilotelleen Taleban-hallinnon. Afganistanin sodalla oli kansainvälisen yhteisön laaja tuki, mutta paljon kiistanalaisempi oli Yhdysvaltain julistama terrorismin vastainen sota. Sen varjolla Yhdysvaltain hallinto sai 2000-luvun aikana muun muassa laajoja valtuuksia kansalaisten tarkkailemiseen. Yhdysvallat myös esimerkiksi kidutti terrorismista epäiltyjä vankeja Guantanamon vankileirillä.

Toinen merkittävä seuraus oli Irakin sota, joka alkoi maaliskuussa 2003 Yhdysvaltain hyökätessä Irakiin ja kaataessa Saddam Husseinin hallinnon. Vaikka Irakilla ei ollut varsinaista yhteyttä bin Ladeniin ja syyskuun 2001 terrori-iskuihin, Bushin hallinto käytti hyväkseen Yhdysvalloissa vallinnutta pelon ilmapiiriä ja väitti että Saddamin hallinnolla on joukkotuhoaseita.

Bin Laden onnistui pakoilemaan Yhdysvaltoja toukokuuhun 2011 asti. Tuolloin Yhdysvaltain tiedustelu yhytti hänet Pakistanista, ja hänet surmattiin Bushia presidenttinä seuranneen Barack Obaman hyväksymässä operaatiossa.

WTC:n kaksoistornien paikalle rakennettiin uusi pilvenpiirtäjä One World Trade Center, joka avattiin vuonna 2014.

Terrori-iskut synnyttivät myös joukon salaliittoteorioita. Jotkut esimerkiksi uskovat, että Yhdysvaltain hallinto joko tiesi iskuista etukäteen ja antoi niiden tapahtua tai jopa oli iskujen takana.

– – – –

Lähteenä myös uutistoimisto AFP

Anssi Rulamo, Lassi Lapintie

Subscribe
Huomio
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments