Kiusaamisen ehkäisyyn hyvä panostaa – mutta someosaaminen ei ole enää erityistaito

1
Kiusaamiseen on puututtava aina. Kuva: Lehtikuva/Markku Ulander

Salo aikoo hankkia ulkopuolista asiantuntija-apua kitkeäkseen somessa tapahtuvaa koulukiusaamista (SSS 19.10.). Maltillinenkin määrärahaesitys antaa kaupungilta tärkeän viestin. Lasten ja nuorten hyvinvointi otetaan täällä tosissaan.

Jo pelkästään reaalimaailmassa tapahtuva kiusaaminen on vakava ongelma, joka työllistää ja kuormittaa opettajia ja koulujen muuta henkilökuntaa. Verkossa tapahtuvaan kiusaamiseen puuttuminen on tälle luonnollinen vastinpari. Viestintärauhan riistäminen voi olla lapselle jopa koulussa tapahtuvaa häirintää suurempi henkinen stressinaiheuttaja. Koulusta pääsee välillä pois, mutta sähköinen maailma on nuortenkin arjessa läsnä aina.

Ostopalvelulla ei kuitenkaan saada mitään uutta tai ihmeellistä. Käytännössä aikuiset voivat tarjota kanavan, jota pitkin nuoret voivat olla yhteydessä kohdattuaan verkkokiusaamista. Mitään valvontajärjestelmää ei siis olla rakentamassa.

Vastaavaa palvelua Suomessa tarjoava yritys myy kaupungeille asiantuntijatiimin, joka perkaa tehtyjä ilmoituksia. He käyvät ilmoituksen läpi, analysoivat tilanteen ja antavat ilmoittajalle neuvoja ja tukea.

Lisäkädet ovat tarpeen, mutta samalla tulisi tiedostaa, että tällaista osaamista tarvitaan myös koulujen oman henkilökunnan parissa. Some ja verkkomaailma eivät ole enää mikään erikoisala. Nuorten kanssa työskentelevien pitää osata toimia siellä, missä nuoretkin ovat. Vähintään toimintaympäristö pitää tuntea.

Lisäksi olisi hyvä käydä keskustelu siitä, miten kaupunki ja hyvinvointialue jakavat vastuun kiusaamisen ehkäisyssä. Nyt Salo on tekemässä ostopalveluhankintaa, vaikka koulujen oppilashuollon henkilöstö on siirtynyt Varhan vastuulle.

1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Somettaja
4 kuukautta sitten

Nyt täytyy kyllä olla pääkirjoituksen kirjoittajan kanssa samaa mieltä. En usko, että tämä ostopalvelu tarjoaa yhtään mitään enempää kuin jo kouluissa osataan moniammatillisissa ryhmissä tarjota. Kyseisen palvelun hinta olisi myös mielenkiintoista tietää. Tässä on varmasti taas kyse siitä, että paperilla saadaan näyttämään siltä, että kiusaamiselle on tehty jotain kouluissa, vaikka vaikuttavuutta ei juurikaan olisi.