Salo tarvitsee monitoimihallin

0

Lasten liikkumattomuuskriisi syvenee ja odotamme istuvalta hallitukselta toimia Suomen toimintakyvyn pelastamiseksi. Jos jäämme tätä odottamaan, lasku Suomen kansalle tulee olemaan jälleen käsittämättömän suuri.

Seurat ja vapaaehtoiset täyttävät jo kirkkaasti oman ruutunsa, mutta pienillä vanhempien varoilla toimivilla seuroilla ei ole mahdollisuutta investoida jatkuvasti kasvavaan resurssihaasteeseen.

Iso kysymys siis kuuluu, miten hyödynnämme kuntatasolla käytettävissä olevat eurot? Miten saamme investoidulle kuntaeurolle parhaan mahdollisen SROI:n eli investoinnin sosiaalisen tuoton?

Salo on Suomen 20. suurin kaupunki ja ylivoimaisesti suurin kaupunki, jossa ei ole jalkapallohallia (lue monitoimihallia). Yksin jalkapallo liikuttaa Salossa noin 1 400 lasta. Talviaikaan näillä 1 400 lapsella on käytössään yksi lämmitettävä keinonurmi, joka sekin on tiensä päässä.

Olosuhteet esimerkiksi koululaisten aamuharjoituksissa ovat monesti karmivat. Paikalliset seurat ovat rakentaneet omakustanteisesti tekonurmia ja niille valaistuksia, keventääkseen suurinta kenttäpulaa, mutta nämäkään kentät eivät ole talven kylminä kuukausina käyttökelpoisia.

Rakentamalla täysimittaisen jalkapallohallin, asianmukaiselle juoksusuoralla, voisimme palvella upeasti myös yleisurheilua, pesäpalloa, eläkeläisliikuntaa, koululiikuntaa jne.

Tällöin hallin vakiokäyttäjiä olisi jo reilut 2 000. Tähän päälle alueen kilpailulliset aikuisjoukkueet, jotka nekin pelaavat talvisarjoina mm. Ykköscupia. Joko olisi aika ryhtyä sanoista tekoihin?

Tuomas Talvo