
Salon syysmarkkinoista tuli hyvän sään takia menestys, ja varsinkin Tivoli Sariola veti kävijöitä ennätystahtiin.
Tivolin toimitusjohtaja Ville Sariola nostikin Salon Seudun Sanomissa esiin tutun toiveen: voisiko tivolialuetta laajentaa ja markkina-aikaa pidentää?
– Mitä enemmän saisimme tilaa, sitä enemmän voisimme tuoda Saloon muitakin laitteita. Siten jonotkin purkautuisivat tehokkaammin, Sariola perusteli (SSS 1.10.).
Salon kaupunginpuutarhuri Matti Nikanderille Sariolan toive on tuttu, ja se nousee esiin aika ajoin.
– Ymmärrettävä toive kyllä, mutta aika hankalalta se tuntuu toteuttaa. Tila on aika äärimmilleen vedetty, hän vastaa.
Nikanderin mukaan tivolialue pieneni, kun torille rakennettiin nykyinen esiintymislava. Sen jälkeen tivoli on ollut nykyisellä alueellaan.
– Ympyräparkista annettiin heille puolet kokeilumielessä, ja se on nyt vakiintunut. Se on ollut hyvä uudistus, joka paransi markkinadynamiikkaa ja ihmisten liikkuvuutta. Se hyödyttää myös markkinakauppiaita, Matti Nikander sanoo.
Jos tivolille haluttaisiin järjestää lisää tilaa torilta, myyntipaikkoja pitäisi vähentää tai niitä pitäisi sijoitella uudelleen. Vähentäminen ei tule kysymykseen.
– Meillä on reilut 400 myyntipaikkaa. Markkinapaikat menevät hyvin kaupaksi, ja myyjiä tulee ympäri maata. Paikat myytiin lähes loppuun tänä vuonnakin, Matti Nikander muistuttaa.
Syysmarkkinoiden käytössä on nykyisin torin ja Horninkadun lisäksi Länsiranta ja Vilhonsilta.
Tapahtuman laajentaminen olisi hankalaa. Esimerkiksi kirjaston ja joen välinen katuosuus on markkinakauppiaiden pysäköintipaikkana.
Voisiko markkinoita laajentaa Helsingintielle Taiteiden Yän tapaan? Ajatus ei innosta Matti Nikanderia.
– Kaupunkiin tullaan ja lähdetään pois. Autoliikenne on aika kova tapahtuman aikana, ja pysäköintialueet täynnä pitkällä Moisiossa asti. Liikennettä on sen verran, että aika paha olisi ruveta sulkemaan lisää katuja. Tämä on myös turvallisuuskysymys. Pelastusajoneuvojen pitää päästä liikkumaan.
Kysymys aukioloaikojen jatkamisesta aiheuttaisi lisäkuluja kaupungille vartioinnin ja siivouksen takia.
– Markkinat kestää jo kolme päivää. Suomessa ei ole monta kolmipäiväistä tapahtumaa, vaan yleensä ne kestävät kaksi päivää, Nikander sanoo.
Markkinat päättyvät Salossa lauantaina kello 16. Matti Nikanderin mukaan kaupunki aloittaa katujen ja ympäristön siivouksen kaksi tuntia myöhemmin, ja työhön on varattu neljä tuntia. Mikä tahansa muutos aiheuttaisi ketjureaktion järjestelyissä.
– Minkälainen markkinat nykyään on, on pitkän ajan kuluessa hiottu konsepti. Nykyinen tasapaino niin tilojen kuin ajan puolesta on hyvä.
Aikoinaan lauantai-iltana oli tivoli auki myöhään. Muistan kun lähdettiin varta vasten kartsalle.
No tuohan on hiukan tahdosta kiinni. Kaupungin talon parkkis on lähellä, vanhan kaupungintalon piha, ja voisihan sitä laajentaa plazaan päin vilhonkatua pitkin ihan Hämeentielle asti.
Kristiinankaupungin kesämarkkinoille kerran osuttiin. Väkeä oli ihan villisti, varsinaista toria en havainnut, mutta kadut korttelin kahdelta sivulta suljettu liikenteeltä. Katujen reunat olivat myyntikojuja vieri vieressä, jalkakäytävät vapaana. Mutta tivoli oli muualla.
Salossa kaikki muutos on hankalaa
Lähteekö tarve laajennukselle tivoliyrittäjän tarpeista vai salolaisten kävijöiden kokemasta markkinatunnelmasta.
Mitä hyötyä on laajentaa markkinoita, kun nytkin joka toinen koju on jo lakumyyjä. Ei mitään lakumyyjiä vastaan, mutta ymmärrätte pointin.
Lakut jäi tiskille, mutta pusulaatikot menivät kaikki. Lauantaina vain yhdellä myyjällä oli pusuja myynnissä ja ostajia riitti. Aika väljältäkin torialue tuntui.