Carlyle Nusbaum oli ainoa kärkiottelun arvoinen pelaaja lässähtäneessä pelissä – ”Tehtiin tämä itse vaikeaksi”, tuumasi LP Viestin Arita Ternava

0
Ottelutunnelmat näkyivät liberoista: LP Viesti ja Anna Syrjälä pettyivät, Pölkky ja Juulia Jäppinen juhlivat. (kuva: SSS/Juha Tuuna)

Hyvästä syystä innolla odotettu lentopallon naisten Mestaruusliigan kärkiottelu LP Viestin ja Pölkky Kuusamon välillä ei ollut intoa ylläpitävää katsottavaa. Edes Pölkky ei voi olla erityisen tyytyväinen peliinsä 3–0-voitosta huolimatta.

Esimerkiksi ensimmäisessä erässä molemmat joukkueet jäivät tehoissa miinuksen puolelle. Se on jo varsin harvinaista.

– Jos Carlyle Nusbaumin jättää pois, niin aika heikko oli tänään Kuusamokin, totesi LP Viestin päävalmentaja Tomi Lemminkäinen.

– Kaksi ensimmäistä erää oli hermostunutta peliä molemmilta joukkueilta, eikä kumpikaan onnistunut hyökkäyksessään parhaalla tavalla, komppasi Pölkyn kollega Sotiris Gkotsis.

Joukkueiden välinen ero oli sen verran iso, ettei Pölkyn yleispelaaja Nusbaum toki täysin yksin voittoa ratkaissut. Silti hänen Suomen kentille 178-senttiseksi pelaajaksi hurjat hyökkäyksensä veivät toisen erän Pölkylle, vaikka LP Viestikin pääsi kertaalleen yrittämään ratkaisua eräpallosta.

Nusbaumin osuus Pölkyn kaikista hyökkäyspisteistä oli reilusti yli 40 prosenttia. Kuvaavaa on, etteivät muut joukkueen laitapelaajat päässeet plussan puolelle.

Eikä tämä ollut vain sunnuntain asia. Nusbaum on tehnyt alkukauden aikana pisteen lähes joka toisesta hyökkäyksestään. Tämänkaltaiset luvut ovat LP Kangasalan Iina Andrikopouloun ohella laitapelaajista aivan omassa luokassaan.

Vastaavasti Daria Butkevych ei onnistunut toteuttamaan sitä ainoaa etukäteen LP Viestin hallussa ollutta pelipaikkaetua. Hakkuripelaaminen kun jäi vaisuksi molemmilla joukkueilla.

LP Viestin ”kone” ei lähtenyt käyntiin kunnolla missään vaiheessa. Toisen erän lopun kiri oli toki ansiokas, ja pienet jossittelun aiheet muodostuivat kahdesta Pölkyn verkkonauhan avulla syöttämästä ässästä.

Mutta silti:

– Jos koko joukkueen plusmiinus on +1, ei kauheasti voita pelejä. Ja kun puolustuksen jälkeinen hyökkäys oli 17 prosenttia. Tehtiin tämä itse vaikeaksi, ja toinen kosketus oli se, minkä olisi pitänyt toimia paremmin, teki yleispelaaja Arita Ternava osuvia huomioita.

Joukkueet lähtivät otteluun siinä mielessä erilaisista asetelmista, että LP Viestillä oli takana yli puolentoista viikon ottelutauko, kun taas Pölkky tuli Saloon tyypillisen pitkän matkan tuplapelin jälkimmäiseen osaan.

– Olen ylpeä joukkueesta. Tämä on ollut erittäin pitkä viikonloppu, hymähti Nusbaum, joka on toisaalta jo tottunut vastaavaan kahden aiemman Pölkky-kautensa aikana.

LP Viestin ainoa poikkeus otteluvalmistautumisessa oli se, että niin sanottu pääharjoitus tehtiin perjantaina, kun osa pelaajista oli lauantaina A-tyttöjen turnauksessa.

– Meillä oli hyvä treeniviikko alla. Pelaamme harjoituksissa nopeampaa lentopalloa ja enemmän keskeltä. Nea (passari Luntamo) pystyy siihen – nyt se vaan pitää siirtää otteluihinkin, Lemminkäinen mietti.

LP Viestin keskihyökkäysten määrä jäi koko ottelussa vain kymmeneen, ja niistäkin osa tuli vastapalloista.

NAISTEN MESTARUUSLIIGA

LP Viesti–Pölkky 0–3 (21–25, 26–28, 16–25)

LP Viestin pisteet/plusmiinus: Emmi Mäki-Kojola 8/+6, Arita Ternava 8/+4, Saimi Heikkinen 0/0, Kristina Yordanova 7/-4, Daria Butkevych 9/+2, Clemence Garcia 3/-2, Iina-Reeta Kaikkonen 3/+2, Nea Luntamo (passari) 4/0. Libero Anna Syrjälän vastaanottoprosentti 40.

Pölkky: Lexi Pollard 6/-2, Carlyle Nusbaum 18/+9, Madeline Palmer 2/0, Bettina Yli-Sissala 6/-1, Cortney VanLiew 5/0, Amiya Jones 10/+7, Sofia Lehto (passari) 3/+2. Libero Juulia Jäppisen vastaanottoprosentti 67.

Hyökkäysprosentti: 29-41
Vastaanottoprosentti: 40-50
Torjuntapisteet: 10–6
Ässäsyötöt/syöttövirheet: 6-11/15-8

Tuomarit: Suvi Rönnqvist ja Pasi Hakkarainen
Yleisöä: 622

SSS-pisteet: Mäki-Kojola 3, Ternava 2, Kaikkonen 1.
Pistekilpailun tilanne: Garcia 5, Mäki-Kojola, Ternava ja Netta Laaksonen 4, Yordanova ja Butkevych 3, Kaikkonen 1.

OHO!

Emmi Mäki-Kojola hyökkäsi vain kaksi kertaa mutta oli silti lähellä LP Viestin parhaan pisteentekijän titteliä.

LP Viestin seuraava ottelu: la 25.11. LP Kangasala–LP Viesti Pitkäjärven koululla klo 17.

LP Viestin riskisyötöt eivät tuottaneet tulosta – ”Ehkä olisi pitänyt jossain vaiheessa sanoa, että vaihda hyppyleijaan”

Subscribe
Huomio
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments