Ei mikään peruspappi: Perniön aluekappalainen Johannes Alaranta on entinen lestadiolainen, joka suututti blogillaan liikkeen johtomiehet

Johannes Alaranta on keittänyt kaksi pannullista kahvia. Hän uskoo, että siinä on tarpeeksi tarjottavaa niille, jotka haluavat kuulla Alarannan muutaman vuoden takaisesta erosta vanhoillislestadiolaisesta liikkeestä.
Perniön aluekappalainen on väärässä. Luentoa tulee maaliskuussa kuulemaan seurakuntatalolle 200 henkilöä. Paikat loppuvat kesken, ja tietysti kahvikin.
– Ehkä ihmiset olivat jo tunsivat minut, mutta eivät olleet koskaan kehdanneet kysyä lestadiolaisuudesta, Alaranta miettii.
Alarannalla on yllään huppari ja Harley Davidson -t-paita. Hän suunnittelee ottavansa uuden tatuoinnin, sanoo pohjoispohjalaisittain helevetti eikä hän pidä ihmisistä, joita hän kutsuu uskovaisiksi. Niistä, jotka tuomitsevat, rajoittavat ja ovat mielestään aina oikeassa.
Alaranta on vanhoillislestadiolaisen pappi-kansanedustajan poika Merijärveltä Pohjois-Pohjanmaalta ja liikkeen entinen puhuja, joka painostettiin pois lestadiolaisten järjestöstä eli Rauhanyhdistyksestä.

Ennen eroa Alaranta oli pitänyt tuhansia lukijoita kerännyttä blogiaan, jota hän nimittää ”lestadiolaisten seiskaksi”. Nyt jo netistä poistamissaan teksteissä Alaranta pohti liikkeen linjauksia, kieltoja ja kaksinaismoralismia joskus enemmän, joskus vähemmän verhotusti piikitellen.
Alaranta oli myös mukana kulisseissa varoittamassa liikkeen johtoa orastavasta pedofiliakohusta 2010-luvun alussa, kun tutkija Johanna Hurtig selvitti liikkeen sisällä tapahtunutta ja visusti salattua alaikäisten seksuaalista hyväksikäyttöä. Liikkeen johto ei ottanut neuvoja kriisiviestinnän tarpeesta huomioon, ja kohu oli valtava.
Avoimuuden ja suorapuheisuuden seurauksena olivat ensiksi hyviksi neuvoiksi verhotut puhuttelut ja ojentamiset, lopulta eristäminen. Alaranta ymmärsi olevansa ei-toivottu henkilö.
Ja siitähän hän ei lopulta välittänyt lainkaan.
– Ymmärsin teologiaa opiskellessani, etteivät asiat, joita minulle on opetettu, pidä paikkaansa. Alitajuisesti olin tiennyt sen jo ennenkin. Siksi liikkeestä irtautuminen ei ollut minulle niin raskasta, hän miettii.
Kaikille erkaantuminen tiiviistä uskonyhteisöstä ei ole yhtä helppoa. Pahimmillaan liikkeen mukana menevät välit ystäviin ja perheisiin. Alarannan mukaan se on yksi syy, miksi liike myös pysyy koossa. Harva uskaltaa käydä läpi uskonkriisin ja lähteä pois, kun jääminen on helpompaa.

Oman erkaantumisensa vanhoillislestadiolaisuudesta Alaranta purki kirjaksi. Kun kirja Erään prosessin kuvaus ilmestyi vuonna 2013, Alaranta ei antanut siitä ensimmäistäkään haastattelua.
Kiinnostusta olisi kyllä ollut. Samaan aikaan Alaranta väitteli rippisalaisuudesta. Hän ehdotti väitöksessään, että pappien vaitiolovelvollisuus on murrettava silloin, kun lapsen etu ja hyvinvointi niin vaatii.
– Minua pyydettiin jopa Maria Veitolan show’hun, hän lupasi järjestää lapsenvahdin ja kyydin Perniöstä kuvauksiin. Katsoin sitä yhden jakson telkkarista. Siinä oli Vesa Keskinen kännissä. En mennyt, ajattelin että juottavat vielä minutkin, Alaranta nauraa.
Perinteisesti lestadiolaiset eivät televisiota katsele. Se on yksi, mutta ei suinkaan pahin liikkeen kielloista, jotka rajoittavat ihmisten omia valintoja – ja joita Alaranta ei ymmärrä.
Rajoittavimpiin kuuluu ehkäisykielto, joka ajaa monet suurperheelliseksi. Yhteiskunta taas ei suurperheille erityistä tukea tarjoa, ja monet ovat Alarannan mukaan taloudellisissa vaikeuksissa.
– Ihmiset laittavat itsensä ahtaalle turhaan. Se on tyhmää. He väittävät, että kyse on Jumalan sanasta. Ei ole, se on vanhojen miesten sanaa.

Vanhoillislestadiolaista lapsuudenkotiaan Alaranta sanoo parhaaksi mahdolliseksi kasvuympäristöksi. Uskonkiistoja hän ei käynyt kotona, vaan rauhanyhdistysten valtamiesten kanssa.
Yläasteikäisenä Alaranta kuunteli RadioMafiaa ja nauhoitti c-kasetille heviä. Se ei ollut vanhoillislestadiolaisille luvallista. Vielä vähemmän luvallista oli, että teini-ikäinen Alaranta joi salaa pussikaljaa niin kuin muutkin ikäisensä.
Rajoituksista ehkä eniten Alarantaa harmitti seuraurheilun kielto. Hän oli lahjakas jääkiekossa, mutta peleihin ei ollut asiaa.
– Väitän, että lestadiolaisissa menee hirveä määrä urheilijoita hukkaan jo pelkästään siksi, että lestadiolaisilla on niin terveet elämäntavat.
Urheilun lisäksi epäilyttävää on myös kulttuuri. Taiteelliset ja musiikilliset harrastukset ovat kiellettyjä. Miksi, sitä Alaranta ei ymmärrä.
– Ehkä taustalla on ajatus siitä, että jostakusta voi tulla liian tärkeä. Samaan aikaan taas lestadiolaiset voivat tehdä bisnestä rajattomasti.
Bisneksentekoa kokeili Alarantakin. Hän oli osakkaana yrityksessä, joka toi ensimmäiset liikkuvaa kuvaa esittävät mainostaulut kadunvarsille ja apteekkeihin. Kun muut osakkaat eivät olleet halukkaita investointeihin, Alaranta jäi pois.
Alarannasta ei koskaan pitänyt tulla pappia. Hän opiskeli hallinto- ja oikeustieteitä ja päätyi projektitöihin Martti Ahtisaaren CMI-toimistoon.
– Mara totesi kerran, että nyt tarvittaisiin lainoppinutta, joka ymmärtää teologisia termejä. Ilmoittauduin pääsykokeisiin.
Alaranta sai opiskelupaikan, mutta ei aloittanut opintoja vaan muutti Brysseliin. Työnantajana oli europarlamentaarikko Paavo Väyrynen, joka tarvitsi avustajaa.
– Paavo oli minua kohtaan reilu. Ensimmäinen työni oli tehdä hallintotieteen graduni loppuun – kuukausipalkalla. Mutta Paavo on maineensa veroinen äijä, Alaranta virnistää.
Pikavisiitti Brysseliin venähti seitsemäksi vuodeksi, jona aikana Alaranta opiskeli teologian maisteriksi.

Perniöön Alaranta päätyi puolisonsa kautta. Kun perhe muutti Brysselistä Suomeen, kanttoriksi opiskellut Maria Rainio-Alaranta sai paikan Perniön seurakunnasta vuonna 2007.
Johannes Alaranta puolestaan pääsi Turkuun Maarian seurakunnan papiksi. Kun Perniössä vapautui paikka, hän harkitsi hakemista kauan. Vastuut Turussa olivat kasvamassa, ja hän tunsi kiitollisuudenvelkaa seurakunnalle, jossa hän oli oppinut papin työn.
Alaranta valittiin virkaan äänin 25–6. Vastaehdokas oli hänen mukaansa Perniössä suositumpi, ja perinteinen pappi. Sitä Alaranta ei ole.
Hän on kirjoittanut nimensä eutanasiaa kannattavaan lakialoitteeseen ja on valmis vihkimään homopareja heti, kun joku vain kysyy.
–Vihkiihän kirkko pellonläntäreitä, hevosia ja rakennuksiakin, miksi ei toisia ihmisiä?
Alaranta ei usko määräyksiin eikä dogmeihin, tulivatpa ne vaikka luterilaisen kirkon johdolta. Hän pohtii sen olevan kaikua lestadiolaisuudesta ja sen säännöistä. Uskossaankin hän sanoo olevansa agnostikko.
–Jokaisen pitää olla, sillä eihän Jumalasta voi mitenkään tietää. Jos joku muuta väittää, hän valehtelee – tai ei ole ajatellut asiaa.

Perniössä Alaranta on ollut elvyttämässä hiljentynyttä nuorisotyötä ja aloittamassa äijäklupia, jossa miehet syövät, saunovat ja juttelevat. Hän on kohnannut läpi kirkon tiloja ja varastoja ja löytänyt muun muassa Missale Aboense -teoksen vuodelta 1488. Kyseessä on äärimmäinen harvinaisuus, latinankielinen messukirja, joka on painettu Suomea varten Lyypekissä.
– Olen tilannut sille kolme vuotta sitten vitriinin Salosta, mutta vielä ei ole kuulunut.
Perniössä pyörähti myös entinen pomo Väyrynen. Hän otti yhteyttä presidentinvaalikampanjansa aikaan ja pyysi Alarantaa järjestämään vaalitilaisuuden Perniöön. Alaranta keitti kaksi pannullista kahvia, ja kuulijoita tuli paikalle 120.
Kyläläisille Alaranta on tullut sen verran tutuksi, ettei kaupasta pääse juttutuokiotta pois. Ja niin pitää ollakin, hän katsoo.
– Ei papin työ ole työtä, vaan ihmisten kanssa olemista. Eniten pappia tarvitaan suurten menetysten äärellä, tilanteissa, joissa elämältä menee pohja pois. Kuolemantapausten aikaan on tärkeää, että läsnä on ihminen, joka ei pelkää kuolemaa ja on läsnä.
Surevien järkytykseen tottuu, sanoo Alaranta. Hänen palautumiskeinonsa on urheilu.
– Menen takomaan punttisalille säkkiä tai kolistelemaan rautaa. Mulla on niin yksinkertaiset aivot, että se riittää.

Aluekappalaisen, tai aluelappalaisen niin kuin Alaranta itseään nimittää, huumorintaju ei ole jäänyt seurakuntalaisilta huomaamatta. Hän sanoo yllyttävänsä rippikoululaisia keksimään jotain hauskaa.
Niinpä yhtenä vuonna rippilapset tulivat alttarilta kirkon läpi letkajenkkaa.
Ratsastusriparilaisilla puolestaan oli keppihevoset. Papilla ei ollut, joten hän laukkasi kolehtihaavin kanssa.
– Perniöläiset ovat ottaneet meidät todella hyvin vastaan, ja viihdymme hyvin.
Kymmenessä vuodessa Perniö on Alarannan mukaan kurjistunut. Lakkautettujen palveluiden lista on pitkä: poliisi, Kela, monet bussivuorot, vuoropäiväkoti, hammashoitola…
Alaranta on itsekin osallistunut päätöksentekoon päättyvällä vaalikaudella Salon sosiaali- ja terveyslautakunnassa keskustan edustajana. Vaikutusmahdollisuuksia hän kuvailee olemattomaksi.
– Päätökset on hoidettu valmisteluvaiheessa, ja lautakunta takertuu lillukanvarsiin kun ei muutakaan voi.
Kuntavaaleissa Alaranta ei ollut ehdolla.

Pääsiäisen aikaan Perniön kirkossa on luvassa jotain uutta. Maria Rainio-Alarannan ehdotuksesta lauantaina klo 23 alkaa keskiyön messu. Vanhan perinteen mukaan samalla päättyy paastonaika, joten jumalanpalveluksen jälkeen kirkossa on tarkoitus syödä eväitä.
– En tiedä yhtään, mitä siitä tulee, kun en ole aiemmin ollut vastaavassa mukana, Alaranta sanoo ja miettii ehkä tuovansa itsekin jotain syötävää muille. Tai kenties hän keittää kaksi pannullista kahvia.
Alarannan suosikkikirkkopyhä on kuitenkin kiirastorstai, ja tarkemmin kiirastorstain ilta.
– Silloin suntio ja minä riisumme alttarin kaikista koristeista ja verhoamme sen mustalla. Lopuksi lauletaan virsi ilman säestystä. Se on hieno hetki.
– Tyhjässä alttarissa on kaikki, mikä on kristinuskossa oleellista. Ei tarvita mitään ulkoista. Mitä vähemmän ihminen rajaa Jumalaa, sitä suurempi se on. Kaikki rajaukset pienentävät Jumalaa.

Johannes Alaranta

• Syntynyt 1978 Merijärvellä
• Hallintotieteiden ja teologian maisteri
• Väitteli teologian tohtoriksi rippisalaisuudesta. Hän ehdotti väitöksessään, että pappien rippisalaisuus pitäisi voida murtaa, kun kyse on lasten edusta.
• Aikoo seuraavaksi tehdä väitöskirjan oikeustieteiden alalta.
  Ykkösakselin varapuheenjohtaja

Juttu on julkaistu Salon Seudun Sanomissa 17.4.2017