
Musiikki esitetään a cappella -kuorolauluna, eli rytmit ja harmoniat luodaan ihmisäänten avulla. Joihinkin kappaleisiin on otettu mukaan piano tai tinapilli.
Konsertissa kajahtaa esimerkiksi Pohjalainen uskontunnustus, ja eteläafrikkalaisten rytmien mukana jammataan laulussa Mennään kotiin. Kappaleet on valittu sanoman perusteella: niiden on haluttu koskettavan, lohduttavan, puhuttelevan ja rohkaisevan kuulijaa.
Musiikkikappaleet on sovittanut kuoronjohtaja Juha Törmä. Hän on Sibelius-Akatemian kasvatti, joka on toiminut esimerkiksi orkesterinjohdon opettajana.
Konsertti järjestetään Salon evankelisluterilaisen seurakunnan, vapaaseurakunnan ja helluntaiseurakunnan yhteistyönä. 50 vuotta tänä vuonna täyttävä Braxén sai alkunsa vapaakirkosta.
Kamarikuoro Braxénin konsertti Halikon kirkossa lauantaina 25.11. klo 18. Vapaa pääsy, maksullinen käsiohjelma.