Isä opetti tyttärensä ajamaan traktoria ja käyttämään moottorisahaa – pappanakin Pertti Taskinen haluaa opettaa käytännön taitoja

0
Papan kanssa oppii, minkälaista ruuvimeisseliä missäkin tilanteessa tarvitaan. Pertti Taskinen on opettanut nuorinta lapsenlastaan Tuure Taskista muun muassa käyttämään työkaluja ja ohjaamaan kaivinkonetta. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Halikkolaisella Pertti Taskisella, 79, on neljä tytärtä, joista kenelläkään ei mene sormi suuhun, jos autosta puhkeaa rengas tai pitää tarkistaa öljyt. Taskinen on ollut isä, joka on halunnut opettaa lapsilleen käytännön taitoja.

– Kaikki lapset ovat olleet mukana maataloustöissä, istuneet perunanistutuskoneen päällä. Viimeisenä syntyneet kaksoset opetin käyttämään moottorisahaa, hän kertoo.

Nyt Taskisella on kuusi lapsenlasta, ja hän on viettänyt heidänkin kanssaan aikaa arkisissa askareissa. Pappa auttaa läksyissä ja vie leikkipuistoon, mutta myös opettaa peruuttamaan traktorilla ja korjaamaan kodin laitteita.

Taskinen tietää, että kun lapset ottaa mukaan töihin, he innostuvat ja oppivat. Lastenlasten kanssa on korjattu yhdessä niin pesukonetta, ruohonleikkuria kuin työpöydän lamppuakin.

– Katsoin, että lampun katkaisija on rikki ja purin lampun, mutta vikaa ei löytynytkään. Sitten emäntä huomasi, että lampussa on takuu. Rupesin kokoamaan sitä takaisin, mutta osia tuntui jäävän kauheasti yli. Kunnes sitten ekaluokkalainen hoksasi, että tämä kuuluu tänne ja tämä tänne! Saimme yhdessä lampun kasaan ja palautettua, Taskinen naurahtaa.

Pertti Taskinen itse on sota-ajan lapsi. Hän syntyi vuonna 1944 evakkomatkalla Ilmajoella. Äiti oli lähtenyt Karjalasta neljän lapsen ja vanhan isoisän kanssa, viides lapsi oli vielä vatsassa.

Isä pääsi palaamaan hengissä sodasta, ja perhe asettui Halikon Kumioon vuonna 1951. Siellä Pertti Taskinen kävi kansakoulun ja tottui tekemään kaikenlaisia maatilan töitä.

Vuonna 1959 kotitaloon ostettiin traktori, jota isä kieltäytyi ajamasta ja rattiin pääsi Pertti. Koko elämään vaikuttanut käänne oli, kun tilalle saapui käymään traktorin korjaaja.

– Silloin maalaispoika katsoi, että tuossa olisi mukava homma, Taskinen kuvailee

Tekniikasta kiinnostunut nuorukainen pääsi ensin yhdeksi kesäksi Hankkijalle apupojaksi ja sen jälkeen Tähti-Autoon korjaajaksi. Sieltä löytyi suunta lopulliselle elämänuralle.

– Kun tulin armeijasta, korjaamopäällikkö oli siirtynyt katsastusmieheksi. Ajattelin, että tuokin voisi olla kiinnostavaa työtä.

Siitä syttyi kipinä, joka johti Taskisella lopulta 30-vuotiseen uraan katsastusmiehenä. Ennen sitä hän työskenteli muun muassa Salon Autosähkössä, missä esimies kannusti nuorta miestä palaamaan vielä koulun penkille. Niinpä hän vuonna 1970 pääsi Turkuun opiskelemaan autoteknikoksi ja sitten vuonna 1975 töihin Salon katsastusasemalle.

– Olisin mielelläni jatkanut opiskelua vielä insinööriksi, mutta kun oli kaksi lasta ja vain vaimo kävi töissä, oli pakko palata töihin, hän muistelee.

Tuure Taskisen mielestä papan kanssa on hauska pelailla ja korjata juttuja. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Pertti Taskinen löysi puolisonsa Pirjon kotikulmilta Halikosta, ja pari meni naimisiin vuonna 1968. Samana vuonna syntyi esikoistyttö ja seuraava vuonna 1971.

Isä otti pikkutytöt mukaan arjen töihin. Vaikka Taskisen päivätyö oli kaupungissa, hän viljeli sivussa kotipaikan maita.

– Tytöt olivat heti mukana, kun kävelemään pystyivät, hän toteaa.

Arkisten askareiden lisäksi isä alkoi harrastaa tyttäriensä kanssa suunnistusta, kun Maanantairastit tulivat suosituiksi.

Kahdentoista vuoden kuluttua vuonna 1983 perheeseen syntyvät iltatähdiksi kaksostytöt. Hekin pääsivät isän kanssa pian mukaan hommiin.

– Muistan, miten kaksoset nukkuivat traktorin hytissä. Kun traktori täristi, otin puseron pois päältä ja laitoin sen ikkunan ja kaksosten väliin pehmusteeksi ja sitten jatkettiin ajamista.

Kun tytöille tuli lisää ikävuosia, isä opetti heidät ajamaan sekä traktoria että autoa. Auton hallitsemista treenattiin pellolla vanhalla romuautolla.

– Tytöt ajavat hyvin varovasti. Kun koetin näyttää, että kokeile ajaa nyt vähän kovempaakin ja vähän sivuluisua, niin tyttö ajoi vain varovasti. Silloin tyttö sanoi, että kai sinua harmittaa, kun minä en ole poika, Taskinen muistelee.

Mutta sitä Taskinen ei koskaan ole harmitellut.

Lapsenlapsissa on poikia, ja heille hän on opettanut esimerkiksi oksien sahaamista käsisahalla niin, että jälki on suoraa. Mutta ihan samanlaista työkalujen käyttöä hän on opettanut tytöillekin. Ja yhteensä kymmenen lasta hän on opettanut ajamaan polkupyörällä. Tyttärilleen hän opetti myös aseen käsittelemistä.

– Olen aina harrastanut metsästämistä, ja tyttärieni kanssa ammuimme ilmakiväärillä, hän kertoo.

Taskinen on johdatellut jälkikasvua myös kaikenlaisen liikunnan pariin. Suunnistuksen lisäksi on hiihdetty ja harjoiteltu pallon heittämistä. Heitto pitää tehdä aina yläkautta, alakautta viskelyä ei hyväksytä. Lumipalloilla on hyvä harjoitella, ja paras suoritus on, kun osuu lipputangon nuppiin.

– Olemme harjoitelleet heittämällä männynrunkoon ja lipputankoon. Ensin on tähdätty alas ja sitten ylemmäs ja ylemmäs. Kouluaikoina heittelimme välituntisin lumipalloilla lipputankoa, ja usemman kerran sain osumaan nuppiin. 50-luvun alussa ei lumipallojen heittäminen koulussa ollut kielletty, Taskinen kertoo.

Hän toteaa, että nykyään tilanne on toinen. Kun eräs lapsenlapsista innostui heittämään lumipalloja koulussakin, huutia tuli.

– Hän sanoi, että se meni papan piikkiin, Taskinen naurahtaa.

Pappa ja Mimmi eli isoäiti ovat istuttaneet lastenlasten kanssa esimerkiksi perunoita, jotta nämä näkisivät, että peruna ei kasva kaupan laarissa.

Isovanhempien kanssa on käyty myös marja- ja sienimetsässä. Mimmi on ahkerampi poimija, mutta papan kanssa voi välillä vaikka pötkähtää sammalille loikoilemaan. Perheessä tuttu vitsi kuuluu, että pappa pisti lapsena sammalia astian pohjalle, että sai marjatinkinsä nopeammin täyteen.

Ja papan kanssa lauletaan. Pertti Taskinen ei ole koskaan ollut musiikin harrastaja, mutta hän on opettanut lapsilleen ja lapsenlapsilleen monet vanhat laulut, sellaiset kuten Rosvo-Roope, Yksi ruusu on kasvanut laaksossa, Saunavihdat ja Tuopin jäljet.

– Laulas taas semmosia vanhoja hassuja, minulta pyydetään, pappa naurahtaa.

Pertti Taskinen on aina mielellään auttanut lapsia läksyjen tekemisessä. 7-vuotias Tuure teki papalle omia matematiikan tehtäviä. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Tänään Pertti Taskinen viettää ensimmäistä kertaa isänpäivää isopappana. Tällä viikolla vanhin lapsenlapsista sai tyttären, ja se nostaa hymyn papan huulille.

– Hyvältähän se tuntuu, hän myöntää.

Mutta millä tavalla erilaista on olla pappana kuin isänä? Taskinen miettii ja toteaa, että rooliin vaikuttaa maailman muuttuminen.

– Pappana olen yrittänyt, että lapsenlapset tekisivät muutakin kuin pelaisivat kännykällä. Silloin kun omat lapset olivat pieniä, sellaista ongelmaa ei ollut.

Isovanhempien koti on julistettu pelivapaaksi vyöhykkeeksi, eli siellä ei uppouduta kännykkäpeleihin. Sallittuja ovat vain lautapelit ja korttipelit, joita pelataan yhdessä.

Kun Taskinen miettii neuvoa nuoremmille isille, hänen mieleensä nousee positiivinen asenne lapsen tekemisiä kohtaan.

– Ei saisi moittia, kun lapsi yrittää tehdä. Omasta lapsuudestani muistan, että kaikkien piti tehdä kotona töitä. Mutta minulle ei koskaan sanottu, että teet liian vähän tai teet jotenkin väärin. Annettiin vaan tehtäviä ja niitä tehtiin. Tunsin olevani ahkera ja saavani aikaan.

Tätä hän on yrittänyt toteuttaa vanhempana itsekin. Ja myös onnistunut, sillä hänen tyttärensä kiittävät isää siitä, että he ovat kelvanneet isälle juuri sellaisina kuin he ovat. Isä on opettanut tasa-arvoa, välittämistä ja vilpittömyyttä. Sen päälle jokainen on saanut tehdä omat elämänvalintansa, joita isä on tukenut.

– Täytyy niitä virheitäkin tehdä. Mutta ei niistä pidä isoa porua pitää, Pertti Taskinen sanoo.