Lauantaina poliisi etsi jälleen kadonnutta 45-vuotiasta miestä Salosta. Etsintöjä tehtiin Uskelanjoen ja Halikonlahden tuntumassa koiran kanssa.
– Kadonnutta ei edelleenkään ole löytynyt, valitettavasti. Myöskään ratkaisevia vihjeitä ei ole saatu, harmittelee rikoskomisario Jutta Store.
Ohikulkijan havaintojen mukaan poliisilla olisi ollut etsinnöissä mukana sukeltaja, mutta Storen mukaan sukeltajia ei ole pyydetty vielä apuun.
– Sukeltajaa käytettäisiin, jos olisi esimerkiksi nähty kadonneen menevän veteen tai olisi vahva oletus, että hän on siellä. Meillä pitäisi olla tarkempi epäilys asiasta, Store perustelee.
Kadonnut on yhtä hyvin voinut esimerkiksi astua autoon ja päätyä kauas Salosta ja Salon vesistä.
– On todella monta vaihtoehtoa, miten on saattanut käydä. Kaikuluotainta olemme nyt harkinneet.
Poliisi toivoo yhä vihjeitä ja havaintoja kadonneesta miehestä sekä hänen kanssaan yökerhosta lähteneestä miesseurueesta, joka puhui viroa tai venäjää. Poliisi on kääntänyt tiedotteensa näille kielille, ja omaiset ovat jakaneet tietoa viron- ja venäjänkielisille some-foorumeille.
Viimeinen havainto miehestä on, kun hän lähti miesporukassa Down Under Barista 13.10. puoli yhdentoista aikaan illalla. Hän on olemukseltaan laiha, ja hänellä on useita tatuointeja, kuten vasemman käden keskisormessa kirjaimet J ja R. Oikean käden rystysissä on numerot 1978. Hänen seurueensa miehet ovat 30–40-vuotiaita, ja heillä on tumma vaatetus sekä siilipituiset hiukset tai kalju. Tiedossa ei ole esimerkiksi riitaa.
Kaikki tiedot ja havainnot miesseurueesta tai kadonneesta voi ilmoittaa Lounais-Suomen poliisilaitokselle osoitteeseen vihjeet.lounais-suomi@poliisi.fi tai WhatsApp- tai tekstiviestillä numeroon 050 411 7655.