
Kitara, padel-mailat, pelikonsoli, asunnon kosteusilmaisin, rinkka, askelmittari. Useista kirjastoista saa nykyään lainaksi muutakin kuin kirjoja ja perinteistä kirjastoaineistoa.
Salon kaupungin kirjaston valikoimissa tällaisia tavaroita ei ole, mutta edellä lueteltuja löytyy lainaksi Salon lähikunnista. Someron kirjastosta saa jopa sup-laudan.
Sup-lautoja oli eniten toivottu kirjaston keväällä teettämässä kyselyssä.
– Ja kesällä niiden varauksiin tuli jono, kertoo Someron kirjastonjohtaja Petra Julin.
Someron, Kemiönsaaren, Paimion, Sauvon, Koski Tl:n ja Marttilan kirjastoista saa kirjastokortilla liikuntavälineitä, esimerkiksi kahvakuulia ja kävelysauvoja. Lähes kaikista saa myös terveyteen tai kotiin liittyviä mittareita, kuten verenpaine- ja kosteusmittareita, sekä roskapihtejä.
Siinä missä Someron kirjaston erikoisuutena on sup-laudat, Kemiönsaarella poikkeuksellisinta on vesireppu, jolla voi testata uimaveden sinilevä- ja bakteerimääriä. Paimion kirjaston tavaravalikoimassa korostuu musiikki ja tekniikka: paikalta voi lainata mikrofonin ja bluetooth-kaiuttimen sekä valokuvaskannerin. Koski Tl:n erikoisuutena on retkiluistimet, ja Marttilan kirjasto on ainoa, mistä saa kausikortin paikalliseen teatteriin.
Marttilassa ja Sauvossa valikoima on kuitenkin pieni ja koostuu lähinnä liikuntavälineistä.

Kirjaston valikoiman laajentamista on perusteltu sillä, että jos liikuntavälineet innostavat kuntalaisia pysymään hyvässä kunnossa, kunta saa säästöä. Yhteistavarat ovat parempia ympäristölle, ja ihmiset voivat kokeilla kalliita laitteita ennen kuin ostavat omia. Pienituloisilla on mahdollisuus esineisiin, joihin heillä ei ole varaa.
– Jääkairoja hankimme sen jälkeen, kun näimme ukrainalaisten yrittävän talvella saada sahalla ja kirveellä avantoa auki, täydentää Julin.
Somerolla sup-lautojen suosio on ollut ylivoimainen. Kemiönsaarella mittarit ja kaikenlaiset pelit ovat liikkuneet hyvin. Paimion kirjastossa viime talven hitti oli liukulumikengät, ja Koskella lainataan eniten minigolfmailoja.
– Toivoisimme, että liikuntavälineitä lainattaisiin enemmän, jotta olisimme tukemassa kuntalaisten hyvinvointia, miettii kirjastovirkailija Aino Stormi-Lundén Koski Tl:n kirjastosta.

Tavaravalikoiman hankkimiseen on kirjastoissa useita reittejä. Joskus esineet ovat liikuntatoimen, ja kirjasto vain hoitaa niiden lainaamisen. Toisinaan tavaroita on saatu lahjoituksina. Esimerkiksi LähiTapiola lahjoitti Kemiönsaarelle multidetektorin, joka löytää seinässä olevia piuhoja ja vesiputkia.
– Ihmiset säästyvät vesivahingoilta eikä vakuutusyhtiö joudu maksamaan korvauksia, taustoittaa Mona Söderblom Kemiön kirjastosta.
Somerolla sivistyslautakunta myönsi erillisen 5000 euron määrärahan tavaroiden hankkimista varten.
– Siitä on nyt noin puolet käytetty. Joka tapauksessa tavaroihin käytetyt varat eivät ole pois tavallisista aineistomäärärahoista, Julin avaa.
Useimmissa kirjastoissa tavaroita voi varata verkkokirjastossa. Lainaamiseen tarvitaan yleensä henkilökuntaa.

Ei-perinteiset lainattavat ovat saaneet ilahtuneen vastaanoton, joskin soraääniä on ollut joukossa.
– Kyllä meille tuli postia, että maineikas kirjasto on pilattu, kun se muutetaan romuvarastoksi, Julin harmittelee.
Lainattavat tavarat vaativat väistämättä tilaa. Somerolla ne on sijoitettu monitoimihuoneeseen, josta löytyy myös asiakastietokone ja lainattavia sarjakuvia. Toimittajan silmään tila ei näytä romuvarastolta.
Someron kirjaston työntekijöitä arvelutti, missä kunnossa tavarat palautetaan tai jäävätkö ne omille teilleen, mutta pelot osoittautuivat turhiksi.
– Sup-laudoista mietimme, tulevatko ne ihan ruohoisina takaisin, mutta ne on palautettu todella siisteinä. Hiukan hiekkaa on ollut mukana, Julin iloitsee.

– Jos tavara katoaa, asiakkaan on maksettava korvausta, kuten muustakin aineistosta. Tähän mennessä vain yksi lentopallo on jäänyt pusikkoon.
Kaikkia toiveita ei ole voitu toteuttaa. Somerolle ei ole hankittu tavaroita, jotka vaatisivat paljon huoltoa, kuten ompelukonetta. Sitä ei löydy myöskään muista Salon lähikunnista.
Vohvelirauta putosi Somerolla pois siksi, että sitä olisi vaikea pitää puhtaana, ja suksia ja luistimia pitäisi olla lukuisia eri kokoja.
– Metallinpaljastin on ollut toivelistalla, mutta sitä ei ole vielä saatu. Olemme hankkineet tavarat paikallisista liikkeistä, eikä metallinpaljastinta ole Somerolta löytynyt, Julin kertoo.
Sen sijaan polkupyöriä saattaa tulla valikoimiin, jos myös Someron valtuusto innostuu asiasta.
Miksi Salon kirjastossa ei ole tavaroita lainattavaksi?
Joitakin tavaroita on voinut lainata Salon lähikunnissa yli kymmenen vuotta, mutta suurin osa on ilmaantunut valikoimiin parin vuoden sisällä. Salon kirjastossa ei ole lähdetty tähän trendiin mukaan.
– Pohdimme työkalujen ja muiden käyttöesineiden lainausmahdollisuutta vuosi sitten, mutta totesimme hankkeen kaatuvan resurssipulaan, toteaa Salon kirjastopalvelupäällikkö Jaakko Lind.
– Hyvä kun pystymme sairastelukautena normaalista lainaustoiminnasta huolehtimaan. Meillä on vähän henkilökuntaa kirjaston peruspalveluiden pyörittämiseen.
Salossa on kirjastoammatillista henkilökuntaa kaksi kolmannesta siitä, mitä opetus- ja kulttuuriministeriö suosittaa.
Lindin mukaan Salon kirjastoissa on haluttu panostaa vähät resurssit perustyön lisäksi kouluyhteistyöhön ja tapahtumiin.
– Osalla ihmisistä on kuva, että kirjasto on kirpputorista seuraava, jossa mitä tahansa voi lainata, mutta johonkin täytyy vetää raja. Liikuntavälineiden lainaukselle luontevampi paikka olisi liikuntapalveluiden tilat, ja silloin asiakas saisi välineisiin asianmukaista neuvontaa.
Salon kirjastoissa ei Lindin mukaan ole tavaroille myöskään tilaa, eivätkä asiakkaat ole niitä suuremmin pyydelleet.
– Suhtaudumme myönteisesti kiertotalouteen, mutta meistä kirjastolle luontevin tapa kannustaa kestävään kehitykseen olisi hankkia aiheesta kirjoja ja esiintyjiä.
Myös Sauvon kirjastossa valitellaan resurssien puutetta, minkä vuoksi tavaravalikoimaa ei voida kasvattaa.
Someron kirjaston kokemusten perusteella työmäärä ei olisi iso:
– Aluksi oli tietenkin työtä, kun ihmisten toiveita kyseltiin ja paikka järjestettiin, mutta sen jälkeen tavaroista huolehtiminen on vienyt vain promillen työntekijöiden työajasta, vakuuttaa Someron kirjastonjohtaja Petra Julin.
Voisi nyt ensin vaikka saada lukea vanhoja lehtiä. Alakerran lehtivarasto on suljettu, koska palo-ovi tulee pitää kiinni.
Ei kirjastossa ole syytä olla mitään sublautoja eikä muuta roinaa.