Teijon kansallispuistossa on maisemien sijaan katsottava, mihin astuu – Matildanjärven polusta tuli metsien leveäkaistatie

9
Tuhannet tallaajat ovat kuorineet maa-aineksen pois puiden juurien ja kivien päältä Matildanjärven kiertävältä polulta Teijon kansallispuistossa. Kuva: SSS/Marko Mattila

Pentele!

Reppu lentää selästä, polvi uppoaa märkään maahan, olkapää ottaa osumaa.

Takana on neljä kilometriä juurien ja kivikoiden väistelyä Matildanjärven kierroksella Teijon kansallispuistossa, kun keskittyminen hetkeksi herpaantuu ja tasapaino horjahtaa.

Silloin päätyy nopeasti kyntämään suojeltua luontoa.

Matildanjärven kierroksesta on tullut muutamassa vuodessa maasta irti törröttävien juurien väistelykierros. Tuhannet ja tuhannet askeleet ovat tallanneet maan niiden ympäriltä pois. Järvimaiseman sijaan on katsottava sitä, mihin jalkansa asettaa.

Polut ovat paikoin yhtyneet omakotitalon kokoisiksi kentiksi, ja paikoin neulasmatoilla voisi leveytensä puolesta ajaa autolla. Kulahtaneimpien kohtien vieressä kiemurtaa kiertotie, joka todennäköisesti aikanaan tamppautuu sekin osaksi leveää polkualuetta.

Polut ovat haarantuneita ja muodostavat paikoin laajoja alueita metsään. Kuva: SSS/Marko Mattila

Syynä luonnon kulumiseen on puiston suuri suosio. Vuosittaiset, arvioon perustuvat kävijämäärät ovat huimia: viime vuonna retkeilijöitä on noin 94 000.

Suosituimpana vuotena, korona-aikaan 2020 kävijämäärä oli yli 120 000, ja Salon Seudun Sanomatkin kertoi kulkijoita olevan jonoiksi asti (SSS 30.5.2020).

Puistossa on korjattu viime vuosina kilometreittäin huonokuntoisia pitkospuita, mutta miten korjataan huonoon kuntoon mennyttä maastoa?

– Kansallispuistojen polkuja voidaan kestävöidä. Kaikista kestävin ratkaisu on murske tai kivituhka, jota levitetään kuluneimmille osille. Poluilla voidaan käyttää myös haketta, mutta sen ominaisuuksiin kuuluu maatuminen, kertoo luonnonsuojelun erityisasiantuntija Johanna Ruusunen Metsähallituksen luontopalveluista.

Johanna Ruususen edellisestä Matildanjärven kierroksesta on aikaa, mutta hän tutustuu tilanteeseen Salon Seudun Sanomien kuvien avulla.

– Reitille pitäisi oikeasti tehdä jotain. Kun polku kuluu, kivet ja juuret tulevat pintaan ja syntyy märkiä paikkoja. Niitä lähdetään kiertämään, reitti lähtee levenemään ja ympäröivä luonto tallautuu.

Puiden juuret muodostavat väisteltävän esteradan. Kuva: SSS/Marko Mattila

Metsähallitus hallinnoi Teijoa ja muita Suomen kansallispuistoja. Luonnon kulumisesta on tullut näkyvä ongelma suosituimmilla alueilla, kuten Espoon Nuuksiossa ja Lapin kansallispuistoissa.

Pohjoisessa on käytetty reiteille kivimursketta, mutta siitä on Johanna Ruususen mukaan tullut luonnossa liikkujilta kritiikkiä.

– Kivituhka ja murske eivät näytä luontoon kuuluvilta. Ne kuitenkin maisemoituvat aika nopeasti, kun polun päälle tulee neulasia ja lehtiä.

Hakkeelle neulaset ja lehdet ovat myrkkyä: ne nopeuttavat puuaineksen lahoamista. Pitkospuut taas kuuluvat Ruususen mukaan vain kosteille alueille, kuten soille.

– Pitkokset tulevat liukkaiksi, ja jos ne eivät ole kunnollisen kokoiset, ihmiset kävelevät niiden vieressä.

Kallion vierestä kiertävä polku viettää jyrkästi kohti järveä. Kuva: SSS/Marko Mattila

Luonnossa liikkujia on yritetty ohjata pois suosituimmilta reiteiltä sekä Teijon kansallispuistossa että muualla Suomessa. Tulokset ovat vaihtelevia – luontoa kun ei voi laittaa kiinni, kuten Johanna Ruusunen sanoo.

– Matildanjärven reitti on hankala. Ihmiset haluavat aina järven rantaan, ja ranta on kaikista herkintä aluetta. Vaikka sulkisimme jonkun reitin, sinne kuljettaisiin silti, hän miettii.

Metsähallituksella ei Ruususen mukaan ole suunnitelmia Matildanjärven polkujen kestävöittämiseksi. Kivituhkassa vastaan tulevat nopeasti kustannukset.

– Murskeen käyttö kestävöinnissä maksaa 30–40 euroa metriltä, ja jos sitä laitettaisiin koko järven ympäri, hintaa tulisi karkeasti arvioiden 100 000 euroa. Hakkeessa taas suorat kustannukset ovat alhaisemmat, mutta sitä pitää huoltaa.

Polun kuluneimpiin kohtiin on levitetty vuosia sitten haketta, mutta se maatuu nopeasti jäljettömiin. Kuva: SSS/Marko Mattila

Haketta haaveiltiin vuosia sitten

Matildanjärven reitin kunto on huolestuttanut Metsähallituksen väkeä ja retkeilijöitä jo vuosien ajan. ”Teijon suosituimmat polut kaipaavat suojakseen haketta”, uutisoi Salon Seudun Sanomat keväällä 2011, muutama vuosi ennen kansallispuiston perustamista.

Haketta oli tarkoitus saada poluille vuonna 2013. Näin ei tainnut käydä, sillä jo seuraavana vuonna alueen uutena suunnittelijana aloittanut Antti Mäkelä kaipaili suosituille poluille mitäpä muutakaan kuin haketta. Hän vertasi mäntyjen juuria mangrove-metsään. (SSS 18.11.2014)

Poluille saatiin haketta lopulta tiettävästi viime vuosikymmenen jälkimmäisellä puoliskolla, mutta se on jo ehtinyt maatua. Tarkkoja tietoja kunnostuksen ajankohdasta ei Metsähallituksella ole.

Näkyviä uudistuksia alueella on tehty viime vuosina paljon. Vuonna 2019 hallitus myönsi Metsähallituksen luontopalveluille 19,2 miljoonan euron rahoituksen.

Lisärahan turvin on Teijon kansallispuistoon on viime vuosina uusittu pitkospuiden lisäksi muun muassa laavuja, tulentekopaikkoja ja siltoja. Töitä riittää edelleen:

– Matildanjärven kierroksessa on kohtia, joita korjataan jatkuvasti. Pitkoksia ja muita rakenteita on korjattava, ja kohteita on todella paljon, virkistyskäytön suunnittelija Jani Grönroos Metsähallituksesta kertoo.

9 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
Ajattelin vaan
3 kuukautta sitten

Tuon takia jätin Teijon polut noin20v sitten.
Liikun tavallisissa metsissä, joissa on tavallisten metsäneläinten polut.

Biologi maalta
3 kuukautta sitten

Selvä juttuhan se on. Ei suomalaisen metsän pintakerros kestä tuollaista kulutusta, vaan kuoriutuu pois. Ja kun lisäksi kulkijat alkavat talsia reunalla, niin polku sen kuin levenee ja levenee. Kuorikatetta vaan suojaksi, ei siinä muu auta. Tai soraa.
Samasta syystä olen aina ihmetellyt ”metsäkouluja” ja metsäpäiväkoteja”. Idea kuulostaa hienolta, mutta ei kestä kovinkaan pitkää aikaa kun kivennäismaa tulee vastaan. Mikään sammalkerros ei kestä lasten temmellystä.

Marko
3 kuukautta sitten
Reply to  Biologi maalta

Vai ei kestä sammalkerros lasten leikkimistä, no mitä sen pitää mielestäsi kestää? Eihän siellä metsissä kulje kuin hirviä ja ehkäpä karhujakin, no ne ovatkin vain hieman raskaampia kuin lapset. On aivan eri asia jos tuhannet ihmiset tallaa samaa polkua kuin jos muutama pieni lapsi leikkii metsässä. Suomalaisethan asuivat noissa metsissä tuhansia vuosia, ei ne mihinkään katoa lasten leikeistä.

Urpo
3 kuukautta sitten
Reply to  Marko

Tottahan joku alue kuluu ja jäljelle jää vain neulasmatto. Mutta entä sitten? Ei se luonnon monimuotoisuuteen vaikuta yhtään mitään. Lasten leikkipaikat rajoittuu pienelle alueelle toisin kuin esim. aikuisten golf-kenttä, kauppatori tai ostoskeskus.

Kansallispuistojen polkujen osuus alueen pinta-alasta on arviolta promillen luokkaa ja kuluneena niissä kyse on lähinnä maisemahaitasta. Todennäköisesti paljastuneet kuusen juuret saavat myös juurikääpätartunnan. Kivituhkalla rakennettujen polkujen osalta myös retkeilijöille aiheutunesta haitasta, koska kovapohjainen polku ei ole yhtä miellyttävä jalan alla kuin luontainen polku.

Biologi maalta
3 kuukautta sitten
Reply to  Marko

Nyt Marko ymmärtää tahallaan väärin. Metsäpäiväkoteja on perustettu ainakin Pohjanmaalla. Niissä on sinänsä kauniina ajatuksena se, että lapset viettävät kaikki päivät kokonaan ulkona metsässä ja päiväunetkin nukutaan ulkona. Ongelmana on vain se, että koko ajan käytössä oleva alue kuluu väistämättä, eikä se enää ole se alkuperäinen sammalpeitteinen kuin mitä se alussa oli.

Muutaman lapsen liikkumisen metsän pohja toki kestää, tietysti. Kestäähän se aikuistenkin marjastamiset sun muut.
Polun syntymiseen kuulemma tarvitaan vain muutaman kymmenen ihmisen kulkeminen peräkanaa. Senkin on joku tutkinut.

Marko
3 kuukautta sitten
Reply to  Biologi maalta

Ketä varten metsä on olemassa?Eiköhän avohakkuu ja ja muut ihmisen toimet kuitenkin kuluta metsää aikalailla enemmän.Pitää kait olla hieman suhteellisuudentajua.Ennen kuin Suomessa oli yhtään teitä oli kulkuväylinä polut ja vesistöt.Polku katoaa siihen metsään melkolailla nopeammin kuin vaikkapa betoninen kerrostalo ,joka on rakennettu entiseen metsään.Lpset vaan sinne metsään,tekee hyvää sielulle ja terveydelle.Tuo kuluminen on vanha ilmiö,lapissahan siitä riesa on tulossa liiallisten turistivirtojen takia.Lapset on marginaalissa tässä hommassa.

Tavis torilta
3 kuukautta sitten
Reply to  Biologi maalta

Samanlaiset ovat muidenkin kansallispuistojen kävelyväylät pohjoista myöten. Ensin on olleet polkuja, mutta siitä levenneet vuosien myötä. Märällä kelillä haetaan pitoa askelille polkujen sivusta jne. Hakkeen levitys poluille on ehkä työläs ja kallis muutaman vuoden välein tehdä, kun polkuja on kilometrittäin.

Tammisiltalainen
3 kuukautta sitten
Reply to  Biologi maalta

Markon asenne on tarkoitushakuinen. Hän puhuu talousmetsistä, eikä virkistysalueiksi kaavoitetuista alueista, kuten kansallispuisto.

Ei mikään pieni tontti selviä ilman jälkiä, jos siellä liikkuu aktiivisesti muutama sata henkilöä.

Ainakin parikymmentä vuotta sitten Kirjakkalan Nikkalloilla oli selvä leirialue, mitä ymmärtääkseni partiolaiset käyttivät. Jäljet näkyivät, mutta pienellä alueella.

Toinen puoli asiassa on että pitäisikö ”kansallispuistot” muuttaa luontoreservaateiksi, joihin vain tutkijoilla on pääsy? Alueen aitaaminen muuttaisi kyllä ajan myötä etenkin hirvieläinten ekologosta tilannetta.

Marko
3 kuukautta sitten

En puhu talousmetsistä. Missä kohtaa niin sanon? Taitaa olla toisin päin ja sun juttusi on tarkoituksenhakuista. Minä kommentoin lapsien oloa metsässä, vaikeaa on taas luetun ymmärtäminen.