Miksi lainata kirjoja, kun heinähanko on tarpeellisempi?

0

Kävelysauvoja, valokuvaskanneri, sup-lauta. Kirjastot ovat alkaneet lainata kuntalaisille muutakin tavaraa kuin kirjoja (SSS 19.11.2023).

Toiset ihmettelevät, miksi kirjastoissa pitäisi olla tarjolla muuta kuin kirjoja. Yhtä hyvin voi ihmetellä, miksi juuri kirjoille on pystytetty näin jättiläismäinen, verovaroin ylläpidetty lainainstituutio.

Ajankohtana, jolloin yleisiä kirjastoja perustettiin Suomeen, olisi ollut luontevinta koota lainasto heinähangoista, siipiauroista ja niittokoneen osista. Maatalousyhteiskunnassa ei katsottu hyvällä sitä, että ihminen tuhlasi lukemalla aikaansa. Varsinkin kaunokirjallisuuden lukeminen oli epäilyttävää. Kirkolla, akatemialla ja ylhäisöllä kuului olla kirjastonsa, mutta oppimaton rahvas saisi kirjoista vaarallisia ajatuksia.

Toinen näkemys voitti. Sivistyneistö sai laajasti läpi näkemyksen, että kansaa pitää valistaa ja sivistys on avain suomalaisten menestykseen.

Kirjastot olivat aikansa internet: alusta ja verkosto, johon on kätketty kaikki saatavilla oleva maailman tieto – oli se turhaa tai tärkeää – ja se oli saatava kaikkien ulottuville.

Ensimmäisiä kirjastontapaisia alkoi ilmaantua Suomeen 1700-luvulla. 1800-luvulla yhdistykset perustivat vilkkaasti lainakirjastoja, joihin kirppuisinkin kansalainen oli tervetullut. Tosin lainaaminen maksoi. Kun Suomen valtio ryhtyi 1920-luvulla rahoittamaan kirjastoja ja lainaamisesta tuli ilmaista, liki jokaisessa kaupungissa oli jo olemassa yleinen kirjasto.

1900-luvulla ryhdyttiin määrätietoisesti miedontamaan yleisten kirjastojen köyhäinapu-leimaa, mutta yhä kirjoja pidettiin hitusen epäilyttävinä. Vielä 1960-luvulla oli lupa lainata kerralla vain muutama kertomakirja, kun tietokirjoja sai niin paljon kuin tahtoi.

Nykyään internet asuu taskussa. Ihmisillä on missä ja milloin tahansa käsissään määrätön määrä tietoa ja fiktiota. Selvää on, että kirjastojen rooli tulee jatkossa muuttumaan. Saa nähdä, miten kauan kirjoja edes valmistetaan fyysisinä esineinä.

Nyt lähes joka kirjastosta saa liikuntavälineitä. Viesti on selvä: sulkekaa kännykkä ja kone, jättäkää lukeminen, mars reippailemaan. Onko liikkuminen uusi sivistys, jota on jalkautettava rahvaan pariin?

Ehkä sadan vuoden päästä kirjastot ovat faktan ja fiktion palvelukeskuksia, joilla ei enää ole konkreettisia asiakastiloja. Ehkä kirjastot hiipuvat turhana välikätenä pois. Ehkä kirjastot muuttuvat minkä tahansa yleishyödyllisten tavaroiden lainastoiksi. Joka tapauksessa me olemme murrosajan aikalaistodistajia.