Mukava marraskuu

0

Vesisadetta, marraskuun harmautta, lehdistä kaljuja puita, pimeyttä. Voiko keli enää kurjempi olla?

Elämme ehkä vuoden tylsintä aikaa kelien puolesta. Tämä näyttäytyy ikävästi myös etenkin meidän lapsiperheemme eteisessä, mikä pursuaa jos jonkinmoista vaaterepertuaaria. Välikausihaalarit, kumisaappaat, toppavaatteet, sadehanskat. Kaikkeen pitää varautua, sillä koskaan ei tiedä, koska ensilumi ja pakkaset sateiden keskeltä saapuvat.

Ja kun ensilumi, monesti jo marraskuussa, saapuu, se tuo tullessaan huonoja ajokelejä, influenssakaudet, pakkasista liukkaat kävelytiet, isot sähkölaskut ja pimeät illat. Koko perheen ulkoilu tuntuu monesti jo pukiessa olevan urheilusuoritus, joka nostaa (tuskan) hien pintaan.

Missä on lapanen, entä löytyykö toista villasukkaa mistään. Yksi kiukuttelee, miten ei haluaisi vaatettaa niin paljon. Ja kun lopulta vaatteet ovat päällä, tuleekin vessahätä. Voi kunpa vain olisi pian taas jo kesä!

Marraskuu on kamala. Vai onko sittenkään?

Tympeän kalskea marraskuu on parasta aikaa kotona möllöttämiseen ja luvan kanssa sohvan nurkkaan käpertymiseen. Sen ovat jo useamman vuoden tienneet tanskalaiset, jotka vannovat hyggeilyn nimeen. Termi on tullut suomalaisillekin tutuksi jo useamman vuoden ajan. Yhä on kuitenkin myös niitä, jotka eivät termiä tunnista tai sisäistä.

Yksinkertaisesti selitettynä hyggeily tarkoittaa jotain mukavaa ja miellyttävää tekemistä, jonka voi tehdä kiireettömästi, rennosti nautiskellen.

Hyggeily liitetään erityisesti marras-joulukuun aikaan. Kotona sen ympärille voivat liittyä esimerkiksi kynttilät, lautapelit, saunailta, uusi torkkupeitto, elokuva tai hyvä kirja. Siihen kuuluvat myös läsnäolo ja harmonia ilman kilpailua ja hienostelua. Nukkuminen tai yhdessä syöminen ovat myös hyggeilyä parhaimmillaan.

Näitä kaikkia voidaan mainiosti harrastaa marraskuun masentavan pimeinä iltoina. Pikkulapsiperheessä nämä kaikki eivät välttämättä toteudu yhtä seesteisesti kuin miltä kuulostaa, mutta paljon on asioita, joita voi hyggeilyn nimissä koko perheen kanssa tehdä.

Marraskuu on hyvää aikaa pysähtymiselle. Ja eikö se ole juuri sitä, mitä moni kaipaa kiireisen arjen keskellä. Voisiko jopa olla, että tulevana kesänä kaipaisin juuri tätä marraskuun rauhallisuutta ja tylsyyttä. Sitä, kun ei tarvitse potea huonoa omaatuntoa siitä, jos ei ehdi festareille, huvipuistoon, uimarannalle, kesäjuhliin ja mansikkapellolle.

Sitä paitsi, kesä ei Suomessa aina näyttäydy järin lämpöisenä. Tänä vuonna heinäkuu oli osittain melko sateinen ja jopa kolkko. Lämpöä kaipaaville takkatuli on huomattavasti varmempi vaihtoehto.

Ehkä elokuvan katsominen ja popcornien syönti arki-iltana lasten kanssa voisi toimia. Ehkä hyggeily sallii myös sen, että ulkoilu vaatetusrumbineen ja itkupotkuraivareineen voidaan marraskuun viimassa, tuiskeessa ja pimeydessä jättää joskus suosiolla välistä. Ehkä marraskuusta tuleekin vielä mukava kuukausi.

Kirjoittaja on salolainen lapsiperheen äiti.

Subscribe
Huomio
0 Comments
Inline Feedbacks
View all comments