
Pörssisähköä käyttävät kotitaloudet saavat keskiviikkona merkittävästi helpotusta hintoihin, ilmenee sähköpörssi Nord Poolin tiedoista.
Pörssisähkön verollinen keskihinta romahtaa keskiviikkona runsaaseen viiteen senttiin kilowattitunnilta, kun tiistain keskihinta on reilut 35 senttiä kilowattitunnilta.
Korkeimmillaan pörssisähkön hinta keskiviikkona on heti vuorokauden alussa kello 00–01, jolloin sähkö maksaa noin 12 senttiä kilowattitunnilta.
Tiistain ankaran hintapiikin taittumiseen vaikuttaa, että sähkön tarjonnan odotetaan kasvavan. Olkiluoto 3:n ennakoidaan palaavan tiistain ja keskiviikon välisenä yönä sähköntuotantoon. Lisäksi ennusteiden mukaan tuuli voimistuu keskiviikkona, mikä lisää huomattavasti tuulivoiman tuotantoa.
Olkiluoto 3:n sähköntuotanto keskeytyi turbiinilaitoksella havaitun vian vuoksi sunnuntai-iltana. Ydinvoimayhtiö Teollisuuden Voiman tiistaina illalla antaman arvion mukaan Olkiluoto 3 saataisiin takaisin sähköntuotantoon tiistaina puoliltaöin. Aiemman arvion mukaan sähköntuotannon olisi pitänyt alkaa kymmenen aikaan illalla ja sitä edeltävän arvion mukaan kahdeksan aikaan illalla.
Suomessa tuulivoiman tuotanto on ollut maanantain ja tiistain aikana vaisua heikkojen tuuliolosuhteiden vuoksi. Keskiviikkona tuulen odotetaan voimistuvan, ja kantaverkkoyhtiö Fingridinennusteen mukaan tuulivoiman tuotanto yltää keskiviikkona parhaimmillaan jopa yli 5 000 megawatin tehoon. Se on paljon, sillä Fingridin ennusteessa käytetty tuulivoiman kokonaiskapasiteetti on runsaat 6 400 megawattia.
Iiro-Matti Nieminen