Salo hyväksyy Tunnin junan säästöt – kaupunki ei vielä ota kantaa, maksaako se osan radan rakentamisesta

1
Turun Tunnin Juna Oy:n nimen muutos Länsirata Oy:ksi sopii Salon kaupungille, samoin kuin ratahankkeen hintalapun pienentäminen suunnitteluperusteita muuttamalla. Kuva: SSS Arkisto/Kirsi-Maarit Venetpalo

Salo suhtautuu myönteisesti kaikkiin esityksiin, jotka on tehty Turun Tunnin Juna Oy:n ylimääräiselle yhtiökokoukselle.

Kaupunginhallitus päätti maanantaina, että Salo haluaa mahdollistaa CEF-tuen hakemisen Euroopan unionilta ja hankkeen etenemisen Petteri Orpon (kok.) hallitusohjelman kirjausten mukaisesti.

Kaupunki ei ota tässä vaiheessa kantaa, osallistuuko se radan rakennusvaiheen kustannuksiin.

Turun Tunnin Juna Oy:n ylimääräisessä yhtiökokouksessa 20. joulukuuta käsitellään neljää ehdotusta, joista yhtiö on toivonut osakkeenomistajien kantaa etukäteen.

Radan suunnitteluperusteita on tarkoitus muuttaa, jotta hankkeen hintalappua pienenee ja hyötysuhde paranee. Hankeyhtiön mukaan 3,4–4 miljardin euron hintalapusta olisi mahdollista pudottaa jopa miljardi euroa pois, jos osa radasta suunnitellaan yksiraiteiseksi ja samalla sen mitoitusnopeutta pudotetaan.

Yhtiön osakassopimusta halutaan muuttaa siten, että Turun Tunnin Juna Oy voi siirtyä suunnitteluvaiheen aikana rakentamisvaiheeseen. Hankeyhtiö voisi käyttää rakentamisvaiheen käynnistämiseen sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoa. Varojen käyttöä seurataan ja siitä raportoidaan osakkaille.

Yhtiökokoukselle esitetään myös yhtiön nimen muuttamista. Uusi nimi olisi eri kielillä Länsirata Oy, Västbana ja West Railway.

Neljäs esitys on, että yhtiökokous hakee Euroopan unionin CEF-liikennetukea radan rakentamissuunnitteluun tai osakkaiden yhdessä niin päättäessä varsinaiseen rakentamiseen. Tavoitteena on saada mahdollisimman suuri avustus EU:lta.

Kaupunginhallitus päätti, että kaupunginlakimies Antti Mäkelä edustaa Saloa Turun Tunnin Juna Oy:n ylimääräisessä yhtiökokouksessa joulukuussa.

Kaupunginjohtaja Anna-Kristiina Korhonen valtuutetaan allekirjoittamaan osakkeenomistajien yksimielinen päätös.

1 Comment
Inline Feedbacks
View all comments
Hanke häihin, mielellään lopullisesti
2 kuukautta sitten

Jätetään myös Turku-Salo väli ilman toista raidetta, ihan turhaa, kun voisi tosiaan tehdä muutaman kohtauspaikan. Vanhoilla raiteilla ei kumminkaan voi ajaa kovaa vauhtia, koska vanhat raiteet jää, ei niille tehdä mitään. Toisaalta paras vaihtoehto tässä rahatilanteessa on olla tekemättä mitään, Turkuun ja Helsinkiin pääsee jo moottoriteitä pitkin ja junalla. Tarvitaanko muutaman minuutin säästön takia kuluttaa rahaa ja pilata maisemaa, viedä maita ja taloja?