Salo: Märyn tuulivoimaloiden melu ei aiheuta terveyshaittaa – Keijo Kuisma aikoo jatkaa taisteluaan ja valittaa

3
Keijo Kuisman mielestä Salon kaupunki on hoitanut Märynummen tuulivoimamelua koskevaa asiaa puolivillaisesti. Hän aikoo katsoa pelin loppuun asti ja valittaa päätöksistä hallinto-oikeuteen. Kuva: SSS/Kirsi-Maarit Venetpalo

Märynummen tuulivoimaloiden meluhaittaa koskeva riita sai yhden loppunäytöksen tällä viikolla.

Salon rakennus- ja ympäristölautakunta päätti melumittausten tulosten perusteella, etteivät tuulivoimalat aiheuta kiinteistöille sellaista kohtuutonta haittaa, joka vaatisi ympäristöluvan hakemista voimaloille.

Ulkomelumittauksia oli tehty kolmella lähialueen kiinteistöllä. Mittausten mukaan äänitaso ei ylitä valtioneuvoston asetuksen mukaisia ohjearvoja.

Yhdellä lomakiinteistöllä on lisäksi arvioitu sisämelua ulkomelumittausten perusteella, koska sisämelua ei päästy mittaamaan. Lautakunnan mielestä tuulivoimaloiden ääni ei aiheuta terveyshaittaa.

Vastaavanlaisen päätöksen lautakunta teki jo huhtikuussa 2022, kun kahden kiinteistön sisäilmamittauksia puitiin.

Kaupungin puolesta asia on loppuunkäsitelty.

Riita jatkuu hallinto-oikeudessa, sillä Märynummella asuva Keijo Kuisma aikoo valittaa lautakunnan päätöksestä. Hänen omakotitalonsa on yksi kiinteistöistä, joissa melumittauksia tehtiin.

Kuisma valitti Turun hallinto-oikeuteen myös kaupungin huhtikuussa 2022 tekemästä päätöksestä. Hänen mielestään kaupunki on hoitanut koko asiaa puolivillaisesti.

– Jos tutkitaan asiat perusteellisesti, minä olen oikeassa. Katsotaan tämä loppuun asti, Kuisma sanoo.

Kuismaa harmittaa asian käsittelyssä moni asia. Esimerkiksi melumittauksia tehtiin päivällä ja illalla, kun oikea aika olisi ollut yöllä. Lakia on hänestä tulkittu tarkoitushakuisesti.

– Eihän vuonna 2013 myönnettyyn lupaan voida soveltaa vuonna 2019 annettua asetusta. Onko laillisesti pätevää, jos sanotaan, että mikään ei ole oleellisesti muuttunut, vai onko tarkoituksella sotkettu asioita, hän kysyy.

Märynummen tuulivoimalat rakennettiin vuonna 2014. Alueen asukkaat alkoivat kirjelmöidä kaupungille niiden aiheuttamasta meluhaitasta seuraavana vuonna.

Asiaa on puitu nyt kahdeksan vuotta, ja valitustiellä kuluu todennäköisesti vielä ainakin vuosi tai kaksi.

Matkan varrella asukkaat ovat teettäneet melusta myös omia mittauksiaan. Nordcons Oy:n mittaustulokset on annettu kaupungille.

Rakennus- ja ympäristölautakunta totesi tällä viikolla, etteivät Nordcons Oy:n tekemät mittaukset huomioi riittävästi viranomaisten antamia ohjeita tuulivoimaloiden melutason mittaamisesta. Sen takia niitä ei voida luotettavasti hyödyntää arvioitaessa melusta aiheutuvaa haittaa.

Subscribe
Huomio
3 Comments
Inline Feedbacks
View all comments
keijo k
19 päivää sitten

Miksi Salon kaupunki ja tuulivoimatoimijat yleensäkään ovat tilanneet kalliit mittaukset, kun on virastollinen asiantuntevia virkahenkilöitä ja lautakunnallinen hyviä asiantuntevia luottamushenkilöitä? Maallikko onkin erinomainen henkilö kyseenalaistamaan melujen asiantuntijan tekemiä mittauksia.

Kuntalainen K
19 päivää sitten

Tuo tuulivoimaloiden meluhaitta on ollut niin kauan kuin on ollut tuulivoimaloita. Jo viime vuosisadalla kuuntelin videon Saksasta, jossa oli järkyttävä tuulivoimalasta tullut ääni. Ihmettelen edelleen, että miksi ei tuulivoimalan runkoon ole suunniteltu tuuliohjaimia lapoja varten. Siitähän se ääni muodostuu, kun lapa ohittaa pystyrungon. Jonkin asteinen ”kierrelamelli” voisi hyvinkin toimia.

keijo.k
17 päivää sitten

Kun asiaa on tutkinut niin missä on se kolmannen osapuolen tutkimus, johon lautakunta perustaa väitteensä Norrdcons Oy.n mittauksen olevan huonompi kuin kaupungin yhteistyökumppanin Turun Amk.n mittauksen? Ovatko kaupungin virkahenkilöt tai lautakunnan jäsenet asiatuntijoita mittausasioissa? Uskomatonta että joutuu jatkuvasti tekemään valituksia ja kanteluja, lainvastaisesta toiminnasta.