
Salolaiset Liisa Korjansalo ja Eeva Kortesoja hakivat koronarokotuksen maanantaina, kun Salon rokotuskampanja alkoi. Rokotusta jonottavien määrä yllätti naiset heidän saapuessaan entisen kaupan ja terveyden ammattiopisto Saktan pihalle. He asettuivat jonon perään noin kymmentä minuuttia ennen kuin rokotusten anto alkoi aamukymmeneltä.
– Ikää on ja kaikenlaisia vaivoja, joten influenssa- ja koronarokotukset otetaan, Korjansalo painotti.
– On tärkeää saada rokotus mahdollisimman nopeasti, koska koronaa on jo liikkeellä. Rokotusten antaminen aloitettiin aivan liian myöhään.
Korjansaloa harmitti jonottaminen parkkipaikalla autojen keskellä.
– Jonkun pitäisi olla ohjaamassa liikennettä, totesi Korjansalo, joka jätti oman autonsa läheisen kadun varteen.
– Täällähän olisi vaikka kuinka paljon vapaita parkkipaikkoja jonottajien molemmin puolin, mutta ei tänne uskalla ajaa ihmisten sekaan.
Eeva Kortesoja oli saapunut paikalle taksilla ystävänsä kanssa.
– Hän ei uskaltanut jäädä odottamaan nähtyään tämän ihmispaljouden. Hän pelkäsi pyörtyvänsä pihalle ennen kuin pääsee sisälle, ja lähti taksilla takaisin. Minä päätin sitkeästi jonottaa tahdistimestani huolimatta, Kortesoja kertoi.
Rouvat jonottivat rokotukseen ensin yli tunnin ulkona ja sen jälkeen toisen tunnin sisätiloissa.
– Sisälläkin saimme odottaa pitkään. Pois pääsimme lähtemään vasta kello 12.10. Pihalla oli aivan hirveä jono silloinkin, Korjansalo kertoo.

Someron terveyskeskuksessa rokotusaikojen jako on edelleen keskeytyksissä. Paikkakunnalle jouduttiin tilaamaan lisää koronarokotteita heti ensimmäisen erän saavuttua.
Terveydenhoitaja Anna Helenius kertoo, että Somerolle toimitettiin rokotteita alunperinkin aivan riittämätön määrä.
– Niitä tuli selvästi vähemmän kuin Somerolla tarvitaan. Uusia rokotusaikoja ei voida nyt antaa.
Helenius ei tiedä, milloin koronarokotetta tulee lisää ja ajanvaraus voidaan avata.
– Asiaa selvitetään parhaillaan, hän toteaa.
Somerolle alunperin luvattu rokotteiden kokonaismäärä oli sekin yllätys, sillä määrä oli paljon pienempi kuin mitä Somerolle väestömäärän perusteella tarvitaan.
– Somerolla on paljon yli 65-vuotiaita, Helenius muistuttaa.
Rokotteita on saatu vasta noin 1 500. Niistä yli 500 on jo käytetty ja loputkin varattu. Somerolla rokotuksia annetaan terveyskeskuksen neuvolassa.

Salon ja Someron sote-aluejohtaja Petri Salo myöntää, että hänellä oli viime viikolla väärä tilannekuva Someron tilanteensa, sillä Somerolle oli tilattu saman tien lisää rokotteita. Niiden toimitusta ei ole luvattu vieläkään eikä ajanvarausta voida avata lähipäivinä kuten Salo loppuviikosta uumoili.
– Koronarokotteiden riittävyydessä on ongelmia valtakunnallisesti, avoterveydenhuollon osastonhoitaja Riitta Ahlqvist sanoo.
– Hyvinvointialueille on jaettu rokotteita väestömäärän mukaan, ja lisää tilataan Turusta lääkekeskuksesta.
Ahlqvistin mukaan salolaisille pitäisi riittää se rokotemäärä, mitä Saloon on luvattu.
– Mutta tietysti täällä käyvät muutkin, eikä ketään käännytetä.
Hän huomauttaa, että sisällä Saktassa on isot odotustilat, mutta jonotus on ulkona:
– Rokotukseen tullessa kannattaa varustautua toppatakilla ja hansikkailla, Ahlqvist ohjeistaa.
Somerolaiset voivat halutessaan hakea koronarokotteen Salosta. Saktassa rokotetaan ilman ajanvarausta tiistaista perjantaihin kello 8–15 ja maanantaisin kello 10–17.
Paimion terveyskeskus on jakanut jo kolmen viikon ajan koronarokotuksia sunnuntaisin. Rokotukseen pääsee ajanvarauksella kolmen minuutin välein. Marraskuun sunnuntait on varattu täyteen, mutta aikoja voi varata joulukuulle.
– Olemme ylpeitä siitä, että rokotukset ovat Paimiossa sujuneet loistavasti, sairaanhoitaja ja tartuntatautivastaava Vivi Aaltonen kertoo.
Paimioon on saatu riittävästi rokotteita.
– Olemme rokottaneet joka sunnuntai noin 420 ihmistä neljän rokottajan voimin. Henkilökuntaa on saatu helposti pyhätöihin.
Linjuriin olisi mahtunut sisätiloihinkin jonottamaan. Kai sinne joku olisi pari isoa jääkaappia voinut tuoda rokotteille. Nyt kaikista heikoimmat joutuvat palelemaan ulkona, ja aika harva siellä jaksaa seisoa tuntiakaan. Plazassakin uudella puolella olisi hyvää tilaa rokotuksiin. Ehkä ensi kerraksi toinen rokotuspaikka keskelle kaupunkia, niin pääsee kävellenkin paikalle.
Tämä on sitä tasavertaista kohtelua, ikään ja varallisuuteen katsomatta. Sehän saattaisi jonkin euron maksaa, se sisätiloihin pääsy. Hyvinvointialueiden hallinnon ja johdon edustajat voisivat ajankuluksi mennä viihdyttämään jonottajia kertomalla, miten hyvällä tolalla hyvinvointialueiden toiminta on. Myös joku ministeri voisi käydä siellä muutaman tunnin seisomassa.
Hyvä ehdotus. Linjuriin on helppo mennä autottomienkin, ja saa jonottaa sisällä. Kyllä sinne tuoleja mahtuu, että vanhat, huonokuntoiset ja sairaat pääsevät istumaan. Joskaan en voi ymmärtää, miksi ei voi varata aikaa koronarokotukseen. Olisi suuri helpotus. Nythän juuri ne, joille rokotukset olisivat tärkeimmät, eivät jaksa tai kykene jonottamaan. Parempikuntoiset menevät ohi. Kyllä se nyt olisi pitänyt tajuta, että kun kaikki, joilla on oikeus ilmaisiin rokotuksiin, menevät hakemaan niitä yhtä aikaa, niin siitä tulee hirveät jonot, ja pitkät jonotusajat, ja vielä ulkona kylmässä. Miksi ihmisiä ei jaettu ryhmiin alkaen vanhimmista, ja sitten riskiryhmä yhdestä ja niin edelleen, kuten aikaisemminkin? Ajanvarauksella ja jonain… Lue lisää »
Voi vain kuvitella, kuinka kovan paineen alla hoitajat siellä Saktassa työtään tekevät. Jonottajien lisäksi voimia myös heille.
Miten voi olla mahdollista, että ikäihmisiä seisotetaan ulkona rokotetta jonottamassa. Rokotepisteitä on vai kuusi, eikö todellakaan rokottajien määrää voida lisätä, ja siten ruuhkaa purkaa? Meitä rokottajia kyllä olisi, jos vain talkoisiin pyydettäisiin.
Siinä voisi käydä kylmät, ja paljastua, ettei rokote riitä.
Täysin käsittämätöntä toimintaa tosiaan. Eikö kenellekään oikeasti tullut mieleen, että 6 rokotuspistettä ei riitä mihinkään?
Hyvä tietää, että vapaaehtoisia rokottajia olisi, jos vaan päättäjät sen tajuaisivat. Kyllä on THL:llä, hyvinvointialueilla ja toimipisteillä peiliin katsomisen paikka. Tavallinen pieni ihminen on taas unohdettu, niin kuin aina.
Ministeri Grahn-Laasonen hoki torstain kyselytunnilla, että hyvinvointialue vastaa kaikesta rokottamisiin kuuluvista seikoista, eli että rokottamiset toimivat eikä tarvitse ulkona sateessa seistä vuoroa jonottamassa. Ei taida hyvinvointialueilla olla edes tietoa, missä mennään ja miten. Ei ainakaan toimi, kuten viimeksi.
Pitäisikö ministerin tulla pitämään kädestä? Rokotusjärjestelyt ovat ihan paikallisten osaajien järjestämät, toki voi ihmetellä miksei jossain urheiluhallissa, jossa voisi jonottaa sisällä katsomossa istuen. Ai niin, kuutosdivisoonan puulaakiseuran kymmenen hengen harjoitukset ajoivat edelle.
Ajankohta vaan on sellainen, että jonotus ulkona seisten voi ilmojen puolesta ihan mitä vaan, vesisadetta, kovaa tuulta, lumi- tai nuoskakelit. Otettiinko sitä mitenkään huomioon, kun rokotuksista päätettiin. Tänään kävimme puolelta päivin rokotuksilla, ulkona odottelua n.1/2 tuntia, minkä sieti siedettävässä säässä. Olisiko se ajanvarausten järjestäminen ollut liian vaativaa?
Jos ei tuohon kuole, niin elää pitkään.
Järjestelyjä olisi tosiaan voinut miettiä pidemmälle. Esimerkiksi liian moni joutui sisällä seisaaltaan odottamaan vuoroaan. Iso kiitos hoitajille heidän työstään.
No onko sinne aivan pakko mennä ensimmäisenä päivänä? Jos laskee 1+1=Jono. Luin, että on tulossa myös lauantaiaikoja. Ja onhan eläkeläisillä aikaa jonottaa. Ilmankos kaupoissa oli hiljaista
Juuri näin, liki 70-vuotiaana olen menossa jouluksi kotiin Helsinkiin, enkä edes saa rokotusta Angelniemellä/Salossa, siksi parturiaika kiinnostaa enemmän. Enkä muuten tiedä onko kyseessä monesko rokotus, kaikissa olen yrittänyt käydä. Miksi en voisi helsinkiläisenä saada rokotusta Salossa, elättäähän pks muutenkin nämä salot.
Meitä kehoitetaan ottamaan rokotus, pyritään mahdollisimman korkeaan rokotuskattavuuteen. Sanoo THL. Autan vanhaa sukulaista joka ei enää yksin tulisi toimeen, ei esim saa rollaattoria autosta ilman apua. Autan hänet rokotuspaikalle mutta en saa rokotusta koska olen muualla kirjoilla. Pitää tehdä 250kmn lenkki jonottamaan kotikaupunkiini rokotusta. Ei tule kalliiksi, ei saastuta, ei yhtään ole byrokratiaa näissäkin asioissa.
Siinä on ajattelun kukkanen.
Jos tuolla jaettaisiin ilmaisia ämpäreitä niin kukaan ei valittaisi. Kaikki pitää saada itselleen ja heti nykyään
Miten voi olla että hyvinvointialueiden sisällä rokotukset alkavat niin eri aikaan? Nythän ei pitäisi siinä olla kuntarajoja. Kai Varhalle on tullut rokotteet samaan aikaan, joten miksi Paimio on jo rokottanut monta viikkoa ja Salossa vasta aloitetaan? Ja lisää niitä rokotuspisteitä, ei sairaita ja vanhuksia noin saa kohdella. Tai sitten ajanvaraus käyttöön!
Suurkiitokset rokottajille Saktassa. Kävin tiistai-iltapäivällä ottamassa rokotukset. Odotusaika ulkona 20 minuuttia ja sisällä 40 minuuttia. Hienosti meni kaikin tavoin.
Kai nyt jokainen ymmärtää jo lähtiessään, että ensimmäisenä rokotuspäivänä on suurimmat jonot. Pitääkö sinne silloin ängetä valittamaan? Valittajat voisivat katsoa maailmaa ympärillään – ei se niin herkkua ole muuallakaan maailmalla kun seuraa uutisia – saavatko ollenkaan rokotuksia.