Salolaiset saavat sosiaalista luottoa nyt roimasti enemmän kuin ennen – yleensä sitä käytetään muiden velkojen kuittaamiseen

0
Vaikeiden elämäntilanteiden ratkaisemiseksi on mahdollista hakea sosiaalista luottoa. Se on tarkoitettu pienituloisille ja vähävaraisille, jotka pystyvät maksamaan velan takaisin mutta joilla ei ole mahdollisuutta saada muualta lainaa kohtuullisilla ehdoilla. Kuva: SSS/Minna Määttänen

Salolaisten on tänä syksynä ollut jälleen mahdollista saada sosiaalista luottoa eli verovaroin kustannettua, pienikorkoista lainaa välttämättömiin menoihin. Luototus oli katkolla vuodenvaihteesta heinäkuun loppuun mutta käynnistyi elokuun alussa Varhan järjestämänä uudelleen.

– Positiivinen yllätys oli, että ihmiset löysivät Varhassa tämän mahdollisuuden heti, iloitsee Varhan asiakasohjausjohtaja Jenni Kiviluoto.

Hakemuksia oli lokakuun loppuun mennessä tullut Varhalle 109. Niistä 12 oli Salosta.

Sosiaalisen luoton piirissä oli 30 salolaista ennen palvelun siirtymistä Varhalle.

– Hakemuksia on tullut aika tasaisesti ympäri maakuntaa, ei siis vain Salosta ja Turusta, joissa sosiaalista luottoa oli mahdollista saada aiemminkin, kertoo sosiaali- ja vammaispalveluiden asiakasohjauspäällikkö Johanna Lehtola, joka on itse salolainen.

Sosiaalinen luotto on tarkoitettu pienituloisille ja vähävaraisille yksityishenkilöille, jotka pystyvät maksamaan velan takaisin mutta joilla ei syystä tai toisesta ole mahdollisuutta saada muualta lainaa kohtuullisilla ehdoilla. Tarkoituksena on ehkäistä taloudellista syrjäytymistä ja ylivelkaantumista sekä tukea itsenäistä pärjäämistä.

– Selvitämme henkilön raha-asiat aina huolellisesti, jotta ne sujuisivat hyvin jatkossakin. Varmistamme siis, että ihmisellä on mahdollisuus maksaa laina takaisin. Esimerkiksi pitkäaikaisella toimeentulotuella eläville tätä luottoa ei myönnetä, sillä toimeentulotuki on viimesijainen tuki eikä sillä ole mahdollista lyhentää lainaa, avaa Lehtola.

Hyvin harva hakemus evätään. Lainaa harkitseva saa ensin puhelinneuvontaa, missä selviää, kannattaako liitteitä ryhtyä haalimaan hakemusta varten vai olisiko jokin muu apu parempi omaan tilanteeseen.

Luottoa ovat hakeneet ja saaneet esimerkiksi pienituloiset eläkeläiset ja lapsiperheet.

Mihin luottoa on useimmin haettu? Ehkä talvitakin tai pyykinpesukoneen hankkimiseksi?

– Ei. Suurin osa on haettu lainojen yhdistämiseen, vastaa Lehtola.

Toisin sanoen aiemmat, eri paikoista otetut velat maksetaan pois uudella lainalla. Ratkaisu kuulostaa ulkopuolisen korviin hölmöläisen takin jatkamiselta, mutta todellisuudessa tällä saadaan katkaistua velkakierrettä. Korkeat korot vaihdetaan pienemmiksi, ja omaa taloustilannetta on helpompi hahmottaa.

Sosiaalista luottoa myönnetään usein juuri velkakierteiden katkaisemiseen. Lisäksi yleisiä syitä ovat asumisen turvaaminen ja kriisitilanteiden ratkaiseminen.

Sosiaalista luottoa voi saada Varhalta 200–15 000 euroa. Maksimimäärä on kolminkertaistunut siitä, mitä se oli aiemmin Salossa.

– Haarukkaa pohdittiin pitkään muiden hyvinvointialueiden kanssa. Halusimme varmistaa, että enimmäismäärä mahdollistaa luoton saamisen niihin asioihin, joihin se on tarkoitettu, Kiviluoto taustoittaa.

– Toisaalta aika harvoin on haettu lainan maksimimäärää.

Toistaiseksi Varhalta haetut luotot ovat vaihdelleet 4000 eurosta ylöspäin eli pyörineet sillä tasolla, joka Salossa oli aiemmin enimmäismääränä.

Luoton käsittelyaika on keskimäärin 1–3 kuukautta. Jos yllättävien elämäntilanteiden vuoksi lainan takaisinmaksu osoittautuu ongelmaksi, on mahdollista hakea lyhennysvapaita kuukausia.

Sosiaalisen luoton ottajat maksavat lainastaan pientä korkoa. Tämä vastaa Salon kaupungin aiempia järjestelyjä. Turku ei aiemmin perinyt korkoa näistä lainoista.

Hyvinvointialueiden näkemyksenä on ollut, että korkoa tulee periä.

Varha ryhtyi elokuussa myöntämään sosiaalisia luottoja ennen kuin koron tarkat yksityiskohdat olivat selvillä. Aluehallitus linjasi marraskuun alussa, että luotosta peritään Suomen Pankin vahvistama viitekorko. Vaikka korko vaihtelee, asiakkaalla on joka kuukausi sama maksuerä. Lainan takaisinmaksuaika pidentyy tai lyhentyy koron muutosten myötä.

Onko sosiaalinen luotto joutumassa säästöleikkuriin?

Suomalaisten sosiaaliturva vaikuttaa tällä hetkellä epävakaalta. Varhalla on edessä mittava säästökuuri, ja valtion hallitus on leikkaamassa isosti sosiaaliturvaa. Miten todennäköistä on, että Varhan sosiaalinen luototus joutuu leikkausten kohteeksi ja siitä luovutaan?

Jenni Kiviluodon ja Johanna Lehtolan mielestä tätä riskiä ei ole.

– Olemme saaneet valtiolta sosiaalista luottoa varten kokonaispääomaksi 899 000 euroa. Tämän pääoman ei pitäisi olla vaarassa. Lisäksi sosiaalinen luototus on nykyään lakisääteinen palvelu, Kiviluoto tarkentaa.

Luoton tarvitsijoita saattaa ilmaantua lisää sosiaaliturvan heikentyessä.

– Näkyvissä ei kuitenkaan ole huolta, että lainapääoma osoittautuisi riittämättömäksi. Lainoja maksetaan takaisin, joten pääomaa vapautuu seuraaville hakijoille.